IS esittelee: Tällainen on Matti Vanhasen uusi unelmatalo – 250 neliötä, suljettu pihapiiri, 1,5 hehtaarin metsäpalsta...

Julkaistu:

Suunnittelun lähtökohtana on ollut talonpoikaisarkkitehtuuri, maisemaan hyvin sopiva, latoa muistuttava talo.
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, 63 (kesk) oli etsinyt sopivaa tonttia viiden, kuuden vuoden ajan haaveilemalleen uudelle talolle. Kotikylältään Nurmijärven Lepsämästä hän vihdoin löysi etsimänsä.

1,5 hehtaarin metsäpalsta sijaitsee rauhallisella paikalla pellon laidassa, ja kasvaa vuodessa noin kymmenen kuutiometriä puuta.

Tontin hankinnasta on nyt aikaa liki 1,5 vuotta, ja suunnittelua on takana noin vuosi.

Alun perin rakentamisen oli tarkoitus alkaa kesällä, mutta nyt projekti siirtyy vuodella eteenpäin.

Vanhanen valmistautui kesäkuussa menemään sydänleikkaukseen, kun häneltä sattumalta löydettiin sydänleikkauksen valmisteluun liittyvissä kuvauksissa munuaiskasvaimia. Toisessa munuaisessa oli kaksi kasvainta, joiden syynä oli munuaissyöpä. Avoleikkauksessa häneltä poistettiin toinen munuainen.

Vanhanen kertoo, ettei ole nyt asettanut taloprojektilleen tiukkaa aikataulua. Pysyvämmin hän uskoo pystyvänsä asettumaan taloonsa ensi vuoden kuluessa.

– Tältä kesältä leikkausoperaatiot lykkäsivät projektia. Alkuperäinen suunnitelma oli, että tänä kesänä olisi tehnyt piharakennukset valmiiksi. Mutta siitä nyt jouduin luopumaan.

Talo toteutetaan Vanhasen mukaan tavalla, joka sitoo mahdollisimman paljon hiiltä. Päämateriaalina on betonin ja teräksen sijaan puu. Lämmitysjärjestelmässä yhdistetäänkin aurinkovoimaa, maalämpöä ja tontilta saatavia klapeja.

– Sisätilat ovat noin 250 neliötä, eli samaa mittakaavaa kuin nykyinen talo.

Talon sydämessä sijaitsee neliönmallinen pitkälti suljettu sisäpiha. Piharakennuksia kuten pihasaunaa, verstasta, autotallia, klapintekopaikkaa, arkistohuonetta ja laavua nuotiopaikalla Vanhanen on suunnitellut rakentavansa itse.


Itse talo nousee enemmän avaimet käteen -periaatteella.

– Päärakennuksen piirustukset ovat jo pitkälti valmiita. Arkkitehtinä on toiminut Aalto-yliopiston rakennussuunnittelun professori Pirjo Sanaksenaho. Rakennuslupa on saatu ja tarkempi yksityiskohtainen suunnittelu vielä jatkuu.

Puoliso Heidi Huhtamaa on osallistunut talon suunnitteluun, mutta projekti on Vanhasen oma.

– Tulemme jatkossakin asumaan useammalla paikkakunnalla. Tämä ei sillä tavalla ole yhteinen, vaan meillä on omat kotimme. Jatketaan eri paikoissa asumista. Minä saan city-asumista Rauman aivan ydinkeskustassa, maaseutuasumista Nurmijärvellä ja lomalla ollaan missä milloinkin.

Puoliso on Vanhasen mukaan toiminut tukena ja turvana läpi kesän koettelemusten.

IS kysyi Pirjo Sanaksenaholta, millainen rakennus on kyseessä.

Kuinka tavallinen tai erikoinen rakennus on? Millaisia asioita otettu huomioon?

– Suunnittelun lähtökohtana on ollut talonpoikaisarkkitehtuuri, maisemaan hyvin sopiva, latoa muistuttava talo, arkkitehti Pirjo Sanaksenaho kertoo. Hän toimii Sanaksenaho Arkkitehdit Oy:ssä yhdessä Matti Sanaksenahon kanssa.

Millaisia erikoisuuksia ja muita huomattavia ominaisuuksia taloon tulee?

– Rakennuspaikka on tyypillistä maalaismaisemaa. Talot muodostavat suljetun pihapiirin. Päärakennus on suorakaiteen muotoinen ja harjakattoinen. Pihapiiri muodostuu päärakennuksen lisäksi autotallista, saunasta ja verstaasta. Julkisivumateriaalina on kuultokäsitelty harmaa puu, hän kertoo.


– Ratkaisuissa on pyritty yksinkertaisuuteen. Maisemaan sopivan latoestetiikan lisäksi hankkeen lähtökohtiin kuuluu se, että hanke toteutetaan tavalla, joka sitoo mahdollisimman paljon hiiltä. Päämateriaalina on siis betonin ja teräksen sijaan puu. Rakennuksessa hyödynnetään myös aurinkoenergiaa.

Sanaksanaho kertoo, että oleskelutiloihin tulee isot ikkunat.

Mikä on nyt parhaillaan hankkeen tilanne?

– Rakennuslupa on saatu ja työ alkavat vähitellen syksyllä, Pirjo Sanaksenaho sanoo.

Miten suunnittelu ja työt jatkuvat tämän jälkeen?

– Seuraavaksi piirretään ovi- ja ikkunadetaljeja ja valitaan sisätilojen pintamateriaalit, hän kertoo.


Terveydestään Vanhanen sanoo, että hän uskoo syövän olevan nyt kokonaan hoidettu eikä jatkohoitoja tarvita. Sen sijaan tilannetta tullaan seuraamaan seuraavan kymmenen vuoden ajan.

– Kaikkiaan voi sanoa, että tässä oli onni ja sattuma mukana, sillä syöpä ei ollut alkanut levitä. Sen tyyppi oli sellainen, että sillä on edellytykset myös levitä, mutta tässä tapauksessa se oli pysynyt toisen munuaisen sisällä.

– Lääkärit eivät osanneet arvioida sitä, kuinka kauan se oli kehittynyt tai kuinka kauan se olisi pysynyt vain munuaisen sisällä. Ainoastaan se tiedetään, että kymmenen vuotta sitten tehdyssä vastaavassa kuvauksessa siitä ei ollut merkkejä.

– Tämä kaikki tapahtui niin äkkiä. Ehkä sekin oli onni, ettei ehtinyt tätä kovin syvälle miettiä.

Avosydänleikkaus on seuraavaksi luvassa elokuussa. Vanhanen on kärsinyt sydämen rytmihäiriöistä jo pitkään, ja sydänleikkauksessa Vanhasen sydämeen vaihdetaan läppä.

Tarkoitus olisi palata töihin aikaisintaan syys- lokakuun vaihteessa.

– Mitä kautta rantain olen ymmärtänyt, niin muutaman viikon kuluessa jo liikkeellä ollaan.

Sydänoperaatio kuitenkin mietityttää jopa syöpää enemmän.

– Se tuntuu jotenkin dramaattisemmalta. Mutta täydellinen luottamus minulla on lääkäreitä ja hoitajia kohtaan. Tämäntyyppisiä sydänleikkauksia tehdään koko ajan sairaaloissa.



Entinen pääministeri, puolustusministeri ja keskustan puheenjohtaja ei ole kuitenkaan sairauksien seurauksena luopumassa työstään eduskunnan puheenjohtajana.

– Mutta tiedostan sen, että kyllä työura vähitellen on lähestymässä päätösvaihetta ja eläkeikä tulee. Minun eläkeikäni on saavutettu.

Seuraavista vaaleista ei vielä osaa sanoa.

– Tätä vaalikautta tehdään täysillä. Se, miten mielenliikkeet sitten kehittyvät tässä seuraavien neljän vuoden aikana niin en lähde sitä ennustamaan. Totta kai ajatukset vähitellen suuntautuvat siihen, että seuraava elämänvaihe on tulossa. Mutta vielä ei ole aika sitä pohtia.

Myös taloprojekti on panostus tulevaisuuteen.

– Haluan rakentaa talon, jossa kaikki on samassa tasossa. Kyllä se on vähän tällaista elämän eläkeläisvaihetta ajatellen. Maaseudun rauhaa. Haluan osoittaa, että maaseudulle rakentaminen on paitsi sallittua, myös suotavaa erityisesti ympäristöekologian kannalta.

Päivi Lakka, Pori

Petri Turunen