IL: Veroja Portugaliin paennut vuorineuvos kaahasi 74 000 euron sakot

Julkaistu:

Maarit Toivanen hurjasteli Kirkkonummella.
Portugaliin veroja paennut, sittemmin Suomeen palannut vuorineuvos Maarit Toivanen, 64, kaahasi jättisakot, kertoo Iltalehti.

Poliisi mittasi Toivasen ajonopeudeksi toukokuussa Kirkkonummella 112 km/h. Alueella on 80 km/h:n nopeusrajoitus.

Syyttäjä määräsi Toivaselle 16 päiväsakkoa. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyi yli 74 000 euroa.

Toivanen nousi julkisuuteen viisi vuotta sitten, kun hän kertoi muuttavansa perheensä kanssa Portugaliin Suomen korkean perintö- ja lahjaveron takia.
Toivanen selvitti, että jos hän esimerkiksi kuolisi äkillisesti, hänen neljä lastaan joutuisivat pulaan perintöveron takia. Rintaperillisen perintövero on 20 prosenttia yli miljoonan euron ylittävästä perinnöstä.

Maarit Toivasella verot olisivat kymmeniä miljoonia euroja perijää kohden.

– Ei niillä sellaisia rahoja ole, Toivanen sanoi Ilta-Sanomissa.

Toivanen on LVI- ja sähköalan tukkukauppaa harjoittavan Onnisen entinen pääomistaja. Hän myi siskonsa kanssa Onnisen Keskolle kolme vuotta sitten.

Iltalehden mukaan Toivanen palasi Suomeen vuosi sitten keväällä. Nykyisin hän johtaa perheensä pääomasijoitusyhtiötä Conficapia.