Nyt iskevät everstit – väittely suomalaisista SS-miehistä jatkuu tulikivenkatkuisena

Julkaistu:

”Mikä tässä johtopäätöksessä on niin vaikeaa, dosentti Nuorteva?”
Tulikivenkatkuinen kiistely suomalaisten SS-vapaaehtoisten edesottamuksista vuosina 1941–43 natsi-Saksan itärintamalla jatkuu.

Kansallisarkiston pääjohtajan Jussi Nuortevan avoimessa kirjeessä maanantaina ankaraan rumputuleen joutuneet everstit (evp) Kalle Liesinen ja Pekka Holopainen heittävät poleemisen käsikranaatin takaisin Nuortevalle.

Käynnissä on sotahistoriallisen Schutzstaffel-väännön neljäs erä.

Nuorteva määritteli maanantaisessa avoimessa kirjeessään ”everstien astuneen tasajalkaa polkumiinaan”.

– Jätän sen (astumisen) muiden pohdittavaksi, mutta muutaman huomautuksen haluaisin tehdä, Liesinen aloittaa kirjallisen puolustautumisensa, jonka sisällöstä on tietoinen myös lomamatkalla oleva taistelupari, eversti Holopainen.

Seuraavassa puhutaan siksi everstien vastauksesta.


SS-kiistelyn alkupotku oli viime helmikuussa, kun Kansallisarkisto julkisti dosentti Lars Westerlundin laatiman englanninkielisen selvityksen suomalaisten SS-vapaaehtoisten roolista Saksan itärintamalla osana SS-Divisioona Wikingin sotatietä.

SS-Wikingin on todettu syyllistyneen sotarikoksiin. Suomalainen SS-pataljoona kuului siihen. Suomalaisia palveli myös muissa divisioonan yksiköissä.

Selvitystä suomalaisten SS-vapaaehtoisten mahdollisesta osallisuudesta juutalaisten ja siviilien surmaamisen oli pyytänyt tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä natsirikollisia metsästävä Simon Wiesenthal -keskus.

Keskus oli kiinnostunut kirkkohistorian dosentti André Svanströmin tuoreista tutkimustuloksista, jotka poikkesivat vakiintuneesta, vuonna 2007 edesmenneen historiantukijan Mauno Jokipiin Panttipataljoona-kirjassa kanonisoidusta näkemyksestä.

Svanström kokosi työnsä tulokset kirjaansa Hakaristin ritarit (2018), joka sai ristiriitaisen vastaanoton.

Helmikuun tiedotustilaisuudessa Kansallisarkisto kertoi selvityksen pohjalta syntyneen käsityksensä olevan, että oli ”ilmeistä”, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat ”hyvin todennäköisesti” SS-Divisioona Wikingin eri yksiköiden suorittamiin juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen.

Tämä johtopäätös on kiistelyn juurisyy.

Yksilöityjä, todistettuja tekoja Westerlund ei ollut löytänyt.

Kesäkuussa evp-everstit Liesinen ja Holopainen teilasivat Kansallisarkiston johtopäätöksen Kanava-lehdessä ja Suomen Kuvalehdessä julkaistussa essee-kirjoituksessaan.


Heidän mielestään selvitys leimasi 1 400 jo edesmennyttä SS-vapaaehtoista sotarikollisiksi: ”On vaikea kuvitella, että selvitykseen käytetyillä 70 000 eurolla olisi voitu saada aikaan vahingollisempaa imagojälkeä”, everstit totesivat.

Vastauksessaan Nuortevan avoimeen kirjeeseen everstit toteavat, etteivät he ole arvioineet Kansallisarkiston SS-selvitystä, vaan siitä tiedottamista, ”joka on johtanut väärinymmärryksiin paitsi kotimaassa myös ulkomailla”.

Nuortevan mukaan oli vaikea saada tarkkaa ja yksilöityä tietoa siitä, ”kuka teki ja mitä”. Syynä on puutteellinen lähdeaineisto. Eikä mukana olleita ole enää monta elossa.

Kenenkään elossa olevan entisen SS-vapaaehtoisen menneisyydestä ei Kansallisarkiston mukaan löytynyt todisteita syyllistymisestä sotarikoksiin.

Everstit ihmettelevät vastauksessaan Nuortevalle, kuinka edesmenneistä voidaan käyttää ilmausta ”ilmeisesti hyvin suurella todennäköisyydellä” – jos ei kerran elossa olevista, vaikka suoraa näyttöä ei ole kummassakaan tapauksessa, ei elävistä eikä edesmenneistä.

Everstit kirjoittavat sotarikoksen olevan juridinen asia – ja että vuosia 1941–43 on arvioitava noiden vuosien voimassa olevan lainsäädännön mukaan.

Everstien mielestä Nuorteva käyttää paljon vaivaa hahmottaessaan avoimessa kirjeessään ensimmäisen hyökkäysvuoden (1941) kauheuksia Ukrainassa, kun taas suomalaiset SS-vapaaehtoiset saapuivat rintamalle alkuvuodesta 1942.

Everstien mielestä Kansallisarkisto on astunut ”syyllisiä kunnes toisin todistetaan” -tielle. He ilmoittavat pitäytyvänsä alkuperäisessä arviossaan. Everstit kysyvät:

”Kun kerran henkilöitä tutkitte ja leimaatte, niin ilmoittakaa nyt samalla, ketkä jo nimeämästänne joukosta eivät ole tietonne mukaan sotarikollisia. Vai ovatko syyttömiä ainoastaan vielä elävät ja miksi niin?”


Avoimessa kirjeessään Nuorteva piti tätä lähestymistapaa ”klassisena esimerkkinä informaalin logiikan epäpätevästä, puutteelliseen tietoon perustuvasta päättelemisestä eli argementum ad ignorantiam.

Everstit tarjoavat Nuortevalle käyttöön omaa, jo Kanavan esseessä käyttämäänsä johtopäätöstä, joka kuului: ”Selvityksen perusteella on mahdollista, että yksittäiset suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat SS-divisioona Vikingin eri yksiköiden suorittamiin surmaamisiin ja väkivaltaisuuksiin niin juutalaisia kuin siviilejä ja sotavankejakin kohtaan vuosina 1941–43.”

Liesinen päättää kirjoituksensa kysymykseen, ”Mikä tässä johtopäätöksessä on niin vaikeaa, dosentti Nuorteva?”

Avoimessa kirjeessään Nuorteva totesi: ”... voidaan selvityksen loppupäätelmää – sitä, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset mitä suurimmalla todennäköisyydellä olivat tietoisia ja eräiltä osin myös osallistuivat väkivaltaisuuksiin... – pitää tutkimuksellisesti perusteltuna”.

SS-vapaaehtoisten omaiset ovat vaatineet 81:n henkilön allekirjoittamassa kirjeessä Kansallisarkistoa ”oikaisemaan” selvityksessä esitetyt johtopäätökset, ”jotka häpäisevät isiemme muiston ja aiheuttavat jatkuvaa mielipahaa paitsi elossa oleville iäkkäille vapaaehtoisille, myös vapaaehtoisten sekä sankarivainajien lähipiirille.

Kansallisarkisto vastasi Helsingin Sanomien mukaan, ettei oikaistavaa ole, mutta pahoitteli mielipahaa.