Mies nousi autosta ja laukaisi haulikon kaksi kertaa kohti poliisipartiota – ei ollut murhan yritys

Julkaistu: , Päivitetty:

Humalaisen miehen syysiltaisista teoista tuli ehdotonta vankeutta.
Kaksi poliisiautoa kohti ammuttua haulikonlaukausta eivät täyttäneet Pohjois-Savon käräjäoikeuden mielestä murhan yrityksen kriteeristöä, vaan kyse oli virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Tuomio oli vuosi ja 10 kuukautta ehdotonta vankeutta.

Hintaakin illalle kertyi melkoisesti, sillä hänet tuomittiin maksamaan erilaisia korvauksia yhteensä noin 11 000 euroa. Suurimmat korvaukset eli 2 000 euroa/poliisi saivat ampumisen kohteeksi olleessa autossa ollut partio.

Mies tunnusti syyttäjän esittämät teonkuvaukset illan rikoksista, mutta kielsi ehdottomasti yrittäneensä tappaa poliiseja haulikolla ampumalla. Tälle kannalle taipui myös käräjäoikeus, joka tuomitsi miehen lopulta kahdesta pahoinpitelystä, törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Tapahtumat saivat alkunsa viime lokakuussa Iisalmessa, kun vuonna 1985 syntynyt savolaismies pahoinpiteli syksyisenä lauantai-iltana vaimoaan ja 15-vuotiasta poikaansa. Rajun perheriidan jälkeen alkoholia nauttinut mies lähti liikkeelle henkilöautollaan.

Lähes 1,5 promillen humalassa autoillut mies ei nopeusrajoituksista ja liikennesäännöistä juuri piitannut. Miehen perään hälytetyt poliisipartiot yrittivät pysäyttää humalaista ja väkivaltaista autoilijaa Iisalmessa Kiuruvedentienristeyksessä.

Vaikka risteykseen pysähtyneiden poliisiautojen lähistöllä oli useita poliiseja jalkautuneina, niin mies jatkoi matkaansa vaarantaen virkatehtäviään hoitaneiden poliisien turvallisuuden. Poliisit lähtivät takaa-ajoon ja lopulta humalainen kuljettaja pysäytti autonsa ja nousi autosta ulos haulikko mukanaan.

Noin 30 metrin päähän pysähtyneessä poliisiautossa olleet poliisit huomasivat miehen tähtäävän heitä kohti aseella ja kuljettajana toiminut poliisi lähti peruuttamaan kovalla vauhdilla pakoon. Hetkeä myöhemmin poliisimiehet kuulivat räsähdyksen, kun hauliparvi osui autoon.

Rikosteknisen tutkimuksen perusteella valtaosa hauleista oli kuitenkin lentänyt paenneen auton yli ja etäisyyttä ampumahetkellä on ollut poliisiautoon noin 60-70 metriä. Poliisimiehet selvisivät tapahtumasta ilman fyysisiä vammoja, mutta partioauto joutui korjattavaksi. Ilmeisesti toinen ammutuista laukauksista oli suunnattu ampujan ja poliisinauton välimaastossa olleeseen postilaatikkoon, josta oli laskettu toistasataa haulin osumaa.

Ampumavälikohtauksen jälkeen mies pakeni kotiinsa, jonne hän linnoittautui. Piiritystilanteen aikana mies tuli useita kertoja asunnosta ulos ladattu ja varmistamaton haulikko käsissään, mutta lisää laukauksia ei enää ammuttu.

Piiritystilanteen aikana hän uhkasi myös ampua itsensä, mutta antautui lopulta poliiseille.

Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.

Artikkelia korjattu kello 12.49, miehen saama vankeustuomio korjattu ehdottomaksi vankeudeksi.