Täällä räpsähtää ensimmäisenä – uusi peltipoliisi otetaan käyttöön valtatie 6:lla torstaina

Julkaistu:

Uusi liikenteen valvontakamera otetaan käyttöön Korialla ensi viikon torstaina 11. heinäkuuta.
Ensimmäinen käyttöön otettava kamera sijaitsee 6-tien varrella Kouvolassa, Korian ABC:n tuntumassa. Kyseinen peltipoliisi otetaan käyttöön torstaina aamupäivän aikana.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta kertoo, että jos ensimmäinen kamera toimii odotusten mukaisesti, myös seuraavat kamerat voidaan ottaa käyttöön nopeasti.

Uusia valvontakameroita on asennettu yhteensä 42 kappaletta. Niistä 23 on Nelostien varrella ja 16 Kutostien varrella. Yksi kameratolppa on asennettu Oulun keskustan vanhan poliisiaseman viereen ja kaksi Helsinkiin Mechelininkadulle.
Alun perin kamerat piti asentaa jo huhtikuussa, mutta asentaminen lykkääntyi kesälle. Ihalaisen mukaan lykkääntymiseen vaikuttivat työntekijöiden määrä ja uusi tekniikka.

– Kamerat piti saada toimimaan tiedonsiirron kanssa yhdessä.

Uudet valvontakamerat voi erottaa niiden ulkonäöstä, sillä ne ovat hoikempia kuin vanhemmat kuutiomaisemmat mallit. Niissä on ominaisuuksia, joita nykyisissä tolppakameroissa ei ole.

Tracking radar -tutkatekniikalla toimivat uudet kameratolpat voidaan säätä seuraamaan ajoneuvon aikaa, nopeutta, etäisyyttä, ja suuntaa. Niiden pitäisi osata myös tunnistaa väärällä ajokaistalla ajavat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt