Myrskysää jatkoi palomies Jarin koettelua, mutta sitten löytyivät iloiset ruotsalaiset ja myötätuuli – soutumatka Kööpenhaminasta kohti Helsinkiä etenee

rac

Julkaistu:

Jari Saarion soutumaraton on edennyt haastavien olosuhteiden läpi kohti Ruotsin Ystadia.
Pirullinen tuuli. Siihen voi tiivistää palomies Jari Saarion viime päivien vaikeudet.

Soutumatka Kööpenhaminan kuuluisalta Merenneitopatsaalta Helsinkiin alkoi viime viikolla pitkän odottelun jälkeen. Tuuli on ollut alkumatkasta niin voimakas, että myös paikalliset olivat harmitelleet sitä poikkeukselliseksi.

Ilta-Sanomat seuraa Jari Saarion soutumaratonia Kööpenhaminasta Helsinkiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos ja kun yhteydet pelaavat, Saario lähettää matkan varrelta myös kuvia ja kertoo tunnelmistaan Ilta-Sanomien lukijoille. Yllä olevalla videolla Jari Saario kertoo tunnelmiaan ennen matkaan lähtöä.

Kun IS puhui viimeksi Saarion kanssa, sää oli koetellut viimeinkin matkaan päässyttä miestä toden teolla. Olosuhteet olivat niin haastavat, ettei hän kyennyt juuri ruokailemaan kesken soutamisen.

Nyt puhelimeen vastaa jo paremmissa olosuhteissa soutava mies, mutta lähipäivät eivät ole jääneet vailla koettelemuksia.

Soutumatka ei nimittäin ehtinyt jatkua pitkälle Kööpenhaminasta, kun tuuli alkoi jälleen yltymään. Pelottavin hetki tuulen keskellä oli ruokailutauko, mikä meinasi koitua koko reissun kohtaloksi.

– Yritin laittaa ajoankkuria kiinni, jotta voisin alkaa syömään, mutta ranta olikin niin pitkälle matalaa, että peräsin otti kiinni pohjaan ja jäin jumiin, Saario kertaa.

Lopulta laivan aiheuttamat aallot pelastivat tukalaan paikkaan jääneen veneen.

– Siitä pääsin hyppyyttelemällä eteenpäin. Sen jälkeen en enää uskaltanut pysähtyä, vaan soudin viisi tuntia suojaan, jossa päälle tuli ihan järkyttävä ukkosmyrsky.

Ankara myrsky ajoi Saarion Skåneen, jossa hänen oli pakko kiinnittyä sataman laituriin.

Satamassa mieli oli jo maassa. Matka oli vasta aluillaan, mutta aikaa oli haasteiden vuoksi kulunut jo suunniteltua runsaammin.


Mutta soutajan tunnelmat eivät ehtineet olla pitkään synkkänä. Kuvioihin astuivat nimittäin iloiset ja avuliaat ruotsalaiset.

Vene ei ehtinyt viihtyä kauaa ruotsinmaalla, kun myrskyn silmästä ilmestynyt yksinäinen soutaja keräsi jo uteliasta seuraa.

– Laiturilla tuli aika moni juttelemaan. Ihan älyttömän mukavia ihmisiä.

Ruotsalaiset tulivat kyselemään, mitä soutaja teki – naureskelivatkin hyväntahtoisesti. Joku tuli jopa kysymään, tarvitseeko veneilijä yöpaikkaa, ja mies vaihtoi puhelinnumeroita useammankin paikallisen kanssa.

– Yksi soittelikin perään ja toinen laittoi viestiä, että onko kaikki hyvin. Ihan älyttömän hyvät fiilikset tuli siitä, Saario iloitsee.

– Jos joku väittää, että ruotsalaiset eivät ole ystävällisiä suomalaisille, niin mulla on kyllä vahva mielipide toiseen suuntaan.

Laituriin rysähtäminen rikkoi maston

Hyvästä vastaanotosta huolimatta, mieli teki jo vimmaisesti takaisin soutamaan. Olosuhteet olivat kuitenkin haluja vastaan: voimakas tuuli kesti kolme päivää. Siitä puolet ajasta puhuri oli Saarion mukaan ”järkyttävä”, noin 20 m/s.

Kerran hän yritti päästä lähtemään matkaan tuiverruksen keskellä, mutta tuuli rysäytti veneen jatkuvasti takaisin päin laituria.

Tällä kertaa vesiskootterilla hyörinyt ruotsalaisapuri yritti auttaa kääntämään venettä niin, että Saario pääsisi matkaan. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Vesiskootterimies piristi kuitenkin avullaan. Saario yritti tarjota tämän työstä euroja, mutta apuri naurahti ja palasi luksusjahdilleen.

Kaiken myrskytyön tuiverruksessa meni kuitenkin koko reissun symboli: Suomen lipun masto hajosi. Myös valomaston pää hajosi, mutta sen Saario sai korjattua.

Kaikki välttämätön on siis vielä ehjää. Lippumasto kuitenkin harmittaa, mutta olo korjauksen suhteen on luottavainen:

– Nyt ei Suomen lippu heilu tuolla perässä, niin on se kyllä saatava sinne. Eiköhän joku ystävällinen ruotsalainen käy ostamassa kaupasta minulle pika-apua.


Kaikkien vaikeuksien kautta reissu näyttää kuitenkin kääntyneen voiton puolelle.

Sunnuntai-iltana matka jatkui Skånesta Trelleborgiin, missä yö taittui sataman sijaan poukamassa, mistä pääsi kätevästi jatkamaan matkaa.

– Joku tuli jo poukamaan huutelemaan, että välttelenkö satamamaksuja, Saario nauraa.

Vihdoinkin myötätuuli

Varhain maanantaiaamuna matka jatkui Trelleborgista kohti Ystadia aivan erilaisessa säässä. Poutainen ja leuto sää kuin kutsui soutamaan.

Myötätuulenkaan myötä vauhti ei silti huimaa päätä: soutu taittuu noin 2,5 kilometriä tunnissa. Uusi viikko valkeni kuitenkin kuin uutena alkuna.

– Täällä on upea merinäköala: etelän puolella ei näy mitään, on vain aava merinäköala ja tuolla pohjoisen puolella näkyy Ruotsin rannikko noin kilometrin päässä.

– Näyttää kyllä hienolta. Täällä on tuollaista hiekkarantaa, vähän kuin olisi Porin Yyterissä, Saario nauraa.

Kaiken väännön jälkeen aikataulu on enää ainoa asia, mikä harmittaa.

– Siitähän on viikko kun piti jo lähteä ja nyt ollaan vasta tässä. Kyllä tässä aika säitten armolla mennään.


Vähän käytännön asiatkin ovat ehtineet jo vaivata, muutenkin kuin myrskyn keskellä.

– Nämä tilat ovat niin pienet ja tänne veneen koppiin joutuu ryömimään sisälle, niin kaikki tavarat ovat koko ajan hukassa. Nytkään en meinaa löytää lusikkaa. Tämä on sellaista muuttamista koko ajan, samalla kun tämä vene heiluu ja keinuu.

Pitkiä kauneusunia veneessä ei myöskään nautita.

– Makuukopissa on varmaan 50 astetta lämmintä. Tämä on vähän sama, kuin saunaan menisi ilman, että heittää löylyä.

Seuraavaksi Saarion matka jatkuu kohti Ruotsin Ystadia. Muutaman päivän päästä on jälleen luvattu kovaa tuulta ja viikonlopuksi myrskyä. Mikä tärkeintä: mieli on silti korkealla.

– Nyt on ihan älyttömän hienot fiilikset, Saario tuumaa puhelimeen keskellä hiljaista merimaisemaa.

Tiesitkö?

Itämeri nykyisessä muodossaan sai alkunsa viime jääkauden jälkeen, mutta Suomen rannikon pinnanmuodot ovat syntyneet jääkauden aikana, ja mannerjään jättämät jäljet ovat yhä nähtävissä rannoillamme. Suomen rantojen paljaat silokalliot, harjumuodostelmat hiekkarantoineen ja monimuotoinen saaristo ovat Euroopan mittakaavassa ainutlaatuiset. Talvisin jääpeite muokkaa rantojemme muotoja ja elinympäristöjä yhä edelleen. Jääolosuhteet sekä matala ja karikkoinen rannikko asettavat lisäksi erityisiä haasteita myös pohjoisen Itämeren meriliikenteelle.

Lähde: John Nurmisen Säätiö

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt