Auto ajautui tieltä ja katkaisi ison kuusen Mikkelissä – kuljettaja loukkaantui vakavasti, ohikulkija hälytti apua

Julkaistu:

Kuljettaja vietiin Mikkelin keskussairaalaan.
Kuljettaja loukkaantui vakavasti, kun hänen ohjaamansa auto ajautui puuta päin Mikkelin Ristiinassa. Törmäyksen voimasta iso kuusipuu katkesi. Kuljettaja pääsi omin voimin pois autosta, mutta hänet toimitettiin hoitoon Mikkelin keskussairaalaan.

Onnettomuus tapahtui Lappeenrannantiellä hieman ennen Mäntyharjun risteystä.

Palomestari Jari Iskanius kertoo, että toistaiseksi tuntemattomasta syystä Mikkelistä Lappeenrannan suuntaan ajanut noin 40-vuotias eteläsuomalainen mieskuski menetti auton hallinnan ja ajautui pitkälti pientareen puolelle kunnes osui puuhun.

– Paikalla on loiva mutka ja 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Ei ole tiedossa, mitä vauhtia kuljettaja ajoi, Iskanius kertoo.

Hän sanoo että liikenne oli onnettomuuden aikaan noin aamukahdeksalta hyvin vähäistä. Onnettomuudesta ei aiheutunut vaaraa muille, eikä se estänyt sujuvaa liikennettä. Alkoholilla ei ole osuuttaa tapahtuneeseen.

Paikalla ollut ohikulkija oli hälyttänyt apua.

Onnettomuusauto romuttui täysin törmäyksestä. Onnettomuuspaikalla kuljettajalle annettiin ensiapua, mutta sairaalakäynti oli tarpeen.

Tie on siivottu auton osista.

Päivitetty klo 10.41 kuljettajan sukupuoli ja ikä sekä täsmennetty sijaintia.