Poliisi pisti drone-lennättäjiä kuriin sakolla – "Pitäisin erikoisena, jos joku ei kiellosta tiedä"

Julkaistu:

Poliisi antoi viikonloppuna drone-lennättäjille sakkoja Helsingissä ja hätyytteli lennokkeja palopaikalta Turussa.
Poliisitoiminnassa törmätään yhä useammin droonien eli lennokkien lennättäjiin, arvioi yleisjohtaja, komisario Mikko Nikkanen Helsingin poliisista.

– Yleisesti ottaen harrastaminen on asiallista ja harrastajat osaavat lennättää droneja sallituilla alueilla, Nikkanen sanoo.

Välillä lennokkeja kuitenkin lennätetään alueilla, joilla se on kiellettyä. Esimerkiksi lauantaina Helsingin Pride-tapahtumassa droneja lennätettiin väkijoukkojen yläpuolella.

– Väkijoukkojen päällä ei saa lennättää droneja. Pitäisin sitä erikoisena, jos joku ei sitä tiedä. Mutta saattaahan se toki olla houkuttelevaa, jos sieltä saa hyvää kuvaa, Nikkanen sanoo.

Poliisi kirjasi asiasta kaksi erillistä sakkovaatimusta. Kyseessä on ilmailurikkomus.

Turussa poliisi kertoi poistaneensa lauantaina Topinojan jätekeskuksen palopaikalta dronen lennättäjän, jonka katsottiin häirinneen sammutustöitä. Paloalue sijaitsee lähellä Turun lentoasemaa, ja viranomaisilla oli palopaikalla omaa lentotoimintaa. Poliisin mukaan alueella tehtiin havaintoja useammastakin kamerakopterista.

Missä ja milloin dronea saa lennättää?

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin verkkosivuilla kerrotaan lyhyesti ja tiiviisti dronejen lennättämisen säännöt. Lennättäjän pitää aina säilyttää droneen näköyhteys. Dronella ei saa häiritä muiden ihmisten yksityisyyttä eikä aiheuttaa vaaraa tai meluhaittaa. Laitetta saa lennättää maksimissaan 150 metrin korkeudella ja se saa lentoon lähtiessään painaa enintään 25 kiloa.

Ihmisjoukon päällä dronen lennättäminen on kiellettyä. Minimietäisyys väkijoukkoon on 50 metriä. Asutuskeskuksen päällä dronea saa lennättää, jos lennokki painaa alle kolme kiloa, lentäjä tuntee alueen ja lennättäminen on turvallista. Drone väistää aina muita ilma-aluksia.

Dronea ei saa lennättää lentoaseman läheisyydessä ilman lennonjohdon lupaa. Lentokorkeus on näillä alueilla maksimissaan 50 metriä. Myös pienten lentokenttien ja helikopteripaikkojen lähellä täytyy olla erityisen varovainen, eikä dronella saa haitata pelastushelikopterin tai muiden viranomaisten toimintaa. Puolustusvoimien toimintaa ei saa kuvata dronella, eikä niitä saa myöskään lennättää itärajan läheisyydessä. Helsingissä on valtioneuvoston asetuksella rajoitettu ilmailua muun muassa Meilahdessa ja Kruununhaassa.

Laitteesta on käytävä ilmi sen käyttäjän nimi ja yhteystiedot. Vahingon sattuessa lennättäjä on korvausvelvollinen.

Ilmailulain mukaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta lakia rikkonut voidaan tuomita ilmailurikkomuksesta sakkoon. Sakon voi saada myös jos lennättää lennokkia huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt