Aarne Kähärä, 94, oli yksi 1400:sta Saksaan vapaaehtoisena lähteneistä – toinen oli aseveli Lauri Törni

Julkaistu:

Saksaan vapaaehtoisena lähtenyt Aarne Kähärä, 94, näki univormunsa nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, ja se nosti muistot esiin.
Vaasan satamasta irtosi Bahia Laura -niminen rahtialus höyrylaivalle niin tyypillisellä hiljaisuudella 2. kesäkuuta iltapäivällä 1941. Se olisi juhlava näky vieläkin: metrilleen saman mittainen kuin satamasta päivittäin Uumajaan lähtevä autolautta Wasa Express.

Ruotsinmatkalaisten sijasta Bahia Laura oli lastattu alle 25-vuotiailla suomalaismiehillä. Toisistaan tietämättä samassa laivassa matkusti kaksi karjalaispoikaa: 22-vuotias kotinsa rajan taakse jättänyt viipurilainen vänrikki Lauri Törni ja 16-vuotias poika Lauritsalasta Aarne Kähärä.


Suomessa elettiin keväällä 1941 haurasta rauhan aikaa. Näennäisen rauhan takana valmistauduttiin sotaan. Euroopassa riehuvan sodan ennustettiin ennen pitkää tempaisevan taas Suomen mukaansa. Laivat veivät Suomen hallituksen hiljaisella suostumuksella värvättyjä vapaaehtoisia nuoria, melkeinpä poikia Saksan armeijaan salaa – hieman samalla tavalla kuin jääkärit olivat lähteneet Saksaan vajaat 30 vuotta aikaisemmin.

Saksaan heitä lähti kaikkiaan 1 400 miestä. Aarne Kähärä, 94, on yksi kahdeksasta vielä elossa olevasta Saksaan kesällä 1941 lähteneestä. Heidän vaiheistaan on koottu näyttely rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhaan veteraaniin Haminaan. Vitriineissä on aitoja varusteita ja dokumentteja niiltä ajoilta, kompasseja, karttoja, lomalitteroita, aseitakin.

Yhden kohdalla Aarne pysähtyy. Se on tuttu. Tavallisen näyttelyvieraan kohdalla ei tulisi kyseeseen avata vitriiniä, mutta nyt isännät tekevät kohteliaan poikkeuksen. He nostavat aseen vanhan veteraanin tutkittavaksi.

– Kyllä se nyt tuntuu painavalta, Aarne Kähärä, 94, sanoo sovittaessaan tuttua asetta MG-34-konekivääriä kainaloon.

Onhan se painava, 19 kiloa kolmijalan kanssa. Tämän aseen kanssa Kähärä kuvattiin kesällä 1942 Kaukasuksella Demidovkan kylässä ilman paitaa.

– Otimme aurinkoa. Vain hetki tuosta kuvasta vihollisen tykistö ampui paikalle, mutta olimme onneksemme jo siirtyneet siitä pois.


Hengenlähtö oli sodassa aina läsnä. Yksi ystävä kuoli Kähärän syliin saatuaan auton lavalla kuolettavan sirpaleryöpyn kehoonsa.

Kähärä selvisi elossa sodasta niin Saksassa kuin Suomen rintamilla. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. 256 kaatui Saksan reissulla, joka vei monet kauaksi, aina myöhemmistä sotatapahtumista nykysuomalaisille tutuksi käyneen Groznyin porteille.

Saksalaiset muodostivat suomalaisista pataljoonan, joka liitettiin muista ulkomaalaisista vapaaehtoisista muodostettuun SS-Wiking-divisioonaan. Suomalaista lähtijöistä tunnetuin oli Kähärän kanssa samassa erässä matkustanut Törni.

Palvelus jäi lyhyeksi ja Törni palasi jo kahden kuukauden kuluttua Suomeen. Toisin kuin on annettu ymmärtää, syy ei ollut alkoholin käyttö. Sitäkin tarvittaessa meni, mutta pääsyy oli, että saksalaisilla ei ollut tarvetta huonosti saksaa puhuville upseereille.

