Matti Vanhanen selätti munuaissyövän: ”Olen iloinen, että tässä ollaan”

Hyvävoimaisena Poriin saapunut puhemies toipuu syöpäleikkauksesta.

16.7.2019 8:19

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) palasi pitkän tauon jälkeen julkisuuteen maanantaina. Munuaisleikkauksesta toipuva Vanhanen esiintyi puhujana Porin SuomiAreenalla.

Vanhanen kertoi Porissa IS:lle, että hän palasi hyvissä tunnelmissa ihmisten ilmoille.

– Vielä kesäkuun alussa arvuuttelin, pystynkö osallistumaan SuomiAreenaan, Vanhanen tilitti.

Vanhanen on kertonut avoimesti sairauksistaan.

Kesäkuun puolivälissä Vanhanen ilmoitti jäävänsä sairauslomalle. Hänellä oli edessään kaksi operaatiota.

 

Alun perin Vanhanen valmistautui menemään sydänleikkaukseen.

Sattumalta häneltä löydettiin sydänleikkauksen valmisteluun liittyvissä kuvauksissa munuaiskasvaimia. Toisessa munuaisessa oli kaksi kasvainta, joiden syynä oli munuaissyöpä.

Vanhanen joutui kesäkuussa leikkaukseen. Avoleikkauksessa häneltä poistettiin toinen munuainen.

– Jokainen, joka itse tai lähipiirissä on kokenut samanlaisen yllättävän tiedon, että on syöpä ja hoidot edessä, on aikamoista se epävarmuus, Vanhanen kertoo IS:lle.

Vanhasen mukaan leikkaus sujui hyvin. Leikkauksen ansiosta munuaissyöpä saatiin hoidettua.

– Minulla hoito ja leikkaus näyttävät menneen hyvin. Se tuli toivottavasti sillä hoidettua.

Leikkaushaavan takia Vanhanen oli kesäkuun sairauslomalla.

– Olen iloinen, että tässä ollaan, Vanhanen sanoi IS:lle Porissa.

Vanhanen uskoo, että syöpä on nyt kokonaan hoidettu eikä jatkohoitoja tarvita. Sen sijaan tilannetta tullaan seuraamaan seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Vanhanen joutuu käymään säännöllisesti kontrolleissa. Ensimmäinen virallinen syöpäkontrolli on muutaman kuukauden kuluttua.

Elokuussa Vanhanen on menossa sydänleikkaukseen. Vanhanen on kärsinyt keväällä sydämen rytmihäiriöistä. Sydänleikkauksessa Vanhasen sydämeen muun muassa vaihdetaan läppä.

Sydänvika paljastui keväällä.

Vanhanen sai helmikuussa sairauskohtauksen kesken vaalitilaisuuden. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Vanhanen arveli keväällä IS:lle, että syynä oli keuhkoputkentulehdus, jota hän sairasti alkuvuonna.

Porissa Vanhanen kertoi IS:lle, että hän on toipunut hyvin leikkauksesta ja tuntee vointinsa hyväksi.

– Viime päivinä on tuntunut siltä, että myös fyysisesti olen palautunut normaaliksi.

 

Porin SuomiAreenalla Vanhanen puhui sananvapaudesta.

Syksyllä puhemies Vanhanen aikoo palata normaalisti eduskuntatyöhön.

– Olen tällainen tavallinen sairastaja, elokuussa on sitten sydänleikkaus edessä, avoleikkaus sekin. Sen toipumisen jälkeen palaan varsinaiseen eduskuntatyöhön.

Lokakuussa Vanhasella on uusi aluevaltaus.

Hänet nähdään säännöllisesti televisiossa. Puhemiehen oma ohjelma alkaa AlfaTV:llä lokakuussa. Ohjelman työotsikko on ”Ajatuksia maailmasta”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?