Yliopistotutkimus: Juustoille soitetaan musiikkia Seinäjoella – taustalla sveitsiläistutkimus, jonka mukaan emmental tykkää hip hopista

Miltä maistuu juusto, jolle on koko kypsymisen ajan soitettu hevimusiikkia? Entä juusto, joka on kuunnellut kellarissa hip hoppia tai räppiä?

Sveitsiläisten epätieteellisessä kokeessa juustoille soitettiin muun muassa teknoa ja rockia.

Kuulostaa vitsiltä, mutta totuus on, että Turun yliopiston ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkijaryhmä selvittää parhaillaan, miten musiikki vaikuttaa juustojen aromeihin.

Tutkimushankkeesta kertoi ensimmäisenä Ilkka-lehti.

Maitopohjaisille, laktoosia sisältäville juustoille on kuluvan kesän ajan soitettu kypsytysmusiikkia, ja tutkijaryhmä on juuri nyt rekrytoimassa herkkänenäisiä vapaaehtoisia arvioimaan juustojen eroja. Aistinvarainen testaus aloitetaan elokuun lopussa.

Juustot altistettiin monen eri genren musiikille. Yksi kypsyi Mozartin, toinen Led Zeppelinin parissa.

Elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia Turun yliopistosta ei paljasta musiikkijuustotutkimuksen yksityiskohtia, mutta kertoo idean syntyneen sveitsiläisen Bernin taideyliopiston tekemästä vastaavasta testistä.

Sveitsissä soitettiin musiikkia kellarissa kypsyneille emmentaltahkoille puolen vuoden ajan. Juustot kypsyivät puulaatikoissa, ja ääniaallot suunnattiin niihin erityisellä laitteella.

Kymmenkiloiset tahkot kuuntelivat puolen vuoden ajan klassista, rockia, teknoa, hip hoppia sekä elektronista musiikkia ympärivuorokautisesti.

Yksi juustoista esimerkiksi kuunteli A Tribe Called Questin hip hop –kappaletta We Got it From Here, toiselle soitettiin Mozartin Taikahuilu-oopperaa ja kolmannelle Led Zeppelinin rock-klassikkoa Stairway to Heaven’ia.

Osalle suunnattiin pelkkää matala-, keskisuuri- tai korkeataajuista äänihurinaa, ja yksi tahko sai kypsyä täydellisessä hiljaisuudessa.

Kuuden ja puolen kuukauden kuluttua tuomaristo sekä maisteli että haisteli juustoja sokkotestissä.

Musiikkijuustoja maistelemassa oli tuomaristo, joka koostui muun muassa muusikoista, kokeista ja poliitikoista.

Kaikkein voimakkain maku ja haju kehittyi hip hop –juustolle, jota testaajajoukko kuvaili huomattavan hedelmäiseksi ja muihin juustonäytteisiin verrattuna selvästi erimakuiseksi ja –tuoksuiseksi.

Tuomaristossa oli mukana taiteilijoita, kokkeja ja poliitikoita.

Sveitsiläiset jatkavat omaa, ei-tieteellistä koetaan edelleen, ja nyt Suomessa halutaan kovaa tieteellistä näyttöä musiikkijuustoista.

– Meillä on menossa saman tyyppisiä koeasetelmia ja kyselemme samanlaisia asioita kuin tässä sveitsiläistutkimuksessa, toteaa Anu Hopia, mutta ei tutkimuksen tässä vaiheessa kerro esimerkiksi, mitä kappaleita Seinäjoen ammattikorkeakoululla kypsyville juustoille soitetaan.

Hip hoppia ”kuunnellut” emmental oli sveitsiläistuomariston mielestä voimakkaimman makuinen.

Hopian mukaan tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, vaikuttavatko musiikin ääniaallot mikrobien kasvuun ja sitä kautta ruuan makuun. Niin ikään aiotaan kaivaa esiin se, mihin mahdollinen vaikutus perustuu.

– Koeasetelmaa ei voi tässä vaiheessa avata enempää. Siellä ne nyt kypsyvät ja katsotaan mitä saadaan aikaan.

Tutkimusprofessori ei ryhdy arvuuttelemaan, millaisesta musiikista mikrobit pitävät, tai aiheuttaako esimerkiksi hevimusiikki stressiä mikrobeille.

– Mehän ollaan tutkittu jo pitkään musiikin ja ruuan välistä suhdetta, eli musiikki ja maistaminen on kiinnostanut meitä jo pitkään. Olemme haarukoineet tähän aihepiiriin liittyviä tutkimuksia maailmalta, ja nyt sitten tällainen tarttui meidänkin haaviin.

Sveitsissä juustoja kypsytettiin puoli vuotta ennen maistamista.

Sveitsiläisjuustoille soitetut kappaleet

  • Mozart: Yön kuningattaren aaria oopperasta Taikahuilu

  • Led Zeppelin: Stairway to Heaven

  • Yello: Monolith

  • Vril: UV

  • A Tribe Called Quest: Jazz (We've Got)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?