Viime yö oli kesän kuumin – trooppiset yöt jäävät hetkeksi historiaan, sillä nyt viilenee - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Viime yö oli kesän kuumin: hellettä jopa aamukolmeen asti – mutta nyt se on ohi, Jäämeren kylmyys hivelee jo

Tampereella hellelukemista pudottiin vasta aamukolmelta. Tämä päivä on vielä lämmin, mutta Jäämeren kylmyys hivelee jo itää ja pohjoista.

28.7.2019 10:05

Jos viime yönä hiki sai lakanan tai yöpuvun liimautumaan nahkeaan ihoon, ei se ole mikään ihme. Kuumaa oli, sillä yö oli kesän lämpimin. Monin paikoin se oli jopa niin sanottu trooppinen yö.

Tällä tarkoitetaan sitä, ettei lämpötila päässyt painumaan alle 20 asteen iltayhdeksän ja aamuyhdeksän välisenä aikana.

  • Jutun pääkuvan paikalla on Forecan sääennuste.

Ilmatieteen päivystävä meteorologi Helena Laakso luettelee, että yli 20 lämpöasteen oltiin koko yön ainakin Tampereella, Helsingissä, Kotkassa, Jyväskylässä ja Kuopiossa.

Eikä tässä vielä kaikki: toimittaja tarkisti, että myös Suomen helteisimmässä kaupungissa eli Kouvolassa vietettiin myös trooppinen yö. Betonin keskellä lämpötila laski aamuneljän ja viiden välillä alimmillaan 20,2 asteeseen, joten grillijonossa tuskin tuli kylmä.

Tampereella yön alin lämpötila pitäytyi 23,2 asteessa. Hellettäkin Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa riitti aamukolmeen. Pitkä kuuma kesäyö.

Myös Helsingissä trooppinen yö villitsi kaupunkilaisia. Muun muassa Hietaniemen Hietarannalla eli Hietsussa suuri määrä ihmisiä loikoili yöhön asti hietikolla ja pulahteli veteen punaisessa auringonlaskussa.

Ja miksipä ei olisi loikoillut, sillä asunnot ovat paikoin hiostavia pätsejä, millä on tutkitusti vaikutusta muun muassa lääkkeiden toimintatehoon.

Mutta tässäkö tämä oli? Nytkö trooppiset yöt muuttuvat arktisiksi öiksi – tai ainakin perinteisen lauhkeiksi? Valuvatko suomalaiset rannoilta ja kallioilta takaisin IKEA-kalusteilla sisustettuihin urbaaneihin koloihinsa?

Saako Ilta-Sanomienkin vinkkaamat viilennysratkaisut työntää viimein kaapin perälle?

Kyllä saa.

– Todennäköisesti trooppisia öitä ei tule hetkeen. Tämä päivä voi olla vielä hyvin lämmin ja huomennakin lounaaseen riittää hieman lämpöä, mutta sen verta viilenee, että se näkyy yölämpötiloissa.

Varsinais-Suomessa voidaan tänään päivällä vielä yltää lämpöennätyksiin. Etelässä ja Keski-Suomessakin päästään useissa pitäjissä yli hellerajan, toisinaan jopa yli 30 asteen.

Idässä ja pohjoisessa on jo tänään vilpoisempaa. Huomenna se leviää muualle maahan, ja tiistaina kesäkuumat ovat muisto vain.

– Loppuviikosta näyttäisi hieman jälleen lämpenevän. Ehkä 15–20 asteen välillä liikutaan. Tietysti ennuste on pidemmälle aina epävarmempi.

Yölämpötilat putoavat myös reilusti. Jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli viileää Lapissa, jonne Jäämereltä tunkeutuva kylmän keskus ylettää. Muoniossa mittari painui 3,8 asteeseen.

Ensi viikolla yöjuoksut voikin unohtaa tai ainakin pukeutua niihin lämpimämmin. Työn ikeeseen palaaville paremmat nukkumalämpötilat kelvannevat mieluusti.

Eilen lauantaina päivystävä meteorologi kuvasi heinäkuuta lämpötilojen puolesta vuoristoratamaiseksi. Nähtäväksi jää, jatkuuko hurja ajelu myös elokuun puolelle vai oliko tämä se viimeinen hurja syöksy ennen kuin on aika astua pois vaunusta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?