Kaksoismurhaaja järjestää rikostapahtumaa Helsingissä – rikoksen uhrien tukihenkilö kauhistelee ajatusta yleisön viemisestä rikospaikoille

Julkaistu:

Kolme tuomittua rikollista vievät lipun maksaneet omille rikospaikoilleen ja kertovat tapahtumista. Rikosuhripäivystyksessä tapahtumaan suhtaudutaan nihkeästi.
Kaksoismurhaaja Janne Ranisen järjestämä tapahtuma vaivaa rikoksen uhrien tukihenkilöitä.

Raninen nousi jälleen otsikoihin, kun Iltalehti uutisoi viime viikolla hänen järjestämästään True Crime -tapahtumasta. Kohua herättäneessä tapahtumassa Raninen vie maksavan yleisön murhapaikalle Helsingin Vuosaareen, ja kertoo miten murha suunniteltiin ja toteutettiin.

Ranisen lisäksi yleisön rikospaikoilleen vievät vankikarkuri Jan Jalutsi ja pankkiryöstäjä Anders Adali. Tapahtumaan sisältyy myös paneelikeskustelu ja meet & greet -illallistapahtuma, johon osallistuu muun muassa rikoskirjailijoita ja -toimittajia. Tapahtumaa rahoitetaan myymällä pääsylippuja.

Rikosuhripäivystyksen kehitysjohtaja Jaana Koivukankaan mukaan henkirikos on omaisille syvä trauma, ja jo pelkästään asiasta puhuminen nostaa tuskalliset muistot pintaan monella.

– Sen verran olen tehnyt töitä henkirikosten uhrien omaisten kanssa, että minun on hyvin vaikeaa kuvitella kenenkään kokevan tätä kunnioittavana tekona, Koivukangas sanoo IS:lle.

Koivukangas uskoo, että moni kokee tämän ensisijaisesti kaupallisena viihteenä, vaikkei se olisikaan tapahtuman järjestäjien tarkoitus.

– Kun katsoin tapahtuman sivuja, niin kyllä sitä enemmän markkinointiin viihteenä kuin ennaltaehkäisevänä toimintana, Koivukangas toteaa.


Ilta-Sanomat tavoitti murhatuomiotaan Helsingin vankilassa yhä suorittavan Ranisen kommentoimaan asiaa puhelimitse.

Miksi tapahtuma järjestetään?

– Haluan, kuten olen kirjassanikin tehnyt, tuoda esille mikä minut on ajanut aikoinaan rikollisuuteen, miksi olen tehnyt tyhmiä valintoja, joiden vuoksi uhrien omaiset ovat joutuneet kärsimään ja kohdanneet kauhean tragedian. Haluan tuoda nämä asiat esille, jotta muut ymmärtäisivät olla lähtemättä samalle polulle kuin minä.

Eikö ole moraalisesti arveluttavaa, että entinen vankikarkuri kertoo maksavalle yleisölle, kuinka vankilasta karataan? Tai että ex-pankkiryöstäjä neuvoo, miten pankki ryöstetään?

– Kukaan ei ole neuvomassa miten pankki ryöstetään. Hän (Adali) kertoo minkä vuoksi hänen elämänsä on mennyt miten se on mennyt. Hänkin toivoo, etteivät muut seuraisi hänen jalanjälkiään. Kyse ei ole missään nimessä siitä, että kukaan neuvoisi miten pankki ryöstetään tai vankilasta karataan.

Sanoit aiemmin, että tapahtuman tarkoitus on ennaltaehkäistä rikollisuutta. Millä tavalla tämä ehkäisee rikoksia?

– Jos paikan päälle tulevat ihmiset kuuntelevat mitä puhun tai lukevat minun kirjani, he kyllä ymmärtävät, ettei rikollinen elämä ole tavoittelemisen arvoista. He huomaavat kyllä, kuinka paljon surua tämä aiheuttaa kaikille. He ymmärtävät olla tekemättä rikoksia, koska siinä ei ole mitään hyvää eikä siitä myöskään tule mitään hyvää.

Uskotko, että tavoitat tällä maksullisella tapahtumalla oikean kohderyhmän varoittavalle esimerkillesi?

– Muun muassa tällä. Teen paljon muutakin työtä kirjani myötä. Olen Voikukkalapset ry:n puheenjohtaja ja sitäkin kautta pidän kokemusasiantuntijana puheenvuoroja. Olen pitänyt usean vuoden aikana monessa eri paikassa puheenvuoroja. Eri paikoissa voi tavoitella eri ihmisiä. Kun tämän tekee niin laajasti kuin mahdollista, tavoittaa niin laajan kuulijakunnan kuin mahdollista.

Sanoit, ettei rikollisuudessa tai rikoksissa ole mitään glorifioitavaa. Uskotko, että tapahtumaan lipun ostaneet osallistujat ajattelevat myös näin?

– Kyllä uskon. Jos he ovat lainkaan tutustuneet siihen mitä minä, Jalutsi ja Adali tuomme kirjoissamme esille, mitä Ansu Kivekäs tuo Korson kriminaalit kirjassaan esille, millaista tiedottamista on ollut Jarkko Sipilän, Janne Huuskosen tai Minna Kavilon kautta, ja millaista Mercedes Bentson musiikki on. Olen ihan varma siitä, että he ymmärtävät ettei rikoksissa tai rikollisuudella ole mitään glorifioitavaa.

Millä tavalla tapahtuma kunnioittaa rikosten uhreja ja omaisia?

– Sillä tavalla, että kun ihmiset tulevat tapahtumaan tai tutustuvat muuten materiaaleihin, ymmärtävät olla tekemättä rikoksia tai elämättä rikollista elämää. Sitä kautta kenenkään muun ei tarvitse käydä läpi sitä tragediaa, jonka uhrien omaiset ovat käyneet läpi.

Eikö tällainen toiminta, jossa rikolliset esittelevät itse rikoksiaan maksaville asiakkaille, ole mielestäsi millään tavalla kyseenalaista?

– Mielestäni olisi enemmän kyseenalaista olla ennaltaehkäisemättä rikoksia ja olla varoittavana esimerkkinä, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Se olisi mielestäni vastuutonta sekä uhrien omaisille että yhteiskunnalle ylipäänsä. Tämä on toki maksullinen tapahtuma, mutta niillä maksuilla katetaan tapahtumasta aiheutuvat kulut. Ei tässä mitään voittoa tehdä, tämä menee miinukselle.

Eli te ette saa rahaa tapahtumasta?

– Ei. Kukaan mukana olevista ei saa tästä rahaa. Kenellekään ei makseta yhtään mitään.

Sanoit, että tapahtuma jää tappiolle. Kuinka paljon, ja kenen pussista erotus maksetaan?

– Sitä on mahdotonta arvioida, mutta kyllä se tappiolle jää. Lipputulot eivät riitä kattamaan kuluja. Minä olen pääjärjestäjä, joten minä katan jäljelle jäävät kulut.

Jos tapahtumalla on täysin vilpittömät tarkoitusperät, eikö sen silloin voisi toteuttaa vaikka ilmaiseksi?

– Silloin kustannukset olisivat vielä suuremmat, eikä minulla ole valitettavasti varaa siihen. Olen vankilassa, enkä tienaa täällä niin paljon rahaa. Myymme lippuja, että saamme edes osan kuluista katettua.

Tapahtuman yhteistyökumppanina aiemmin mainittu Storytel vetäytyi pois, kun tapahtuma sai julkisuutta. Yhtiön mukaan ”tapahtuman tarkka luonne ei ollut tiedossa siinä vaiheessa, kun yhteistyöstä sovittiin”. Oltiinko yhteistyökumppaneille rehellisiä tapahtuman sisällöstä?

– Olen aina ollut yhteistyökumppaneille rehellinen. En muista, missä vaiheessa olen laittanut heille infoa flaikuista ja nettisivuista. Olen erittäin pahoillani, että heidät oli virheellisesti mainittu järjestäjinä. He eivät missään vaiheessa olleet järjestämässä tapahtumaa, vaan olen itse suunnitellut sisällön ja toteutuksen. He olivat markkinointiyhteistyökumppaneita. Olen pahoillani ja otan pääjärjestäjänä vastuun siitä, mitä on tapahtunut.

Rikosuhripäivystyksen Koivukangas kyseenalaistaa Ranisen väitteen siitä, että tapahtuma tavoittaisi oikean kohderyhmän rikosten ehkäisemiseksi. Hänen mielestään markkinointia tulisi miettiä uudelleen, jos tarkoituksena olisi olla varoittava esimerkki.

– Tapahtuman mainonnasta ei käy millään tavalla ilmi, että tämä olisi opettavainen tilaisuus niille, jotka harkitsevat rikoksen tielle lähtemistä. Ja jos se ei välity mainonnasta, niin siellä tuskin on paikalla sellaisia henkilöitä, jotka voisivat siitä jotain oppia. Ennemminkin paikalla on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat oppia miten rikoksia tehdään tai vankilasta karataan. Tai ihan vaan puhtaasti tirkistelyn halusta.

Koivukangas hämmästelee suuresti kuullessaan, että tapahtuma on tappiollinen.

– En oikein ymmärrä, miksi tehdään maksullinen tapahtuma, jonka tiedetään tuottavan tappiota. Olisi eri asia, jos kyse olisi hyväntekeväisyystapahtumasta, mutta tämä ei ainakaan vaikuta sellaiselta, Koivukangas ihmettelee.