Kähärä palasi kesällä 1943 Suomeen, kun kahden vuoden sopimus oli ohi. Maailmanpoliittinen tilanne oli muuttunut merkittävästi sitten kevään 1941. Pataljoona oli lähetetty ”pantiksi”, kuten suomalaisten SS-miesten vaiheista edelleen arvostetuimman tutkimuksen kirjoittanut Mauno Jokipii sen roolin määritteli. Nyt näytti siltä, että Saksa häviää sodan ja sen joukoissa taistelleet olivat muodostumassa pantista poliittiseksi taakaksi.


Kähärä marssi paluuparaatit Hangossa ja Tampereella. Sitten saksalaiset SS-univormut luovutettiin ja tilalle saatiin suomalaiset.

Kierrämme vitriiniä. Sitten Aarne pysähtyy ja jää katsomaan erästä univormua. Ulkopuolisesta tuntuu siltä, että ajatukset ovat rientäneet jonnekin vuosikymmenten taakse aikaan, joista me kaikki muut paikalla olivat olimme lukeneet vain kirjoista tai kuulleet puhetta.

– Tuollainen minullakin oli, hän lopulta päättää hiljaisuuden ja osoittaa rottenführerin eli ylikorpraalin univormua.

 

Kun sota oli ohi, lehdissä oli kuvia keskitysleireistä. Isäni tuli lehden kanssa ja kysyi mitä tiedän niistä. Minä vastasin, että en minä niitä ollut nähnyt. Isä sanoi, että joku ne kuitenkin on tehnyt ja lähti pois.

Se löi leiman vuosikymmeniksi, omat vanhemmatkin vaativat parikymppistä nuorukaista tilille Saksan toisen maailmansodan aikaisista hirmuteoista, joita ei voi vähätellä.

– Kun sota oli ohi, lehdissä oli kuvia keskitysleireistä. Isäni tuli lehden kanssa ja kysyi mitä tiedän niistä. Minä vastasin, että en minä niitä ollut nähnyt. Isä sanoi, että joku ne kuitenkin on tehnyt ja lähti pois.


Suomalaisten SS-miesten osuutta Saksan itärintaman sotarikoksiin on senkin jälkeen tutkittu ja yritetty selvittää useissa tutkimuksissa. Toistaiseksi tuorein, Kansallisarkiston valtioneuvoston pyynnöstä tekemä selvitys valmistui 2019. Näyttöä suomalaisten osallistumisesta ei löytynyt, mutta sitä ei toisaalta selvityksessä haluttu sulkea pois.

Lopputulema pysyi siis kutakuinkin samana kuin tutkimuksen alkaessa: ketään elossa olevaa suomalaista SS-miestä ei epäillä sotarikoksista. Liioin vapaaehtoisten poliittisesta äärioikeistolaisuudesta ei löytynyt näyttöä.

Lähtijät olivat nuoria, pääosin alle äänestysikäisiä miehiä, joten ei ole yllättävää, että 40 prosenttia heistä ei tunnustanut minkäänlaista poliittista väriä. Useimmille motiivi oli ajan hengen sotaromantiikka ja seikkailunhalu, mahdollisuus päästä näkemään ja kokemaan maailmaa, kun kohta kuitenkin oli edessä pakollinen asepalvelus Suomessa.


Myöhemmin rasitteeksi noussut tausta SS-joukoissa ei estänyt Lauri Törnin värväytymistä Yhdysvaltain armeijaan 1950-luvulla. Kähärä muistaa yhä sen viikonlopun, kun Törni 1958 tuli Suomeen tapaamaan vanhoja sotakavereitaan. Hän oli juhlissa mukana.

 

Hän tuli hienolla Alfa-Romeolla. Sitten menimme Kämppiin, ja ne olivat rajut juhlat.

– Hän tuli hienolla Alfa-Romeolla. Sitten menimme Kämppiin, ja ne olivat rajut juhlat, Kähärä naurahtaa.


Eräässä vitriinissä on ruosteiselta putkelta näyttävä esine ja sen vieressä hunajakennorakenteisia kappaleita. Ensiksi mainittu on ruotsalainen Carl-Gustav-konepistooli, jota Törni kantoi viimeiseksi jääneellä tehtävällään Vietnamissa, ja alumiinikappaleet häntä kuljettaneen helikopterin lapojen jäänteitä.

Tämän enempää Törnistä ei jäänyt jälkeen, mutta maine elää yhä.