Asiantuntijat: Leffamaraton voi aiheuttaa yllättävän suuret päästöt – 7 vinkkiä, joilla vähennät nettihiilijalanjälkeä

Suurin osa internetliikenteestä on videoita ja musiikkia.

| Päivitetty

Harva suomalainen on tietoinen netinkäytön aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, vaikka asiantuntijoiden mukaan asiaan tulisi kiinnittää huomiota siinä missä autoiluun ja lihansyöntiinkin. Yle uutisoi aiemmin, että neljän päivän leffaputki voi vastata päästöiltään yhden hengen lentomatkaa Helsingistä Tukholmaan.

Myöhemmin laskelmaa oikaistiin, sillä sen taustalla oleva arvio tiedonsiirron energiankulutuksesta oli vanha, eikä kuvaa teknologian nykytilannetta. Todennäköisesti käytetty laskelma tuotti päästöistä todellista suuremman arvion.

Videoiden katselun päästöihin vaikuttavat monet laite-, palvelu- ja maakohtaiset tekijät ja sen vuoksi yleispätevää arviota päästöistä on vaikea esittää.

Aalto yliopiston tutkijan, tekniikan tohtorin Kari Hiekkanen arvioi aiemmin, että Ylen esittämä arvio neljän päivän leffaputken päästöistä kuulostaa hurjalta, mutta mahdolliselta.

– Se on hyvä herätys siitä, että elokuvien katselulla, musiikin kuuntelulla ja kaikenlaisella online-paleluiden käytöllä todellakin on energiankulutuksessa merkitystä.

20-vuotiaat Maria Kangasniemi ja Frida Piuva kertovat katsovansa videoita älylaitteilla monta kertaa viikossa.

Varsinkin videoiden osuus netinkäytön aiheuttamista päästöistä on huomattava. Tutkimusten mukaan 60–70 prosenttia internetliikenteestä on videoita ja musiikkia, kertoo Hiekkanen.

– Sen sijaan sähköpostien lähettämisellä ja somessa chattaamisella on suhteellisen pieni rooli.

IS kysyi asiantuntijoilta, mitä kuluttaja voi tehdä vähentääkseen netinkäytöstä aiheutuvia päästöjä.

1. Valitse laite harkiten

Kaikkein vähiten älylaitteista energiaa kuluttaa puhelin. Näin ollen saman elokuvan katseleminen puhelimella on teoriassa ekologisempaa kuin sen katseleminen tietokoneella.

– Tietokone onkin älylaitteista suurin virtasyöppö, Kari Hiekkanen kertoo.

– Mitä isompi päätelaite on, sitä enemmän energiaa se todennäköisesti kuluttaa, VTT:n tutkija Hanna Pihkola sanoo.

Jos tarkoituksesi on siis nopeasti vilkaista, minkä videon ystäväsi sinulle juuri linkkasi, se kannattaa tehdä tietokoneen tai tabletin sijaan puhelimella.

2. Pidennä laitteen käyttöikää

Hiekkanen huomauttaa, ettei laitteen ympäristöystävällisyyteen vaikuta ainoastaan energiankulutus vaan myös laitteen valmistus.

– Puhelimen käyttöikä on tavallisesti noin kaksi tai kolme vuotta, kun taas tietokoneita saatetaan käyttää viidestä kymmeneen vuoteen. Tämän takia puhelimen koko elinkaaren hiilidioksidipäästöön ei vaikuta niinkään puhelimen lataus vaan sen valmistus.

Näin ollen päästöjä voi vähentää myös pidentämällä laitteiden käyttöikää. Kun älylaite kuitenkin hajoaa, kannattaa uusi laite valita harkiten.

– Uutta puhelinta tai tietokonetta ostaessa kannattaa valita mahdollisimman energiatehokas laite. Lisäksi on tärkeää viedä vanhat laitteet elektroniikan kierrätykseen, Pihkola sanoo.

3. Älä katso pieneltä ruudulta suuria videoita

Pihkola myös huomauttaa, ettei pieneltä puhelimen näytöltä kannata katsoa korkearesoluutioisia videoita.

– Se on tuhlausta, koska korkealaatuinen video kuluttaa enemmän energiaa, mutta katsoja ei hyödy kuvanlaadusta pienen ruudun takia.

4. Suosi suomalaista

Myös se, mistä sivustoilta kuluttaja katselee videoita, vaikuttaa päästöjen määrään. Suomalaisten suoratoistopalveluiden käyttäminen lieneekin ulkomaalaisten palveluiden käyttöä ympäristöystävällisempää.

– Videoiden pyörittämisen taustalla on iso tuotantokoneisto, joka alkaa kuluttajan päätelaitteesta ja kulkee tele- ja internetoperaattorien kautta palvelukeskukseen, josta videon sisältö haetaan, Hiekkanen kertoo.

Mitä kauempaa tieto haetaan, sitä enemmän energiaa kuluu. Tällöin myös käytetään sitä energiaa, mitä kyseisessä maassa on saatavilla. Tämä voi tarkoittaa maasta riippuen mitä vain kivihiilen ja aurinkoenergian välillä.

Laura Kemppainen käyttää puhelinta Kampin Narikkatorilla.

5. Lataa videot etukäteen

Kiinteässä verkossa energiankulutus on maltillisempaa kuin mobiiliverkossa, huomauttaa Pihkola. Siksi suuria videoita kannattaakin katsella kotona.

– Ero ei välttämättä ole kovin suuri, mutta jos katsoo videoita paljon, silläkin voi olla pidemmällä aikavälillä merkitystä.

Toinen vaihtoehto on ladata videot itselleen etukäteen.

– Videon lataaminen etukäteen älylaitteelle kuluttaa energiaa vähemmän, kuin videoiden katseleminen verkon yli, Pihkola sanoo.

6. Älä soita musiikkia taulutelevisiosta

– Televisiota ei kannata välttämättä käyttää musiikin kuunteluun, ettei iso näyttö ole päällä, vaikka kukaan ei oikeastaan katso sitä, kertoo Pihkola.

Parempi idea onkin kuunnella musiikkia esimerkiksi kaiuttimista.

7. Huolehdi perusasioista

Myös perusasioista on syytä huolehtia. Laitteet kannattaa aina sulkea, kun ne eivät ole käytössä. Näin energiaa ei kulu turhaan. Televisiota taas kannattaa katsella läheisten kanssa yhdessä aina, kun se on mahdollista. Näin jokaisen ei tarvitse katsella samaa ohjelmaa usealta eri ruudulta.

– Yksittäisten kuluttajien ei kuitenkaan kannata tuntea syyllisyyttä netinkäytöstä. Tärkeintä on tiedostaa, että niin kuin kaikella muullakin kulutuksella, myös sähköisellä kulutuksella on päästöjä, Hiekkanen muistuttaa.

IS kysyi kuudelta suomalaiselta, miettivätkö he hiilidioksidipäästöjä käyttäessään älylaitteita. Kaikki heistä vastasivat kieltävästi.

27-vuotias Samu kertoo, ettei ole ikinä tullut ajatelleeksi asiaa.

– Voihan näitä asioita miettiä, mutta se on eri asia, ryhtyykö toimenpiteisiin. Rehellisesti sanottuna en tiedä, aionko muuttaa tapojani. Pitäisi varmaan.

27-vuotias Samu ei tiedä, muuttaako puhelintottumuksiaan.

22-vuotias Jori Sainio kertoo kuluttavansa videoita älylaitteilla muutaman tunnin päivässä. Myös 20-vuotiaat Maria Kangasniemi ja Frida Piuva katsovat videoita useampana päivänä viikossa. Piuva kertoo katsovansa videoita noin neljä kertaa viikossa, kun taas Kangasniemi katselee videoita päivittäin.

Jori Sainio katsoo videoita muutaman tunnin päivässä.

Tilastojen mukaan Suomi on maailman ykkönen mobiilidatan käytössä. Syynä tähän on rajaton netti.

21-vuotias Lassi Taskinen kertoo aikovansa jatkossa kiinnittää enemmän huomiota datankäyttöön. Samaa sanoo 26-vuotias Laura Kemppainen.

– Voi olla, että jatkossa jätän jotkut sellaiset videot katsomatta, joita ei tarvitse katsoa. Se on ainakin ajatus, mutta en tiedä, miten se toteutuu käytännössä.

Lassi Taskinen Kampissa.

Kello 7.38: Otsikkoon korjattu 4 päivän leffamaraton

Juttua korjattu 2.7. klo 7:49 tiedolla siitä, että Ylen käyttämä laskelma antoi mahdollisesti päästöistä virheellisen ja liian suuren kuvan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?