Lottoporukka pelasi 48 vuotta samoilla numeroilla – nyt tuli täysosuma

Julkaistu:

Lotto
Veikkaus kertoo tiedotteessaan, että Kuusankosken R-kioskilla pelattu kuponki toi lottoporukalle 1,2 miljoonan euron potin.
Loton kierroksen 21/2019 arvonnassa löytyi kaksi täysosumaa. Niistä kummastakin tuli pelaajille 1,2 miljoonan euron voittopotti, Veikkaus tiedottaa.

Erikoista on se, että toinen voitoista osui porukkapeliin, jota on pelattu samoilla numeroilla siitä alkaen, kun Lottoa on Suomessa arvottu eli vuodesta 1971 asti. Porukkavoittajat ovat Veikkauksen mukaan lähes kaikki toisilleen sukua.

– Alusta asti on ollut kuusi samaa numeroa ja matkan varrella on sitten hieman lisätty, kun pelin säännöt muuttuivat, voittoporukkaa vetänyt nainen paljastaa tiedotteessa.

Kierroksella 21/2019 oikeat numerot olivat 1, 5, 13, 15, 21, 27, 37 + 10.

– Kyllä se kannatti pitää tunnollisesti samat numerot. Peliporukkakin on pysynyt pääsääntöisesti samana, vain muutamia on vaihtunut matkan varrella. Olemme melkein kaikki sukua, joten on tämä hieno osuma. Juuri sopiva voitto osiin jaettuna, eli sellainen, joka avaa monenlaisia mahdollisuuksia, mutta ei ole liian suuri, ettei mene kaikki aivan uusiksi, nainen iloitsi.

Kyseinen kymmenen osuuden porukkapeli oli pelattu Kuusankosken R-kioskilla. Kukin pelaaja sai itselleen 120 000 euron suuruisen rahasumman.

Veikkauksen tiedotteessa voittoporukan vetäjä kertoo, että voittokahvit juotiin yhdessä.

– Arvonnan jälkeen kun laiteltiin viestejä, että tarkistakaahan lappunne, niin porukasta osa harmitteli, että tuostahan puuttuu vielä oikeita numeroita. No, ei se haittaa enää siinä kohtaa, kun on ne tarvittavat seitsemän jo oikein järjestelmäpelissä. Mahtavaa oli päästä käymään voittajakahveilla hyvällä porukalla. Kyllä maistui tarjoilut, hän sanoi.

Veikkauksen tiedotteessa kerrotaan, että voittoporukalla ei ole vielä tarkkoja tietoja siitä, miten voittopotti käytetään.

– Nyt kun on arvokkaat pelikupongit lunastettu eikä tarvitse niiden säilyttämisestä enää huolehtia, voi vähän henkäistä ja rauhoittua. Katsotaan maltillisesti, että mitä kukin tekee. Aina joku voittaa, ja tällä kertaa meitä onni potkaisi!

Toinen kierroksen 21/2019 täysosuma tuli suonenjokiselle nettipelaajalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt