Kansallisarkiston pääjohtajalta railakas avoin kirje, maalitauluna SS-selvitystä arvostelleet kaksi everstiä

Julkaistu:

”Everstit astuvat tasajalkaa polkumiinaan.”
Väittely suomalaisen vapaaehtoisen SS-pataljoonan roolista juutalaisten joukkotuhoamisessa vuosina 1941-42 ottaa uusia kierroksia.

Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva julkaisi maanantaina pitkän ja erittäin tiukkasanaisen avoimen kirjeen.

Se on vastaus eversti evp Pekka Holopaisen ja eversti evp Kalle Liesisen Kanavassa ja Suomen Kuvalehdessä julkaistuun arvosteluun Kansallisarkiston helmikuussa julkistamasta SS-selvityksestä.


Everstit olivat luonnehtineet selvitystä ”natsijahdiksi”.

”Everstit Holopainen ja Liesinen astuvat tasajalkaa polkumiinaan ehdottaessaan, että tulevan tutkimuksen pitäisi ratkaista se, ketkä suomalaiset SS-miehet eivät ainakaan ole syyllistyneet mihinkään”, Nuorteva kirjoittaa.

”Tuollainen hanke olisi klassinen esimerkki informaalin logiikan epäpätevästä, puutteelliseen tietoon perustuvasta päättelemisestä (argumentum ad ignorantiam)”, hän sivaltaa.


Eikä siinä kaikki:

”Samalla tavoin virheellinen on myös everstien esittämä väite, että tutkimuksessa olisi valittu ”tulkinta, jonka mukaan kaikki paitsi ne, jotka voivat perätä kunniaansa oikeudessa, ovat syyllisiä.” Tällainen päätelmä on edellä kuvaamani logiikan pohjalta lähes yhtä mahdoton kuin syyttömyyden osoittaminen”, Nuorteva jatkaa.

”Suurimmasta osasta suomalaisia ei lähteissä kerrota juuri mitään. Säilyneissä lähteissä mainitaan henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia, myös väkivaltaisuuksia. Kerronta tapahtuu kuitenkin usein passiivissa, minkä vuoksi on vaikea saada tarkkaa ja yksilöityä tietoa siitä, kuka teki ja mitä.”
Aihe on ajankohtainen myös sitä kautta, että Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina 81:n SS-vapaaehtoisen omaisen vaativan Kansallisarkistoa ”oikaisemaan” selvityksen johtopäätöksen, jonka katsovat ”häpäisevän isiensä muiston”.

Kansallisarkiston selvityksen teki oikeushistorian tutkija Lars Westerlund. Sen nimi on The Finnish SS-Volunteers and Atrocities against Jews, Civilians and the Prisoners of War in Ukraine and the Caucasus Region 1941–1943 (SKS 2019).

Nuorteva vastaa kirjeessä tavallaan myös omaisille.

Hän on jo aiemmin ilmoittanut, ettei Kansallisarkistolla ole mitään oikaisemista, vaikka se pahoitteleekin omaisille koitunutta mielipahaa.

”Ei ole perusteltua ajatella, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset olisivat toimineet omaehtoisesti jonkinlaisessa poliittisessa tai sotilaallisessa tyhjiössä. He palvelivat Saksan asevoimissa ja toteuttivat Saksan poliittisia ja sotilaallisia tavoitteita”. Nuorteva kirjoittaa.


Hän esittää aluksi seitsemän haastavaa kysymystä.

1. Toteuttiko kansallissosialistinen Saksa laajamittaisen ja suunnitellun holokaustin ja etnisten vähemmistöjen pakkosiirron hyökkäyksessään Neuvostoliittoon 1941–1945?

2. Oliko SS-Obergruppenführer Reinhard Heydrichin vuonna 1941 perustamien tuhoamisyksikköjen, Einsatzgruppien, tehtävänä toteuttaa juutalaisten, myös naisten ja lasten täydellinen tuhoaminen Itä-Euroopassa?

3. Osallistuivatko Waffen SS-joukot Saksan johdon määräämään tuhoamistoimintaan ja tukivatko ne Einsatzgruppien toimintaa?

4. Osallistuiko SS-Divisioona Wiking juutalaisten, siviilien tai sotavankien surmaamiseen toiminta-alueillaan Puolassa, Ukrainassa ja Kaukasuksella 1941–1943?

5. Osallistuivatko SS-Divisioona Wikingin norjalaiset, alankomaalaiset ja tanskalaiset vapaaehtoiset juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen saksalaisten tavoin?

6. Oliko holokaustin toteuttamisessa, siviilien etnisissä siirtämisissä ja sotavankien surmaamisissa kyse sotarikoksista?

7. Saattoivatko suomalaiset Waffen-Divisioona Wikingin suomalaiset SS-vapaaehtoiset olla tietämättömiä siitä, mitä ympärillä tapahtui ja jätettiinkö heidät sivuun niistä väkivaltaisuuksista, joita divisioonan muut sotilaat käskettiin tekemään?


Kuuteen ensimmäiseen kysymykseen kansainvälisen tutkijayhteisön vastaus on Nuortevan mukaan yksimielisen myönteinen.

Jäljelle jää seitsemäs, johon Kansallisarkiston SS-selvitys otti kantaa toteamalla ”olevan ilmeistä, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen”.

Avoimessa kirjeessään Nuorteva arvostelee suomalaista tutkimustraditiota.

”Suomalainen sotahistoriallinen tutkimus näyttää kuitenkin suomalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheita käsitellessään kaivautuneen poteroihinsa käymään erillissotaa, jossa keskitytään sotatoimien tarkasteluun, taistelujen yksityiskohtaiseen kuvailuun ja Suomen ja Saksan suhteiden käsittelyyn ”toisten jääkärien” hengessä. ”

Ja edelleen:

”Uusia laajempaan kontekstiin liittyviä kysymyksenasetteluja ei juuri esitetä, vaan professori Mauno Jokipiin Panttipataljoona (Weilin & Göös 1968) on katekismus, jonka totuuksiin kajoaminen saa aikaan jyrkän torjuntareaktion”, Nuorteva harmittelee.

”Tämä on jättänyt uusien tarkastelunäkökulmien avaamisen ja lähdeaineistojen etsimisen pääosin muiden alojen historiantutkijoille.”

Nuorteva kuitenkin kehuu Jokipiitä, johon tutustui kustantaessaan SKS:n johtajana tämän myöhemmän SS-kirjan Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet: Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana (SKS 2002).

Nuorteva harmittelee sen jääneen Panttipataljoonan varjoon. Nuortevan mukaan Jokipii ymmärsi, että arkisto- ja tutkimustilanne tulee ajan kuluessa muuttumaan.


”Hän tiesi, että historia elää aina ajassa, etsii uusia näkökulmia, lähteitä ja tulkintoja ja pyrkii vastaamaan uusiin kysymyksiin. Hän oli ”aito tutkija”, joka oli valmis palaamaan aiheeseen.

Jokipii kuoli vuonna 2007.

Nuorteva selostaa kirjeessään juutalaisten tuhoamisen taustoja.

”Tuhoamisesta vastasivat ensisijaisesti Saksan keskusturvallisuusviraston päällikön, SS-Obergruppenführer Reinhard Heydrichin johdolla perustetut tuhoamisjoukot, Einsatzgruppet. Waffen SS-Divisioona Wikingin alueella toimivat Einsatzgruppe C ja sen eri alayksiköt. Sekä Wehrmachtille että SS-joukoille oli annettu käsky tukea Einsatzgruppejen toimintaa. Näin teki myös Wiking-divisioona”, Nuorteva toteaa.

”Sen alueella tapahtuivat monet hyökkäysvaiheen 1941 pahimmista juutalaisten surmaamisista.”

Suomalainen SS-pataljoona oli osa SS-divisioona Wikingiä.

Einsatzgruppe C:n joukot ja SS-miehet surmasivat kansainvälisen tutkimustiedon mukaan syyskuun 1941 lopulla yli 33 700 juutalaista ja 60 000 romania ja neuvostosotavankia.

Nuorteva korostaa Einsatzgruppe C:n ja Wiking-divisioonan päällekkäistä toiminta-aluetta. Hänen mukaansa Wikingin upseeristolla oli sitä paitsi kokemusta tuhoamisleireistä, minkä vuoksi on keinotekoista erottaa toisistaan SS:n taistelujoukot keskitysleirien SS-joukoista, kuten usein tehdään.

Avoimen kirjeensä loppuosassa Nuorteva tarkastelee yksityiskohtaisesti suomalaisten SS-vapaaehtoisten toimintaa, heidän muistiinpanojaan, kirjeitään ja muistelmiaan sekä arvostelee purevasti everstejä Holopainen ja Liesinen.