Ylämaankarjaa kasvattava Sakari kyllästyi punaisen lihan demonisointiin: ”Kaiken voi tehdä väärin, jos haluaa”

Julkaistu:

Sakari Peltolan videolla on jo reilut 300 000 näyttöä. Kestävän kehityksen professorin mukaan video oli tarpeellinen avaus ja Peltolan videossaan vinkkaama tapa on ympäristöystävällinen
Pyhtäällä asuva viljelijä Sakari Peltola kokee, että karjankasvatus ja punainen liha ovat demonisoitu osittain epäreilusti. Hänen mukaansa karjaa voi kasvattaa ympäristöystävällisesti ja luonnon monimuotoisuutta lisäten, mutta huonot käytännöt ja kasvatustavat yleistetään koskemaan koko alaa.

Hiilidioksidipäästöt ovat hyvin vähäiset oikealla ja hyvin toteutetulla, maaperää uudistavalla laidunnuksella, Peltola kertoo.

Metaanipäästöjä lehmistä toki tulee, mutta niidenkin ilmastovaikutus pitäisi Ylämaankarjaa kasvattavan Peltolan mukaan selvittää tarkemmin ennen tuomitsemista.

Yleensäkin Peltola näkee, että ilmastopaniikki voi estää järkevän toimimisen kestävän luonnon suojelemiseksi.

Näistä asioista Peltola päätti julkaista pohdiskelevan videoblogin. Häntä kiinnostaa ympäristö, sillä hän kuuntelee kolmesta kuuteen tuntia tieteellisiä luentoja Youtubesta päivittäin peltotöiden yhteydessä.

  • Voit katsoa Youtube-videon yläpuolelta.
Youtubessa Peltolan video on saanut noin 8 000 näyttökertaa, kun Facebookissa se on jo ylittänyt 300 000 katsojaa. Miehen mukaan jopa 95 prosenttia kaikesta hänen saamastaan palautteesta on ollut positiivista.

Videoon sysäys tuli Peltolan kiinnostuksesta biologiaan ja ympäristöön. Hän kertoo olleensa kiinnostunut luonnon toiminnasta koko ikänsä, ja kiinnostus on vain kasvanut luontaisesti maataloustyön kautta.

– Kun oikein opiskelee, niin sitten alkaa vähitellen näkemään, että onko jokin juttu, joka ei esimerkiksi yleisesti hyväksytyssä narratiivissa välttämättä käy järkeen. Sitten sitä miettii ja keskustelee erilaisten vertaisryhmien ja asiantuntijoiden kanssa. Toivoisin, että ihmiset saisivat minunkin videoistani ajattelemisen aihetta. Keskustelun herättäminen on minulle sydäntä lähellä.


Mitä mieltä Peltola sitten on punaisen lihan ilmastovaikutuksista?

Videolla hän sanoo:

– Sinulla on eläin. Eläin syö heinää, eläin tapetaan ja syöt sen eläimen. Samalla kun eläin laiduntaa se lisää maan terveyttä, mikäli ei ole ylilaidunnusta, mikä on tyhmä konsepti. Kaiken voi tehdä väärin, jos haluaa.

Puhelinhaastattelussa hän haluaakin painottaa, että maata voi viljellä väärin – ja sillä voi olla suuresti negatiivisia ilmastovaikutuksia.

Peltolan mukaan vastuullinen viljely puolestaan sitoo hiiltä.

Nurmi sitoo hiiltä, kun maata muokataan mahdollisimman vähän. Jatkuvassa kasvatuksessa maata pyritään muokkaaman mahdollisimman vähän. Maaperä pysyy jatkuvasti kasvien peitossa, maaperän pieneliöstö voi hyvin, eikä eroosiota tapahdu.


Videolla hän selittää, että jos maaperä on kunnossa ja heinän seassa on vaikka apilaa, niin se sitoo typpeä ilmasta: Apilan juurinystyrät sitovat typpeä, maaperän mikrobit symbioosissa kasvien kanssa sitovat typpeä ja niin edelleen. Kun typpeä puolestaan on paljon, heinä kasvaa hyvin ja sitoo hiilidioksidia.

Laidunjärjestelyillä voidaan siis hakea hiilineutraalisuutta. Tähän pyrkii suurista yrityksistä muun muassa Valio ja Arla.

– Hiilidioksidin kannalta mielestäni ei ole ongelmaa, oikeilla laidunnus- ja hoitotoimenpiteillä jatkuvasti kasvava nurmi sitoo hiilidioksidia hyvin. Silloin siellä pysyy kosteus ja elämä jatkuvasti maaperässä. Metaani on vaikeampi kysymys.

Peltolan mukaan metaanin monimutkaisista vaikutuksista ilmakehässä tarvittaisiin kuitenkin lisää tutkimusta sekä näyttöä.

