Helsingin ytimeen ilmestyi ihmetystä herättänyt 10-metrinen roskaläjä – maanantaina sen ääreltä avattiin EU:n puheen­johtaja­kausi

Eu:n puheenjohtajakauden avajaisia vietettiin koko kansan tapahtumassa Kansalaistorilla.

8.7.2019 17:46

10 metriä korkea muoviroskasta tehty installaatio ja sen päällä istuva Juha Hurmetta lukenut taiteilija herättivät mielenkiintoa yleisössä. Muovivuori päätyi selfiehin ja osa yleisöstä oli pysähtynyt kuuntelemaan monologia.

Jani Germano Helsingistä on liikkeellä kahden tyttärensä kanssa. Hän suhtautuu valtioneuvoston kanslian tilaukseen positiivisesti:

– Taide on hyvä tapa tuoda esille asioita, joita on vaikea havainnollistaa vain numeroiden ja sanojen kautta.

Jani Germano toi kaksi tytärtään tutustumaan Plastic Mama -installaatioon.

Plastic Mama -niminen teos on valtioneuvoston kanslian tilaus taiteilija Kaisa Salmelta EU:n puheenjohtajakauden ”koko kansan avajaistapahtumaan”. Teos on tehty yhteistyössä pääkaupunkiseudun peruskoululaisten kanssa.

Suomen linja viettää puheenjohtajakauden avajaisia kansan parissa saa hyväksyvän vastaanoton osaanottajissa.

– Ehdottomasti koko kansan tapahtumia enemmän ja myös muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Nämä aina keskittyvät tänne stadilaisten iloksi, toivoo Jani Germano.

Valtio on karsinut puheenjohtajakauden menoja verrattuna aiempiin vuosiin. Jussi Tuohi antaa hyväksynnän valtion budjettilinjauksesta:

– Onhan se hyvä, ettei liikaa törsätä rahaa. Vaikka eipä tuo hirveän iso potti ole jos ajatellaan koko Euroopan unionia.

Alla Eden ja Jussi Tuohi olivat pysähtyneet kuuntelemaan taitelija Kaisa Salmen luentaa muoviroskainstallaation päällä.

Pääministeri Antti Rinne pelasi Kansalaistorilla pöytäjalkapalloa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?