Kuusi ihmistä loukkaantui risteys­kolarissa Hyvinkäällä – kaksi vakavasti

Julkaistu:

Kolari tapahtui valtatie 25:n ja Kalevankadun risteyksessä.
Kuusi ihmistä on loukkaantunut Uudellamaalla Hyvinkäällä kahden henkilöauton kolarissa aamupäivällä, kertoo Itä-Uudenmaan pelastuslaitos. Pelastuslaitoksen mukaan kaksi loukkaantuneista sai vakavia vammoja ja neljä loukkaantui lievästi.

Pelastuslaitoksen mukaan törmäys on tapahtunut kovassa vauhdissa, sillä alueella on 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus eikä tiellä ollut juurikaan jarrutusjälkiä.

Kolari tapahtui valtatie 25:n ja Kalevankadun risteysalueella, satakunta metriä Mäntsälän suuntaan. Pelastuslaitoksen mukaan molemmat henkilöautot ajoivat valtatie 25:tä pitkin, kun Hangon suunnasta tullut auto ajautui tuntemattomasta syystä Mäntsälän suunnasta tulleen auton eteen poikittain ja törmäsi siihen.

Hangon suunnasta tulleessa autossa olleet parikymppiset mies ja nainen jäivät puristuksiin autoon ja loukkaantuivat vakavasti. Toisessa autossa oli viisi ihmistä, keski-ikäinen pariskunta ja kolme lasta. Neljä heistä loukkaantui lievästi.

Hätäkeskus sai hälytyksen onnettomuudesta aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Valtatie 25 oli poikki noin kolmen tunnin ajan onnettomuuden jälkeen, ja liikenne ohjattiin kiertotietä pitkin.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.