– Tähän minut haudataan – eikä siihen mene kauan, Timo K. Mukka sanoi Erno Paasilinnalle kesällä 1970 Pellon hautausmaalla.
– En tule koskaan täyttämään kolmeakymmentä vuotta.
Mukka oli oikeassa. Hänen sydämensä pysähtyi 27. maaliskuuta 1973 Mukan ollessa vain 28-vuotias.
Kirjailija eli intensiivistä taiteilijaelämää. 1968 hänen kerrottiin polttavan 3–4 askia päivässä ja juovan kahvia 30–40 kupillista. Koskenkorvaakin kului.
Juon itseni hengiltä, huusi haastattelun otsikko Hymyssä 1970. Mukka kielsi sanoneensa näin.
”Kristuskasvoinen”, kuvattiin Mukkaa usein.
Käsikirjoitusneuvottelut Tampereella 1972 koituivat Mukan kohtaloksi. Rauni Mollberg oli tekemässä Mukan Maa on syntinen laulu -romaanista esikoiselokuvaansa, josta Maritta Viitamäki ponnahti julkisuuteen.
Sydän alkoi reistailla matkalla. Sairaalassa otettiin sydänfilmi, mutta diagnoosi jäi puolitiehen. Hoitamaton infarkti johti peruuttamattomaan sydänvaurioon, eikä ohitusleikkaus ollut mahdollinen.
Mukka ei elänyt nähdäkseen valmista elokuvaa, joka veti elokuviin yli 700 000 suomalaista.
”Olen maa. Olen maa johon tahdot.
Hän teki parhaansa parantuakseen, lähti Itä-Saksaan Bad Elsterin sydänparantolaankin ja vähensi kahvin ja tupakan kulutusta.
Tammikuussa 1973 Hymy julkaisi artikkelin Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka. Kirjailija ahdistui syvästi jutusta, kirjoitti Kekkosellekin eikä elämäkerran mukaan nukkunut viikkoon.
– Hymy-lehden juttu oli kuolinisku, on leski Tuula Mukka sanonut IS:lle.
Lehti vietiin artikkelista raastupaan, ja seuraavana vuonna yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen kriminalisoitiin.
Mukka joutui sairaalaan ja sai siellä 7. helmikuuta sydänkohtauksen. Elvytys onnistui, mutta aikaa ei ollut jäljellä paljoa.
27. maaliskuuta sydän pysähtyi lopullisesti. Edellispäivänä Mukka oli karannut sairaalasta käydäkseen kotona. Sieltä hän soitti ystävälleen ja elämäkerturilleen Erno Paasilinnalle.
– Minä en jaksa enää elää. Älä kuitenkaan vielä nekrologia kirjoita.
Seuraavana yönä Mukka menetti sairaalassa tajuntansa. Kuolinajaksi todettiin 10.30.
Lappilaiskirjailija ehti paljon ikäisekseen.
Vaimonsa Tuulan hän tapasi jo 16-vuotiaana opiskellessaan Taideakatemiassa.
Esikoisteos Maa on syntinen laulu julkaistiin, kun Mukka oli 19. Samana vuonna syntyi esikoispoika.
Kuudessa vuodessa julkaistiin yhdeksän teosta, jotka ällistyttivät suomalaislukijoita eritoten riettailla aktikuvauksillaan Lapin mättäiltä.
Villin pohjolan sexus, luonnehti Pentti Saaritsa Ylioppilaslehdessä.
Mukka asui Tornionjoen tuntumassa Pellossa lähes koko elämänsä.
Kuolema oli Mukan kestoaihe. Hän oli menettänyt isänsä 18-vuotiaana ja ollut itse lähellä kuolla teininä aivokalvontulehdukseen.
Teksteissään Mukka kuvasi, miten ruumiit muuttuvat maaksi ja kuolleet keskustelevat elävien kanssa.
”En tule koskaan täyttämään kolmeakymmentä vuotta.
Hänen maahanpanijaisiinsa kokoontui Lapin senaikainen taiteilijakerma. Muun muassa Mukan rakas ystävä Reidar Särestöniemi ja kirjailija Annikki Kariniemi olivat koolla, kun Mukan vaalea arkku laskettiin maan syliin huhtikuussa 1973.
Kotikunnassaan hän kuoli halveksittuna taiteilijanrenttuna. Rovastin kerrotaan jo aiemmin sanoneen, että parasta olisi, jos Mukka heitettäisiin myllynkivi kaulassa Tornionjokeen – niin suuren häpeän hän kylälle tuotti.
Mukan kahdeksanvuotias poika asetti haudalle itsetekemänsä puuristin. Myöhemmin se korvattiin kivipaadella, jossa on vainajan oma sitaatti.
”Voi rakkaani, rakkaani maa.”
Mukka lepää Pellon hautausmaalla. Hänet haudattiin isänsä Eemelin viereen. Äiti Lyyli menehtyi vuosi poikansa jälkeen.
Ihmisen elämänpyörästä ammentaneen kirjailijan tuotannosta löytyisi paljon kiveen kaiverrettavaksi kelpaavaa.
Vaikka tämä Maa on syntisestä laulusta:
”Sydän on kylmä
ja sammalta käteni kasvaa
Minun reiteni mullassa hajoova maaksi
Ja haudalla risti jo lahona on.
Olen maa.
Olen maa johon tahdot.”
Lapin männyt varjostavat hautausmaata. Kymmenen minuutin ajomatkan päässä Pellon Orajärvellä Mukka eli lähes koko elämänsä.
Hän tiesi viimeisen leposijansa paikan. Hänet haudattiin isänsä Eemelin viereen. Äiti Lyyli menehtyi vuosi poikansa jälkeen.
Hyvin hoidetulla haudalla kukkii vaaleanpunainen krysanteemi.
Suntio kertoo, että omaisten hoitama hauta on kuin kenen tahansa.
– Joku aina joskus kysäisee, missä Mukka on, yleensä kesällä, hän sanoo.
Erityisiä opastetauluja ei ole, mutta vaaleanharmaa kanteleenmuotoinen paasi pistää silmään väljällä hautausmaalla. Aivan kuin kirjailija eläessäänkin.
Juttua korjattu 2.7.
Jutun alusta on tarkennettu kohtaa, jossa Mukan työskentelytavoista annettiin virheellinen kuva.