Poliisi vahvistaa: Ulvilan peltipoliisi räjäytettiin, mutta millä? ”KRP antaa aikanaan lausunnon”

Julkaistu:

Valtatie 2:n varressa sijaitsevaa poliisin liikennekameraa vahingoitettiin räjähteellä varhain maanantaina.
Valtatiellä 2, Ulvilan Friitalan ja Porin Honkaluodon liittymässä olevaa poliisin liikennevalvontakameraa vahingoitettiin toistaiseksi tuntemattomalla räjähteellä.

Rikoskomisario Erik Salonsaari Lounais-Suomen poliisista vahvisti asian illansuussa IS:lle.

– Näyttää selvästi siltä, että jotakin räjähdettä on käytetty, Salonsaari sanoo.

Se, mitä räjähdettä peltipoliisin vaurioittamiseen on käytetty, on toistaiseksi epäselvää.
– Asian selvittämisessä kestää jonkin aikaa. Keskusrikospoliisi antaa lausunnon, kun he saavat asian tutkittua.

Onko tässä vaiheessa epäiltyjä?

– Poliisin tutkinta jatkuu tiiviinä. Olemme saaneet joitakin vihjeitä jo nyt, ja niitä pyydetään edelleen, Salonsaari sanoi.

Moni ohikulkija ja tapahtumapaikan lähellä asuva kiinnitti huomiota aamupäivän laajamittaisiin etsintätöihin. IS kertoi aiemmin päivällä ulvilalaisesta Samusta, joka havahtui kovaan rysäykseen neljän jälkeen aamuyöllä.
Mukana oli myös poliisikoiria.

– Koira on mainio apuväline vastaavissa etsinnöissä, ja niiden käyttäminen on rutiinitoimenpide, jos maastosta etsitään mahdollista esineistöä, joka voi liittyä tapahtuneeseen.

Salonsaaren mukaan maanantainen ilkivallanteko oli laatuaan ensimmäinen Satakunnassa.

– Muusta Suomesta en osaa sanoa, mutta ei vastaavaa ainakaan täällä ole aiemmin onneksi tapahtunut.

Tutkintojen aikana paikalla oli käytössä Ulvilan keskustan kautta kulkeva kiertotie.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt