Raju nokkakolari 13-tiellä Mikkelissä – kolme loukkaantui, kaksi vakavasti

Julkaistu:

Kaksi loukkaantui vakavasti
Mikkelin eteläpuolella niin sanotulla Uuden Ristiinantiellä eli valtatie 13/15:llä sattui lauantaina illalla juuri ennen kello 19 vakava kolari, jossa loukkaantui kolme ihmistä.

Itä-Suomen poliisin mukaan kahden loukkaantuneen tila on vakava.

Kyseessä oli kahden henkilöauton nokkakolari.

Poliisin mukaan Mikkelin suunnasta tullutta henkilöautoa kuljetti vuonna 1991 syntynyt lappeenrantalainen mies ja kyydissä oli vuonna 1990 syntynyt nainen.

Ennen niin sanottua Löydön suoraa olevan ohituskaistan jälkeen olevan mäennyppylän takaa oli lähestynyt Ristiinan suunnasta henkilöauto väärää kaistaa.

Väistämisyrityksestä huolimatta autot törmäsivät toisiinsa. Toinen auto ajautui ulos ajoradalta toisen jäädessä tielle.

Poliisi ei toistaiseksi tiedä, miksi vuonna 1999 syntyneen mikkeliläisen mieskuljettajan henkilöauto oli ajautunut vastaantulevan liikenteen kaistalle.

Tapahtumapaikalla on ohituskielto molempiin suuntiin. Tämän hetken tiedon mukaan Ristiinasta päin tullut auto ei ollut ohittamassa muita autoja ennen onnettomuutta.

Tie oli pitkään suljettuna liikenteeltä, mutta kello 20.30 mennessä toinen kaista avattiin.

Poistettu klo 20.45 maininta lääkärikopterista. Tarkennettu tapahtumakuvausta kello 21.20.