Veera, 31, on matkustanut kolme vuotta työkseen: ”Monet näkee vain sen puolen, että juot samppanjaa bisnesluokassa”

Julkaistu:

Ilmaisia luksuslomia lämpöön, samppanjalasien kilistelyä bisnesluokassa, varvasselfieitä rannalla ja viiden tähden illallisia. Mielikuvissa matkabloggaajan työ on pelkkää glamouria.
– Totuus on, että se on paljon muutakin kuin glamouria. Monet näkee vain sen puolen, että juot samppanjaa bisnesluokassa ja onhan se välillä sitä, mutta on se oikeasti kovaa duunia, paljon jetlagia ja väsymystä, Veera Papinoja, 31, kuvailee ja jatkaa:

– Eikä sitä ikinä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitkä globaalit asiat vaikuttavat omaan työhön. Tämä on kuitenkin epävakaata työtä.

Veera Bianca -matkablogiaan kirjoittava Veera ryhtyi täyspäiväiseksi yrittäjäksi kolme vuotta sitten. Bloginsa hän perusti 11 vuotta sitten kertoakseen kuulumisia perheelleen ja kavereilleen Australiasta, minne hän oli muuttanut.

– Blogi oli ensin sellainen, että äiti katso olen Australiassa. Jouduin Australiassa onnettomuuteen ja pikku hiljaa alkoi tulla enemmän lukijoita, mistä tuli tunne, että ehkä tämä voisi kiinnostaa muitakin kuin mun äitiä.
Matkailurestonomiksi ja valokuvaajaksi opiskellut Veera ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi vuonna 2016.

– Elän tällä ammatilla hyvin, mutten tee tätä pelkästään. Olen ammatiltani valokuvaaja, kuvaan matkoilla yritysten käyttöön valokuvia ja saan siitä korvauksen. Lisäksi teen jonkun verran markkinointikonsultaatiota matkailualan toimijoille.

Veera reissaa keskimäärin kerran kuukaudessa. Syyskuussa hänellä on kolme työmatkaa kuukaudessa. Usein matkat ovat niin sanottuja pressimatkoja, joissa on perinteiset matkailujournalistit mukana.

– Silloin mennään tiukan aikataulun perusteella ja yritetään kokea parissa päivässä se, mitä joku kokisi parissa viikossa.


Hän pyrkii tekemään enemmän yhteistyömatkoja, joissa on esimerkiksi tietty budjetti matkan järjestämiseen yhteistyökumppanin antamilla spekseillä.

– Yhteistyökumppanien tyypillinen tarjous on matkakohde, johon heidän turistiviranomaisensa kutsuvat ja tarjoavat lennot, hotellin ja ohjelman sitä vastaan, että otat kuvia, kirjoitat ja jaat sosiaalisessa mediassa. Jotta tämä on mulle kestävä työnteko, pyrin valitsemaan kumppanit, joilla on budjettia maksaa työnteosta. Jos mulle maksetaan erillinen palkkio, voin sopia tarkat julkaisuajat, julkaisujen määrät ja kuvia heidän omaan markkinointikäyttöönsä. Mutta jos menen niin, että matkat on maksettu mutta ei palkkiota, en lupaa tiettyä julkaisumäärää. Jos koen että saan täältä sisältöä, jaan sen.


Matkat eivät ole lomailua. Aikataulut voivat olla tiukat eikä Veera ehdi kuvata niin paljon kuin haluaisi saadakseen tarpeeksi hyvää materiaalia.

Hän tuli viimeksi yhteistyömatkalta Maltalta Finnarin ja turistiviranomaisten kanssa.

– Sitä ennen olin Balilla ja sairastuin aika vakavasti. Sain virustaudin sydämeen ja lojuin siellä sairaalassa. On matkan varrella tullut näitä sattumuksia. Olen aika heittäytyjä, en varo liikaa. Aika varomattomasti haluan kokea, mennä ja nähdä.

Matkailu on aina ollut Veeran intohimo. Matkailurestonomiksi opiskellut Veera jatkaa opintojaan vastuullisen matkailun saralla maisteriopintoihin. Hän ei kerää maita, mutta laskeskelee käyneensä yli 40 maassa.

Veeran mielipide mielipide lentämisestä ja sen päästöistä suhteessa muihin päästöihin on kaksijakoinen. Hän huomauttaa, ettei lentäminen ei lopu, joten teknologian on kehityttävä.

– Tietyllä saralla lentämisestä on tehty yksinomainen uhri. Tosi iso paino on lentoteknologialla, eri lainsäädännöillä, operatiivisilla toimilla ja biopolttoaineilla. Mutta kuinka paljon lentoliikenteestä on rahtia? Kaikki mitä me puetaan päälle tai syödään. Se on paljon kompleksimpi kokonaisuus kuin mitä me kuluttajat ilmastopaniikissamme ymmärrämme.

Ilmastotekoinaan hän suosii uusia, vähäpäästöisempiä lentokalustoja, suoria reittejä ja pakkaa mahdollisimman vähän sekä kompensoi päästönsä.