Estonian uhrien omaisten kanne kaatui – pelastunut suomalainen: ”Tämä asia olisi pitänyt käsitellä 20 vuotta sitten”

Julkaistu:

”Tämä asia olisi pitänyt käsitellä 20 vuotta sitten. Nyt se on ehkä enemmän estänyt surutyötä.”
Ranskalaisen tuomioistuimen perjantaina antama päätös hylätä autolautta Estonian onnettomuudessa menehtyneiden omaisten sekä eloonjääneiden joukkokanne ei herätä suuria tunteita suomalaisessa Per-Erik Ehrnstenissä.

Ehrnsten on yksi Estoniasta pelastuneista. Heitä oli 137. Itämeri vei mukanaan 852 ihmistä.

Lue myös: Estonian uppoamisesta 23 vuotta – Katso ISTV:n vaikuttava dokumentti turmasta ja pelastuneiden koskettavat tarinat

Ehrnsten on koko ajan suhtautunut kanteeseen ristiriitaisin tuntein. Hän ei itse ollut siinä mukana. Kanteen nostivat yhdistykset, jotka edustivat 1 116 omaista ja pelastunutta.

– Tämä asia olisi pitänyt käsitellä 20 vuotta sitten. Nyt se on ehkä enemmän estänyt surutyötä, Ehrnsten miettii.

Hän näkee kanteen olleen ruotsalaisten tapa käsitellä Estonian aiheuttamaa shokkia, jonka mittakaava oli ruotsalaisille ennen kokematon – toisin kuin Suomessa ja Virossa, jossa on eletty läpi sodan kauhut.

– Ei haluttu myöntää, että meri oli ottanut omansa. Haluttiin saada vainajat kirkkomaahan. Siellä syntyi kaksi kilpailevaa omaisryhmääkin, jotka kävivät valtataistelua, kumpaa kuunnellaan.


Ehrnsten ei tunne suomalaisia, jotka olisivat olleet mukana kanteessa. Hän pohtii, onko heitä lainkaan.

– Arvelisin, että ei, mutta en ole varma.

Menehtyneistä oli ruotsalaisia 501 ja virolaisia 285. Suomalaisia oli 10.

Oikeudenkäynnissä oli kyse siitä, pitääkö laivaluokittaja Bureau Veritasin ja Estonian rakentajan Meyer-telakan korvata henkisiä kärsimyksiä. Omaiset vaativat 40 miljoonaa euroa.


Osa omaisista ja selvinneistä sai pian turman jälkeen Estline-laivayhtiöltä korvauksia aineellisista vahingoista yhteensä 130 miljoonaa euroa.

Kanne nostettiin vuonna 1996, mutta käsittely alkoi vasta 20 vuotta myöhemmin. Autolautta Estonia upposi myrsky-yönä 28. syyskuuta 1994.

Ensi syksynä uppoamisesta tulee kuluneeksi neljännesvuosisata, 25 vuotta. Ehrnsten aikoo osallistua Tallinnassa muistotilaisuuteen. Hän on osallistunut niihin ahkerasti aiemminkin.

– Ensimmäiset 20 vuotta niitä pidettiin joka vuosi, mutta sitten tuli taukoa.

Ehrnsten pitää muistotilaisuuksia ”hyvänä asiana” verrattuna pitkittyneeseen käräjöintiin.


– Kanne ja asioiden penkominen pitävät haavoja auki. Muistotilaisuus on erityyppinen asia, koska se ei anna turhia toiveita, Ehrnsten vertaa.

Ehrnsten on jättänyt Estonian turman taakseen jo kauan sitten. Uniin se ei tullut koskaan.

– Selvitin itselleni heti aluksi, mitä oli tapahtunut, miksi Estonia upposi. Olin ollut työni vuoksi paljon laivoilla ja osasin lukea kuulustelupöytäkirjoja eri tavalla kuin ehkä poliisikin.

– Siellähän esimerkiksi monet kertoivat nähneensä laivan kyljessä ison aukon, josta törrötti valtava metallinkappale, ja puhuttiin sabotaasista, ja pommista. Ei ymmärretty, että laivoissa on vakaaja, joka tuli näkyviin, kun alus kallistui.

Kaikenlaiset salaliittoteoriat vaikeuttivat surutyötä omalla tavallaan.

– Sitten oli niitä omaisia, jotka elättivät toivoa, ettei läheinen olisikaan ollut laivalla, vaan oli mennyt hunningolle eikä vain uskaltanut ilmoittautua.

Vain vähitellen toivo kuoli pois. Ehrnsten pelkää kanteen käsittelyn nostaneen syvyyksiin painunutta surua taas pintaan. Hän itse kohtaa Estonian enää satunnaisesti.


– Joku kuulee minun olleen siellä ja haluaa udella, mitä tapahtui, ja miksi, ehkä enemmän, miksi.

Silloin Ehrnsten kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt