Kannonkoskella paloi tyhjä navetta

Julkaistu:

Palo sai alkunsa grillissä poltetuista roskista.
Kannonkosken Ilomäentiellä palaa tyhjillään vanha navettarakennus. Sisällä ei ollut eläimiä tai omaisuutta.

Pelastuslaitos hälytettiin paikalle hieman ennen neljää aamuyöllä. Palon sammuttamiseen osallistui kymmenen Keski-Suomen pelastuslaitoksen yksikköä.

Lähistöllä on yksi asuinrakennus. Palo on kuitenkin hallinnassa ja sen leviäminen on saatu estettyä.

Palossa ei sattunut henkilövahinkoja.

– Rakennus tuhoutui täysin, palomestari Riku Lehtinen kertoo.

Hieman ennen aamukahdeksaa paikalla oli yhä kuusi pelastuslaitoksen yksikköä tekemässä jälkisammutus- ja raivaustöitä.

Pelastuslaitos oli alunperin hälytetty paikalle sammuttamaan puukasapaloa, joka oli saanut alkunsa grillissä poltetuista roskista.

Puukasapalosta oli kuitenkin päässyt leviämään kipinä navettaan, joka syttyi tuleen kaksi tuntia ensimmäisen hälytyksen jälkeen.