Kioskin omistaja Hillevi herätettiin kesken unien tietoon harvinaisesta lottovoitosta: ”Uni kaikkosi kyllä silmistä”

Julkaistu:

10 miljoonaa euroa tuonut lottorivi pelattiin Hietalan Kioskilla Lapualla.
Harvinainen 10 miljoonan euron lottovoitto on otettu riemulla vastaan Lapualla.

IS uutisoi eilen, että 10 miljoonaa euroa tuonut lottorivi pelattiin Hietalan Kioskilla. Kioski sijaitsee Härsiläntien varrella lähellä Lapuan keskustaa.

Kioskin omistajalle Hillevi Hietalalle tieto voitosta tuli kesken unien.

– Työntekijäni laittoi minulle yöllä viestiä, mutta en katsonut puhelinta, koska nukuin. Aamulla tyttäreni tuli herättämään minut kertoen, että kioskilta on myyty kymmenen miljoonan voitto, Hietala kertoo.

– Uni kaikkosi kyllä silmistä. Fiilikset olivat mahtavat!

Hietala kertoo, että kioskissa aiotaan juhlia pottia kahvien kera.

Vaikka kioski avataan sunnuntaisin vasta kahdeltatoista, moni on käynyt jo aamulla ovella kyselemässä voitosta. Puoli yhteentoista mennessä ihmisiä oli käynyt parisenkymmentä.


Hietalan mukaan paikalliset iloitsevat voittajan puolesta. Kioskin omistaja ei kuitenkaan osaa aavistaa, ketä onnetar on suosinut.

– Kaikki kyselevät toisiltaan, oletko se sinä.

– Tämä on työlleni hieno päätös, eläkkeelle pian siirtyvä Hietala sanoo.

Aiemmin Loton ”kymppi” on ollut tarjolla kymmenen kertaa, mutta vain kerran on tullut vain yksi täysosuma. Viime maaliskuussa kempeleläinen nettipelaaja nappasi harvinaisen voittopotin.

Voittaminen perustuu Lotossa yksinomaan sattumaan. Todennäköisyys voittaa täysosuma Lotossa on noin 1:18,6 miljoonaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt