Päästöjen vähentäminen ei aina vaadi lihasta ja autosta luopumista – Näillä viidellä vinkillä pienennät hiilijalanjälkeäsi merkittävästi

rac

Julkaistu:

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi eilen yli 1000-sivuisen raportin ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavista toimista. Myös yksittäiset henkilöt voivat tehdä oman osansa vähentääkseen ilmastopäästöjä.
Luonnonvarojen ylikuluttamisen välttämiseksi jokaisen meistä tulisi pienentää omaa hiilijalanjälkeä puolella. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa täysin lihatonta, lennotonta ja autotonta elämää.

– Keskeistä on löytää itselleen mieleisimmät tavat toimia ympäristöystävällisesti, Sitran johtava asiantuntija Anu Mänty kertoo.

Ilta-Sanomat kokosi viisi tapaa, joilla kuka tahansa voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään merkittävästi.


1. Autoilusta kokonaan luopuminen voi olla monelle suomalaiselle vaikeaa, mutta hiilijalanjälkeä voi vähentää myös muilla keinoin.

– Kannattaa esimerkiksi miettiä, voiko vanhan bensa-auton vaihtaa sähköautoon tai johonkin muuhun vähempipäästöiseen vaihtoehtoon, Mänty ehdottaa.

Jos tämä ei ole mahdollista, voi harkita vuokra- tai yhteiskäyttöautoihin siirtymistä. Sitran mukaan hyödyntämällä yhteiskäyttöautoa neljänä päivänä kuukaudessa, omaa hiilijalanjälkeä voi pienentää viisi prosenttia vuodessa.

Jos autoilun korvaaminen esimerkiksi pyöräilyllä on kuitenkin mahdollista, se kannattaa ehdottomasti tehdä. Kun korvaa vuodessa 20 viikkoa autoilua pyöräilyllä, oma hiilijalanjälki pienenee noin kaksi prosenttia vuodessa. Samalla säästää kymmeniä euroja kuukaudessa.


2. Eikö vegaaniksi ryhtyminen kiinnosta? Lihasta luopuminen on helppo tapa pienentää omaa hiilijalanjälkeä, mutta jo sillä on suuri merkitys, että suosii kotimaista ruokaa, joka painottuu muun muassa kalaan, kasviksiin, juureksiin ja marjoihin.

Lisäksi omaa ruokavaliota voi keventää lisäämällä viikkoon muutaman kasvisruokapäivän. Kolme viikottaista kasvisruokapäivää pienentää hiilijalanjälkeä viisi prosenttia vuodessa.
– Emme halua kieltää punaisen lihan syöntiä, vaan kannustamme ihmisiä muuttamaan omia ruokailutottumuksiaan kevyempään suuntaan. Se on myös terveyden kannalta parempi vaihtoehto, Mänty kertoo.

– Suuripäästöisen naudanlihan voi korvata esimerkiksi kalalla, kananmunalla tai kasvipohjaisilla tuotteilla. Riisi taas kannattaa korvata perunalla.


3. Ruokahävikkiä voi pienentää vinkeillä, jotka ovat monelle jo entuudestaan tuttuja.

– Katso jääkaappiin ja tee ostoslista ennen kun lähdet kauppaan. Näin et osta sellaisia tuotteita, joita ei tulekaan käytettyä, Mänty sanoo.

– Toinen hyvä vinkki on syödä sen kokoiselta lautaselta, että lautanen tulee syötyä tyhjäksi.

Kun ruokahävikkiä syntyy, kierrätä se asianmukaisesti.

– Heitä ruokajäte aina biojätteeseen, äläkä missään nimessä sekajätteeseen tai viemäriverkostoon. Mitä enemmän jätevedessä on kiinteitä materiaaleja, sitä hankalampaa ja kalliimpaa sen puhdistaminen on.


4. Turha lentäminen on syytä lopettaa, mutta kokonaan matkailusta ei tarvitse luopua. Viikonloppulentojen sijaan voi harkita kotimaanmatkailua vaikkapa junalla. Työmatkat taas kannattaa vaihtaa etäpäiviin tai videopalavereihin.

Luopumalla kaukomatkasta liikkumisen hiilijalanjälkeä voi pienentää jopa yli 20 prosentilla vuodessa. Samalla säästyy myös rahaa.

Kun lentäminen loma- tai työmatkalle on välttämätöntä, kannattaa pitää mielessä muutama asia. Reissun hiilijalanjälkeä voi pienentää valitsemalla suorat lennot ja jättämällä turhat matkatavarat pois. Kannattaa myös suosia lentoyhtiötä, joka käyttää polttoainetehokkaita lentokoneita.

Lisäksi lennosta aiheutuvat päästöt voi kompensoida.

– Suomalaisista vain alle joka kymmenes on kompensoinut omia lentopäästöjään, mutta tässä ollaan kyllä menossa eteenpäin, Mänty kertoo.


5. Kotona päästöjä voi pienentää siirtymällä käyttämään uusiutuvista lähteistä tuotettua energiaa. Esimerkiksi tuulisähkön käyttö pienentää hiilijalanjälkeä viisi prosenttia vuodessa.

Liian isossa talossa ei myöskään kannata asua. Hukkaneliöt ovat haitaksi paitsi lompakolle myös luonnolle. Muuttamalla kymmenen neliömetriä tiiviimpään asuntoon hiilijalanjälkeä voi pienentää noin kuudella prosentilla vuodessa.