HS: Entiselle tv-päällikölle syytteet seksikumppaneiden salakuvaamisesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta salakatselusta.
MTV:llä päällikkötehtävissä toiminut henkilö joutuu käräjäoikeuteen epäiltynä seksikumppaneidensa salakuvaamisesta. Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta salakatselusta.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat, jonka mukaan syyttäjä on jättänyt haastehakemukset Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 18. huhtikuuta. Oikeudenkäynnille ei kuitenkaan lehden mukaan ole määrätty vielä käsittelypäivää.

Tutkinta sai alkunsa keväällä 2018, kun kaksi naista sai tiedon mahdollisesta salakuvauksesta ja teki poliisille tutkintapyynnön. Poliisi löysi miehen hallusta videot neljästä naisesta, joiden kanssa mies on harrastanut seksiä.

Oikeudessa asianomistajan eli mahdollisen uhrin asemassa on Helsingin Sanomien mukaan kuitenkin vain kaksi henkilöä.

MTV:stä kerrottiin tutkinnan alettua, että esimiestehtävissä työskennellyt mies on vapautettu tehtävistään tutkinnan ajaksi. MTV kertoo nyt, että kyseinen henkilö ei ole enää yhtiön palveluksessa.

Salakatselusta voi saada maksimissaan vuoden vankeutta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen kertoi huhtikuussa 2018, että kyse on harvinaisesta rikosepäilystä.

– Ei näitä usein eteen tule. Kyse on rikoksesta, joka tehdään lähtökohtaisesti salaa eli jos siinä ei paljastu niin eihän nämä tietoon tule, Minkkinen kommentoi.

Juttua täsmennetty klo 18.41 MTV:n kommenteilla henkilön nykytilanteesta.