Asiantuntijat varoittavat: Poliitikkoihin kohdistuvat terrori-iskut ovat mahdollisia myös Suomessa – ”Jos niihin jätetään valmistautumatta, niille jää tilaa”

Julkaistu:

Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nerg ja psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma totesivat SuomiAreenan keskustelussa, että Suomessakin kytee mahdollisuus poliittisessa tarkoituksessa tehtyihin terrori-iskuihin.
SuomiAreenan vihatuimmista ihmisistä käsittelevässä keskustelussa nousi esille poliitikkoihin kohdistuva viha ja äärioikeiston taannoinen kesäleiri.

Yleisökysymyksen esittäjä oli huolissaan siitä, että suomalaisten vihaa kohdistuu näin paljon juuri poliitikkoihin. Kysymyksenesittäjä otti esille kohua aiheuttaneen äärioikeiston kesäleirin, jossa arvioiden mukaan ammuttiin ilmakivääreillä ja jousipyssyillä tunnettujen poliitikkojen kuvia.

Perussuomalaiset selvittävät jäsentensä osallisuutta tapahtumiin.

Kysyjä tiedusteli panelisteilta, että mikä on vihan seuraava aste. Hän kysyi, olisiko Suomessakin mahdollista tapahtua jokin yhtä karmea murhenäytelmä kuin Norjan Utoyassa vuonna 2011.
Anders Breivikin tekemissä terrori-iskuissa kuoli heinäkuussa 2011 yhteensä 77 ihmistä, joista suuri osa oli sosiaalidemokraattisen nuorisoleirin osallistujia.

– Se on epätodennäköistä, mutta ei missään nimessä mahdotonta. Tällaisia skenaarioita on pohdittu asiantuntijoiden kesken. Parhaillaan monet meistä ovat kouluttautuneet poliittisten ääriliikkeiden ymmärtämiseen ja tunnistamiseen ja siihen liittyvän väkivaltariskin arvioimiseen, psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma kommentoi ja kertoo itsekin olleensa koulutuksessa uusimmista metodeista.

Koulutuksissa on Lauerman mukaan myös käyty läpi mahdollisia tapauksia ja niitä tahoja, joiden suunnalta iskuja voisi tulla. Koulutusten myötä virkavallan ja asiantuntijoiden valmius vastata näihin tilanteisiin on kasvanut.

– Valitettavasti näihin joudutaan valmistautumaan, koska jos jätetään valmistautumatta, niille jätetään tilaa.

– Kyllä Breivikin ihailijoita Suomessakin on.

Lauerma kertoo itsekin työssään tavanneensa sellaisia ihmisiä.

– Kyseessä on henkilöitä, joilla on erilaisia outoja vakaumuksia, fanaattisia käsityksiä. Läheskään kaikki heistä eivät ole mielisairaita.

Sisäministeriössä kansliapäällikkönä vuosina 2012–2017 työskennellyt ja sisäisestä turvallisuudesta vastannut ´valtionvarainministerin alivaltiosihteeri Päivi Nerg toistaa Lauerman sanoman: Utoyan iskujen kaltainen tapahtuma ei Suomessa ole mahdoton.

– Meidän täytyy tunnistaa ja tunnustaa, että Suomi ei ole lintukoto. Meillä voi täällä tapahtua aivan samalla tavalla ja samankaltaisia asioita.

– Ei voida sanoa, etteikö niin voisi tapahtua.

Nerg painottaa, että siksi jokaiseen pieneenkin ilmiöön täytyy suhtautua vakavasti. Hän korostaa, että virkakunnassa on tunnistettu tällaiset uhat ja niihin vastaamiseen kouluttaudutaan jatkuvasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt