Metsää paloi noin kahdeksan hehtaarin alueella Etelä-Savossa

Julkaistu:

Etelä-Savossa Mikkelin lähellä paloi kuivaa maastoa noin kahdeksan hehtaarin alueella tiistaina.
Päivystävä palomestari Timo Merivirta kertoi, ettei alue palanut kokonaan, vaan palo levisi kasvustossa epätasaisesti. Hän arvioi palon etenemisen epätavanomaiseksi.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Puhakantielle kello neljältä iltapäivällä tiistaina. Paloalue sijaitsee reilut 30 kilometriä Mikkelin keskustasta etelään.

Merivirta kertoi, että alueen maasto on vaihtelevaa. Osa palaneesta metsästä on tiivistä nuorta metsää ja osa hakkuuaukeaa. Alueella oli useita palopesäkkeitä.

Alueella on muutamia asuinrakennuksia, mutta palo ei levinnyt niihin.

Merivirran mukaan paloa oli sammuttamassa toistakymmentä yksikköä. Lisäksi apuna sammutustyössä oli puolustusvoimien helikopteri. Pelastuslaitos tiedotti kello puoli yhdeltätoista, että palo saatiin hallintaan ja jälkisammutusvaihe aloitettiin.

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.