Metsästäjä väitti ampuneensa kaksi aikuista karhua – painoivat yhteensä vain 41 kiloa

Julkaistu:

Neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion lisäksi mies tuomittiin kolmen vuoden metsästyskieltoon ja menettämään saaliinsa ja metsästyksessä käytetyn kiväärin valtiolle.
Kokenut metsästäjä väitti ampuneensa 65 ja 74 kiloa painaneet aikuiset karhut, mutta kun rajamiehet rupesivat asiaa tutkimaan, niin kahden karhunpennun yhteispaino oli hieman päälle 41 kiloa. Aiemmin pari luvallistakin karhua kaatanut vuonna 1961 syntynyt mies tuomittiin keskiviikkona Kainuun käräjäoikeudessa törkeästä metsästysrikoksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Harvinaisen härski karhunpentujen ampuminen tapahtui Suomussalmella viime syksynä. Laukkuvaaran alueella karhujahdissa ollut metsästäjä oli jo viikkoa aiemmin alueella liikkuessaan tavannut emon kanssa liikkuneet kolme pentua.

Oman kertomansa mukaan hän oli tästä johtuen välttänyt aluetta ja mennyt sinne seuraavan kerran vasta reilun viikon päästä. Karhunjälkiä seuratessaan hän oli havainnut puussa olleet kaksi karhua. Mies oli kertomansa mukaan tutkinut karhuja tarkkaan usean minuutin ajan ja todennut nämä emokarhuksi ja yli vuoden ikäiseksi emoaan seuranneeksi erauskarhuksi, joka olisi myös luvallinen saalis.

Kun toinen karhuista oli lähtenyt laskeutumaan alas puusta, metsästäjä oli ampunut tämän. Sen jälkeen hän oli nopeasti ampunut toisenkin karhun puuhun. Vaikka karhut olivat maahan pudottuaan vaikuttaneet pieniltä, niin mies oli ilmoittanut viranomaisille Oma riista-palveluun saaliseläinten painoiksi 65 ja 74 kiloa.

Karhunkaadosta kuultuaan rajavartioston partio oli käynyt jahtipaikalla. Kellot olivat ruvenneet soimaan, kun karhujen jättämät jäljet olivat olleet todella pienet. Kun rajamiehet menivät tapaamaan metsästäjää, niin karhusaalis oli jo nyljettynä.

Saalis takavarikointiin ja Luonnonvarakeskus totesi eläimet kiistatta alle vuoden ikäisiksi karhunpennuiksi. Käräjäoikeus arvioi, että viimeistään saalista autolle kantaessaan vuosikymmeniä metsästäneen miehen olisi pitänyt havaita, että saaliin yhteispaino oli ilmoitetun lähes 140 kilon sijaan sata kiloa vähemmän.

Neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion lisäksi mies tuomittiin menettämään saaliinsa ja metsästyksessä käytetyn kiväärin valtiolle. Aiemmin luvallisesti kaksi karhua ja yli sata hirveä kaataneen metsästäjän jahtihommiin tulee nyt pidempi paussi, sillä oikeuden määräämä metsästyskielto ulottuu kolmen vuoden päähän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt