Otkes tutkii Airiston veneturman: vuosi sitten lähes samanlainen tapaus - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Otkes tutkii Airiston veneturman: vuosi sitten lähes samanlainen tapaus

Nauvon edustalla samankaltainen onnettomuus lähes tasan vuosi sitten. Onnettomuustutkintakeskus ottaa Airiston tapauksen tutkintaansa.

Moottorivene ja purjevene törmäsivät Airistolla lauantaina. Onnettomuusveneet hinattiin Nauvon merivartioasemalle Pärnäisiin.

4.8.2019 12:11

Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo STT:lle, että Otkes alkoi tehdä alustavaa tutkintaa eilen, kun tieto Airiston onnettomuudesta saatiin.

– Tämän onnettomuuden erityispiirteet ovat semmoiset, että tutkinta on tarkoituksenmukainen. Uskomme, että tämän tapauksen tutkimisella saadaan sellaista tietoa, jota on tärkeä levittää veneilyn turvallisuuden kehittymiseksi, Nurmi sanoo.

Turmaveneissä ei epäillä olleen teknistä vikaa, joten tutkinta keskittyy veneitä enemmän siihen, miten sekä veneilijät että pelastusviranomaiset ovat toimineet tilanteessa.

– Tässä tapauksessa ilman muuta tutkimme myös viranomaistoimintaa. On tärkeää, että se tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä sekä poliisin että Rajavartiolaitoksen kanssa.

Nurmen mukaan Otkes tutkii pari kolme veneilyonnettomuutta vuodessa.

– Erikoinen sattuma on, että Nauvon edustalla oli melkein päivälleen vuosi sitten vakava veneonnettomuus, jossa isompi vene ajoi pienemmän päälle. Se oli hyvin samoilla vesillä tämän tapauksen kanssa.

Vuoden takaisen onnettomuuden syntyyn vaikuttivat suurehko tilannenopeus ja puutteet tähystyksessä. Airiston tapauksen yksityiskohtia on Nurmen mukaan vielä liian aikaista kommentoida tarkemmin.

Poliisi tutkii kahden ihmisen kuolemaan johtanutta tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kahtena törkeänä kuolemantuottamuksena.

Veneet törmäsivät laivaväylällä Seilin pohjoispuolella lauantaina noin kello 14. Turun päivystävä palomestari kertoi, että haveri sattui merellä Rymättylän eteläpuolella Päiväluodosta pohjoiseen. Merivartioston mukaan veneet törmäsivät Seilin pohjoispuolitse kulkevalla, vilkkaasti liikennöidyllä laivaväylällä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?