– Laaja-alainen, kiihkoton keskustelu olisi siis ihanaa. ”Ilmastoalarmismi” estää järkevän tieteenteon. Onhan selvää, että stressireaktiossa ihminen ei välttämättä kykene havainnoimaan loogisesti tai tekemään järkevästi perusteltuja päätöksiä.

Peltola ei epäile ilmastonmuutosta. Hän ei suoraan osaa sanoa, paljonko siitä olisi ihmisen aiheuttamaa, mutta ilmasto on muutoksessa.

– Se ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia. Se on joillekin paha asia, mutta jossain toisaalla se voi olla hyvä asia. Mielestäni globaalista katastrofista puhuminen on hieman puolueellista. Ihmiset eivät elä globaalilla pallolla oikeasti, elämme näissä pienissä lokeroissamme ja suurin osa toiminnasta tapahtuu niissä, koskettaen vain omaa kuplaamme.


Peltola ei halua siis kiistää ilmastonmuutoksen mahdollisia haittoja, mutta haluaa myös tuoda sen mahdollisia hyviä puolia esiin.

Peltolan mukaan on mahtavaa, että ihmiset voivat opiskella nykyään internetin kautta. Valtava tietomäärä, johon tavallisella ihmisellä on pääsy, luo hänen sanojensa mukaan eräänlaisia ”maallikkotiedemiehiä”.

– Se murtaa koulutuksen auktoritaarista luonnetta. Yhä useampi voi osallistua keskusteluun järkiargumentein.

Peltolan mielestä tutkijoihin on aikojen saatossa luotettu jopa liian paljon eikä tutkimuksen laatua ole juuri kyseenalaistettu. Tätä hän perustelee ihmisen psykologialla: kunnianhimoinen tutkija haluaa mainetta, jolloin tutkimuksen vilpittömyys voi kärsiä alitajuisesti.

– Silloin ihmiset uskovat omiin juttuihinsa enemmän kuin tarpeellista. Tieteen ydin on kuitenkin kyseenalaistamisessa.


Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori Kristina Lindström vahvistaa Peltolan videon olevan asiaa. Hän kertoo ilahtuneensa, että viimein myös typen kiertokulku otetaan puheeksi, sillä se unohtuu usein.

Lindström sanoo olevansa Peltolan kanssa samoilla linjoilla siitä, että asia on hyvin monimutkainen ja monesti asioita tupataan yksinkertaistamaan liikaa.

– Liha ei itsessään ole paha, vaan se, miten lihaa tuotetaan. Peltola on oikeassa, että palkokasveja ja heinää yhdistävä seosnurmi on ekologinen tapa. Se auttaa sitomaan hiilidioksidia, joka muuten karkaisi ilmakehään. Jatkuva kasvipeite pitää myös typen maassa. Maankäyttö on erittäin tärkeä asia, kun ajatellaan maataloutta ja sen ekologisuutta.

Lindström ei osaa sanoa, kuinka pitkälti Suomessa on siirrytty ekologiseen, seosnurmea ja jatkuvaa kasvipeitettä hyödyntävään karjan kasvatukseen. Hän kuitenkin muistuttaa, että suomalainen liha on lähes aina ulkomaalaista ekologisempi ja Suomessa ympäristötietoisuuteen on havahduttu.

Lindström kertookin, että punainen liha tosiaan on jopa liian kritisoitu ilmastovaikutuksiltaan. Hän kertoo, että veganismin ohella myös satunnaista liharuokaa suosiva flexitarismi on ympäristöystävällinen tapa syödä.

– Kannattaa tietysti katsoa, miten tuotettua lihaa syö.


Epäekologisista tavoista kasvattaa karjaa Lindström mainitsee muun muassa ihmisille kelpaavan soijan syöttämisen teuraskarjalle. On ekologisempaa antaa karjan syödä ravintoa, jota ihmiset eivät sellaisenaan voi käyttää ravintonaan.

Lisäksi vuokrapellot voivat lisätä ilmastotaakkaa, sillä niitä ei hoideta keskimäärin niin hyvin kuin omistettua peltoa.

Suurin ongelma on kuitenkin kestämätön karjan kasvatus: jos nautoja on tietyllä alueella liikaa, ei se voi olla vaikuttamatta ympäristöön.

– Peltolan avaus oli kuitenkin hyvä, siltä osin, että hiilijalanjäljeltään pienempi lihakarjan kasvatus on mahdollista.

Nautojen röyhtäyksistä ja lannasta syntyvät, metaanipäästöt ovat ilmastolle Lindströmin mukaan haitaksi, mutta niille on vain vähän tehtävissä.

– Metaanipäästöjä ei oikeastaan pysty estämään ja se on paha kasvihuonekaasu. Niiden syntyminen on vain hyväksyttävä karjan kasvatuksen yhteydessä.

Peltolan videosta kertoi ensimmäisen Maaseudun Tulevaisuus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt