Hurja takaa-ajo Kouvolassa – päihtynyt kaahari ajoi 200 km/h ja yritti törmätä poliisiautoihin

Julkaistu:

Vuonna 1994 syntynyttä miestä epäillään kahdesta murhan yrityksestä.
Kouvolan Myllykoskella tapahtui lauantain vastaisena yönä poikkeuksellisen vaarallinen takaa-ajo, kerrotaan Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi sai kolmelta aamuyöllä ilmoituksen Myllykosken keskustassa kovaa vauhtia ajaneesta autosta, joka tavoitettiin Jokisillantieltä.

Tavoittamishetkellä auto ajoi 113 km/h vauhtia 40:n nopeusrajoitusalueella. Kun poliisi lähti auton perään, vauhti kiihtyi ja auto ajoi nopeimmillaan yli 200 km/h.

Pakoon lähteneen kuljettajan epäillään yrittäneen takaa-ajon aikana törmätä tahallaan poliisiautoon kahteen otteeseen.

– Pakeneva auto oli tullut kahteen kertaan poliisipartiota vastaan suoralla tieosuudella ja kovalla nopeudella. Poliisipartion näkökulmasta näytti siltä, että auto yrittää tulla päin heitä, ja he olivat joutuneet tehdä nopean väistöliikkeen ajoradan ulkopuolelle, tutkinnanjohtaja Saku Tielinen kertoo.

Pakenevan auton ja poliisiauton etukulmat osuivat yhteen törmäyksessä. Tämän jälkeen pako jatkui.

Auto ajoi lopulta piikkimattoon, mutta jatkoi siitä huolimatta pakenemista. Lopulta sama uhkaava tilanne toistui poliisin kanssa: pakeneva auto näytti tulevan suoraan kohti vastaantulevaa poliisiautoa, jonka täytyi väistää kaaharia välttääkseen nokkakolarin.

– Kuljettaja pysähtyi lopulta itse, Tielinen kertoo.

Kuljettaja kieltäytyi puhaltamasta alkometriin kiinnioton yhteydessä. Verikokeiden tulokset eivät ole vielä poliisin tiedossa.

– Hän oli selvästi päihtyneessä tilassa.

Autoa kuljettanutta, vuonna 1994 syntynyttä miestä epäillään kahdesta murhan yrityksestä, rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.