Poliisi ei epäile laiminlyöntiä Ylöjärven hevosturmassa

Julkaistu:

Koulutyttö kuoli viikonloppuna hevosen potkuun Ylöjärvellä.
Sisä-Suomen poliisi jatkaa viikonloppuna sattuneen hevosonnettomuuden tutkimista kuolemansyyntutkintana. Mitään rikosta asiassa ei epäillä.

– Meillä ei ole tietojemme perusteella syytä olettaa, että olisi tapahtunut mitään laiminlyöntiä, vaan kyse on puhtaasti kuolemansyyntutkinnasta, rikoskomisario Pauli Pitkäkoski sanoo.

Hän ei kommentoi tapauksen yksityiskohtia, koska kuolemansyyntutkinta on lain mukaan salassa pidettävää.

Koulutyttö kuoli viime viikonloppuna hevosen potkuun Ylöjärvellä. Tapauksesta ensimmäisenä kertoneen Aamulehden mukaan hevonen oli vapaana laitumella. Suomen Ratsastajainliiton alustavien tietojen mukaan onnettomuus tapahtui kotioloissa ei esimerkiksi ratsastuskoulussa tai kilpailutoiminnan piirissä.