Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa tänä aamuna - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa tänä aamuna

Venäläiskone oli noin kilometrin syvyydessä Suomen ilmatilassa. Ilmatilaloukkaus kesti noin kaksi minuuttia.

Venäläinen Suhoi Su-34 arkistokuvassa.

17.7.2019 12:30 | Päivitetty 17.7.2019 12:55

Venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Porvoon edustalla keskiviikkoaamuna.

Puolustusministeriön erityisasiantuntijan Kristian Vakkurin mukaan venäläiskone oli noin kilometrin syvyydessä Suomen ilmatilassa. Ilmatilaloukkaus kesti noin kaksi minuuttia. Hän ei tässä vaiheessa voi kommentoida konetyyppiä.

Rajavartiolaitos selvittää asiaa ja tiedottaa siitä myöhemmin lisää. Puolustusministeriö tiedotti asiasta verkkosivuillaan keskiviikkona.

Aiemmin tällä viikolla Suomen Hornet-hävittäjät tunnistivat venäläisiä sotilaslentokoneita Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren yllä.

– Luonnollisesti meitä Ilmavoimissa kiinnostaa, minkälaista kalustoa kulloinkin liikkuu Suomen ilmatilan tuntumassa, Ilmavoimien tiedottaja Tuomas Saavalainen sanoi tuolloin STT:lle.

Ilmavoimien mukaan kyseessä oli kolme eri lentokonetyyppiä, mutta se ei paljasta tunnistettujen koneiden tarkkaa lukumäärää. Niitä oli kuitenkin enemmän kuin kolme, mutta ei kymmentä konetta enempää.

Suomen ilmatilaa ei Ilmavoimien mukaan tuolloin loukattu, vaan koneet lensivät Suomenlahden keskellä kulkevaa kansainvälisen ilmatilan kaistaletta.

Tunnistetut konetyypit olivat pommikone Tu-160, ilmavalvontakone A-50 sekä hävittäjä Su-35. Ilmavoimat julkaisi kuvat koneista Twitterissä.

Saavalainen kertoi, että Pietarin ja Kaliningradin alueen välillä on säännöllisesti Venäjän ilmavoimien lentoliikennettä, joka kulkee kansainvälisen ilmatilan läpi Suomenlahden yllä. Kansainvälinen ilmatila on kapea kaistale, joka sijaitsee Suomen ja Viron ilmatilan välissä.

Suomessa on Kristian Vakkurin mukaan aiemmin tänä vuonna tapahtunut yksi ilmatilaloukkaus, jolloin kyseessä oli portugalilainen lentokone. Viime vuonna ilmatilaloukkauksia ei tapahtunut yhtään, kun taas vuonna 2017 niitä tapahtui neljä.

Juttua päivitetty kello 12.54.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?