Euroopan etsityimpiin rikollisiin kuuluvaa Mike Soldieria syytetään tekaistun velan perimisestä – Uhria uhkailtiin polviin ampumisella ja ajelutettiin ympäri Helsinkiä

Julkaistu:

Soldier oli rikoksen tekoaikaan Albaniassa, mutta koordinoi toimintaa syyttäjän mukaan.
United Brotherhood -rikollisjärjestössä toimineen ja Albaniasta Suomeen napatun Mike Soldierin jutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa tänään keskiviikkona.

Soldieria syytetään törkeän kiristyksen yrityksestä, ryöstön yrityksestä ja törkeästä vapaudenriistosta. Tapausta käsitellään kolmen tuomarin kokoonpanolla. Vastaavissa tapauksissa tuomio annetaan yleensä kansliatuomiona noin viikon kuluessa.

Istuntosali oli jaettu kahtia sermillä, joka erotti syytetyt asianomistajasta, ulkomaalaistaustaisesta miehestä. Sermin takana istui myös yksi miehistä, joka syyttäjän mukaan osallistui rikoksiin.

Käsiteltävät rikosepäilyt ajoittuvat alkuvuodelle. Aiemmin nimellä Mertsi Allan Isberg tunnettu Mike Soldier oli rikoksen tekoaikaan ollut Albaniassa paossa huumausaine- ja ampuma-aserikoksiin liittyvää vankilatuomiota.

Soldier otettiin kiinni Albaniasta kesken pakomatkan. Kiinniottoa edelsi Euroopan poliisivirasto Europolin European most wanted cup -sarja, jossa etsittyjen rikollisten kuvat oli muokattu jalkapallon keräilykorteiksi. Soldier oli yksi Europolin etsimistä henkilöistä.

Syyttäjän mukaan kiristyksen yrityksessä kyse on siitä, että Soldier on yhdessä kahden muun miehen kanssa yrittänyt periä asianomistajalta perusteetonta 6000 euron velkaa. Velka olisi muodostunut asianomistajan toisen rikostapauksen esitutkinnassa poliisille antaman lausunnon perusteella.

Soldier otti mieheen yhteyttä kaksi päivää toisen rikostapauksen, erään huumejutun oikeudenkäynnin jälkeen. Puhelussa hän esittäytyi olevansa United Brotherhoodin sotilas ja kertoi kahden miehen tulevan hakemaan velat kahden päivän kuluttua, syyttäjä esitti.

Jutun kaksi muuta syytettyä, josta toinen esittäytyi myös United Brotherhoodin jäsenenä, sopivat uhrin kanssa tapaamisen Itä-Helsingissä sijaitsevalle Herttoniemen Shellille. Uhri pakotettiin autoon, jonka jälkeen miehet soittivat Albaniassa olevalle Soldierille.

Syyttäjän mukaan Soldier kertoi, että uhrin tulisi maksaa velasta 3000 euroa kahden viikon kuluessa. Samalla autossa olleet kaksi miestä uhkasivat uhria polviin ampumisella ja mikäli tämä juoksisi pakoon, ammuttaisi häntä selkään. Syyttäjän mukaan autossa olevat miehet antoivat ymmärtää, että heillä on mukanaan ase.

Uhria kuljetettiin autolla muun muassa ympäri Itä-Helsinkiä tarkoituksena hankkia rahaa velkojen maksuun, mutta noin kaksi tuntia kestänyt matka keskeytyi poliisin pysäytettyä auton. Tästä syystä syytteet kiristyksestä ja ryöstöstä jäivät yrityksen asteelle.

Soldier ja tapauksen kaksi muuta syytettyä kiistävät syytteet. Asianajajansa välityksellä esiintynyt mies kertoi, että ei ole ollut missään tekemisissä asian kanssa. Samaa sanoi myös toinen syytteessä oleva mies. Hän kertoi muun muassa menneensä Shellille selvittääkseen itsensä ja uhrin välistä velka-asiaa, ei Soldierin ja uhrin välistä velkaa.

Kolmas mies taas vetosi siihen, että Soldier oli jo aiemmin uhkaillut myös häntä muun muassa hänen vaimonsa pään kaljuksi ajamisella. Miehen puolustuksen mukaan hän oli kyllä mukana tapahtumiin liittyvällä automatkalla, mutta poistui paikalta heti kuultuaan uhrille esitetyt uhkaukset.