Jukka Tennilän kolumni: Kahden kauppa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jukka Tennilän kolumni: Kahden kauppa

Kuvituskuva
Julkaistu: 15.7.2019 8:08

Aikaisemmin keskusta toipui nopeasti mahalaskuistaan. Hyvä kysymys on, onko tilanne nyt tässä mielessä muuttunut, kirjoittaa Jukka Tennilä.

Syyskuussa valittavalla keskustan uudella puheenjohtajalla – on tämä sitten Antti ”Kanki” Kaikkonen tai Katri Kulmuni – on erikoinen ongelma. Asema pitäisi vakiinnuttaa runsaassa puolessa vuodessa, jottei tulokaspuheenjohtajaa panna ensi kesän varsinaisessa puoluekokouksessa pellolle.

Ylimääräinen puoluekokous voi luovuttaa puheenjohtajan nuijan heilutettavaksi vain sääntömääräiseen puoluekokoukseen saakka. Siellä kaikki johtopaikat ovat vakiintuneen sanonnan mukaan taas puoluekokouksen täytettävissä.

Uuden puheenjohtajan onnistumista ei mitata vain keskustan mahdollisella onnistumisella hallituksessa. Ratkaiseviksi voivat nousta gallupit, jotka ovat viime aikoina olleet puolueelle niin nyrpeitä kuin suinkin.

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoi viime viikolla Helsingin Sanomissa pohtineensa, mikä on edessä, jos puolue ei nousekaan kannatuskuopasta. Tuoreimmat mittaukset ovat näyttäneet keskustalle 11,7–13,1 prosentin suosiota.

Aikaisemmin keskusta toipui nopeasti mahalaskuistaan. Hyvä kysymys on, onko tilanne nyt tässä mielessä muuttunut. Puolue sai äskeisissä hallitusneuvotteluissa tavoitteitaan hyvin läpi, mutta kenttä ei kannatusmittauksista päätellen ole vakuuttunut asiasta.

Ylimääräisiä puoluekokouksia johtajan vaihtamiseksi on keskustassa ollut ennenkin. Anneli Jäätteenmäki jätti puheenjohtajan tehtävän ylimääräisessä puoluekokouksessa lokakuussa 2003 jouduttuaan saman vuoden kesäkuussa skandaalinkäryisesti pois pääministerin paikalta.

Silloin puheenjohtajan vaihtaminen oli helppoa: Matti Vanhasesta oli syytä tehdä tehdä puoluejohtaja, koska hän Jäätteenmäen lähdettyä oli jo pääministeri.

Nyt puheenjohtajan paikasta kilpailee kaksi riviministeriä, elinkeino- ja puolustus-, ja kisan voittaja siirtynee Mika Lintilän tilalle valtiovarainministeriksi.

Kanki-Kaikkonen kuitenkin selätti vastoinkäymiset eikä joutunut poliittisista tehtävistään Tuusulaan heinäseipääksi, jota virkaa irvileuat hänelle ehdottivat.

Puheenjohtajakisa antaa mahdollisuuden linjakeskusteluun, jossa puolue pääsee miettimään olemassaolonsa tarkoitusta. Tosin Kaikkosen ja Kulmunin välillä ei liene suuria aatteellisia eroja, mutta Kaikkosta toistakymmentä vuotta nuorempi Kulmuni voi monen mielestä tuntua tuoreemmalta vaihtoehdolta.

Kaikkonenkaan, 45, ei ole iällä pilattu, mutta hänet on jo ehditty keittää monessa liemessä. Tuomioistuimestakin on tullut rapsut.

Kaikkonen oli nousta ministeriputkeen jo Vanhasen toista hallitusta 2007 perustettaessa, sillä hän hävisi vain niukasti Paavo Väyryselle puolueen äänestäessä tulevasta ulkomaankauppaministeristä. Hän lienee myöhemmin tykönään kiitellyt tappiotaan, sillä tilanne olisi ollut keskustalle hankalampi, jos Nuorisosäätiö-jutussa olisi joutunut tuomiolle ministerimies.

Kanki-Kaikkonen kuitenkin selätti vastoinkäymiset eikä joutunut poliittisista tehtävistään Tuusulaan heinäseipääksi, jota virkaa irvileuat hänelle ehdottivat.

Jos keskustassa vielä puhuttaisiin Kekkosen, Kleemolan, Korsimon ja Karjalaisen mukaan nimetystä K-linjasta, Kaikkonen ja Kulmuni olisivat K-alkuisine nimineen sen ilmettyjä edustajia. Aika on nyt kuitenkin toinen, mutta kannatusmittausten pohjalta voi kysyä, onko aika keskustalle entisiä aikoja huonompi.

Syyskuussa valittavan johtajan osaksi voi tulla pätkäpuheenjohtajuus. Aika on muuttunut nopeasykkeiseksi, eikä kukaan voi kuvitella johtavansa keskustaa 19:ää vuotta niin kuin V. J. ”Skimba” Sukselainen Maalaisliittoa 1945–64.

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta