Hautauskuluissa ja hautojen hoitopalveluissa rajuja hintaeroja – katso, mitä hautaaminen ja kukkahoito maksaa alueellasi

Julkaistu:

Hautauskustannuksissa on rajuja eroja paikkakuntien välillä. Kajaanissa arkkuhautaan haudataan satoja euroja halvemmalla kuin Helsingissä.
Hautaaminen ei tule halvaksi. Arkku- ja uurnahautaamisesta syntyvät kulut vaihtelevat ympäri maan rajusti. Kun Helsingissä Arkkuhautaus kaivaus- ja peittokuluineen maksaa 970 euroa, Kajaanissa saman saa 270 eurolla.

Haudan hoitopalvelu on monelle tarpeen, jos kaukana olevan vainajan leposijan tahtoo pitää arvokkaana, vaikkei siellä itse pääsisi käymään. Seurakunnan tarjoamaan hoitopalveluun kuuluu tavan tapaan yleissiivous, kukkapaikkojen kunnostus, kukkien istutus ja kastelu.

Kaupunkien välillä on eroja hinnoissa ja siinä, mitä kukkahoitopalveluun sisältyy. Usein penkkiin pannaan mukulabegonia, hopealehti, kanerva, verenpisara tai samettikukkia.

Seurakunnat eivät saa tehdä haudoilla voittoa, ja hinnat perustuvat lähinnä työstä aiheutuviin kustannuksiin, kertoo ylipuutarhuri Kirsi Pääkkönen Kajaanin seurakuntayhtymästä. Kajaanissa hauta kaivuutöineen on edullisempaa kuin muissa maakuntakeskuksissa. Mutta miksi?

– Esimerkiksi Helsingissä maa-ala on huomattavasti kalliimpaa kuin täällä Kainuussa ja seutu on tiiviisti asuttua, mikä varmasti vaikuttaa hintaan. Organisaationkin täytyy olla paljon isompi, meillä pärjätään pienemmällä henkilökunnalla, Pääkkönen sanoo.

Tuhkaamisen hintaa on Pääkkösen mukaan pidetty matalana, jotta se yleistyisi hautaustapana, koska sitä kautta maa-alaa säästyy. Uutta maata hautoja varten on nimittäin hankala löytää, Pääkkönen kertoo. Kajaanissa puolet haudattavista tuhkataan.

Hautapaikkojen hinnat vaihtelevat myös yhden seurakuntayhtymän hautuumailla. Maarianhaminassa sorahauta on monta kertaa halvempi kuin nurmialueelle kaivettu paikka.

IS selvitti, paljonko hautapaikat ja sen kaivaminen sekä peittäminen maksavat halvimmillaan 19:ssä maakuntakeskuksessa Rovaniemeltä Maarianhaminaan, kuinka pitkään hautaoikeus missäkin säilyy ja paljonko pitää vähimmillään pulittaa, jotta hauta pysyy kauniina yhden kesän yli.



Jos taulukko ei näy, katso se tästä.



Jos taulukko ei näy, katso se tästä.

Näin vertailut tehtiin

Koska esimerkiksi haudan syvyys, hautapaikan hallintaoikeuden kesto ja se, montako hautasijaa yhteen hautaan on tapana kaivaa vaihtelevat alueittain, selvitykseen valittiin kustakin paikoista edullisin vaihtoehto.

Artikkeliin on koottu paikkakuntalaisille aikuisille vainajille tarkoitetut hinnat. Ulkopaikkakuntalaisen asuneen hautaaminen maksaa aina enemmän, lapsen tai vauvan yleensä huomattavasti vähemmän.

Hintatiedoista on jätetty pois esimerkiksi sukuhaudan kiven väliaikaisesta siirrosta tuleva maksu.

Myös tuhkauskulut rajattiin pois. Ne vaihtelevat noin 140:stä eurosta reiluun 200:aan euroon.

Muistomerkin pystyttämisen ja oikomisen kuluja ei laskettu mukaan.

Kukkahoitojen hinnoittelu vaihteli merkittävästi paikkakuntien välillä: toisaalla pakettihintaan kuului esimerkiksi haudan nurmialueen hoito ja kukat tuli valita erikseen, toisaalla hintaan kuului puutarhurin valitsemat istutettavat. Maarianhaminassa kesähoito myytiin kymmeneksi vuodeksi kerralla.