Jurase Park -miehen uusi projekti herättää ihmetystä – tutkija epäilee, ettei Soinin kunta ole noudattanut lakia elämyskeskusta suunniteltaessa

Julkaistu:

Soinin kunnan päätös tehdä yhteistyötä ei pääse hallintotieteiden tohtorin tarkan lakiseulan läpi.
Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Matti Muukkonen näkee useita puutteita Soinin kunnan päätöksessä lähteä tekemään yhteistyötä epäonnistuneesta Vantaan dinosauruspuistosta tunnetun Jorma Leppäniemen kanssa. Muukkosen mukaan näyttää siltä, että päätöstä varten ei ole tehty kaikkia asianmukaisia selvityksiä esimerkiksi valtiontuista.

Epäonnistuneen Jurase Parkin takana ollut yrittäjä Jorma Leppäniemi puuhastelee nyt pienen Soinin kunnan viisi vuotta käyttämättömänä olleeseen Vuorenmaan rinnekeskukseen ”Pikku-Lappia”. Suunnitelmissa on rakentaa Soiniin ympärivuotinen elämyskeskus, jossa keskitytään lumilautailuun. Alueelle suunnitellaan myös esimerkiksi iglukylää.
Soinin kunnanhallitus päätti yhteistyöstä kokouksessaan 3. kesäkuuta. Tarkoituksena on se, että kunta vuokraa Vuorenmaan alueen Erämaan Elämyskeskus Oy:lle kymmeneksi vuodeksi heinäkuusta alkaen. Soinin kunnanjohtajan Juha Viitasaaren mukaan sopimuksessa alueen vuokra on kaksi ensimmäistä vuotta 20 prosenttia ja sen jälkeen 25 prosenttia rinnetoiminnan liikevaihdosta.

Matti Muukkonen epäilee, onko kunnassa arvioitu perusteellisesti riskejä yhteistyöstä sellaisen toimijan kanssa, jolla on erityisesti taloudellisia epäselvyyksiä taustalla. Kaikesta päätellen vuokraajan, eli Erämaan Elämyskeskus Oy:n taustalla on Leppäniemen edustama yritys AIDL Limited. Jurase Parkin aputoiminimiä Dinolandia, Dinoparkia ja Dino Worldia pyöritti AIDL Nordic Oy, joka on ollut vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa.

– Jos siinä jotain käy, niin se on mahdollisen virkavastuuarvioinnin paikka, tutkijatohtori Muukkonen arvioi.

Muukkonen on hallintotieteiden tohtori ja perehtynyt erityisesti kuntaoikeuteen. Hän on myös entinen kunnanjohtaja.

Kunnanhallituksen päätöksestä ei käy Muukkosen mukaan ilmi, onko siinä huomioitu EU:n valtiontukiproblematiikkaa, onko vuokrattavasta kiinteistöstä teetetty arviokirjaa riippumattomalla arvioitsijalla tai onko vuokrattavaa kiinteistöä yritetty vuokrata julkisen tarjouskilpailun kautta.

– Pöytäkirjan perusteella ei ole selvyyttä siitä, onko EU:n valtiontukiarviointia tehty ollenkaan. Ei tiedetä, onko kysymyksessä esimerkiksi alihintainen sopimus tai saako yritys sopimuksesta valtiontukea suhteessa markkina-arvoon.

– Jos tuosta nyt lähtisi joku muutoksenhakua tekemään, niin hyvinkin mahdollisesti kaatuisi koko päätös hallinto-oikeudessa, Muukkonen toteaa.
Oikeuskäytännön mukaan esittelytekstistä pitäisi tulla ilmi, onko kyseessä valtiontuki ja voiko siihen soveltaa yleistä ryhmäpoikkeusasetusta, joka mahdollistaa monien tukien antamisen. Kyseessä on muotovirhe, jos päätöksessä ei ole asianmukaista mainintaa asiasta.

Jos kyseessä on vain puhdas muotovirhe ja asianmukaiset arviot on tehty, pitäisi päätös oikaista Muukkonen mukaan. Päätöksessä tulisi olla selkeästi esillä tehty valtiontukianalyysi, jotta se olisi muodollisesti lainmukainen.

– Oikomiseen tietysti olisi syytä ryhtyä, jos siellä on se analyysi tehtynä tai varsinkin, jos se on tekemättä. Syytä on kyllä ruveta vähän peruuttelemaan sopimuksen kanssa, Muukkonen pohtii.

Päätöksestä ei käy ilmi, onko kiinteistö ollut julkisessa tarjouskilpailussa lain edellyttämällä tavalla tai onko kiinteistöstä tehty arviokirjaa, eli riippumattoman LKV-tutkinnon saaneen kiinteistövälittäjän arviota kiinteistön myynti- tai vuokraushinnasta. Tapauksessa olevasta kiinteistöstä olisi pitänyt tehdä ainakin jompikumpi kymmenen vuoden vuokra-ajan takia.

– Kuntalain pykälä 130 lähtee siitä, että ensisijainen vaihtoehto on se, että tehdään julkinen tarjouskilpailu jokaisesta kiinteistöstä, jonka kunta aikoo myydä tai antaa vähintään kymmeneksi vuodeksi vuokralle kilpailutilanteessa markkinoilla toimivalle taholle.

– Tarjouksen pitää olla vähintään kaksi kuukautta avoimena ja sen lisäksi sitä pitää mainostaa riittävästi valtakunnallisissa ja alueellisissa medioissa niin, että varmasti kaikki, jotka voisivat olla potentiaalisia ostajia tai vuokraajia kunnan omistuksessa olevaan kiinteistöön saisivat tiedon siitä.

Arviokirja taas pitäisi teetättää riippumattomalla kiinteistönvälittäjällä, jonka arvioinnin jälkeen on kunnan päätettävissä, millaisella hinnalla kiinteistö ollaan valmiita myymään tai vuokraamaan. Lainsäädäntö ei nimittäin kiellä alihintaista luovuttamista.

– Sen jälkeen tutkitaan, onko kunnalla mahdollisuutta antaa tällaista EU-oikeuden näkemyksen mukaista valtiontukea, eli myydä tai vuokrata kiinteistö alihinnalla. Jos se on sallittua, niin sen arvo pitäisi pystyä laskemaan.

– Jos kyseessä olisi tällainen pk-yritys, niin silloin alle 200 000 euroa kolmen vuoden ajalta olisi vähämerkityksellistä tukea, joka täytyy vain ilmoittaa, eikä vaatisi muita toimenpiteitä. Jos kyseessä olisi tuota summaa suurempi hyöty, niin ilmoitus täytyisi tehdä valtiontuki-ilmoitusmenettelyn kautta.

Muukkosen mukaan eurooppaoikeudesta löytyy iso kasa samankaltaisia tapauksia, joista paljastuu, mikä on ollut lain edessä sallittua ja mikä ei. Esimerkiksi laajakaistapuolella on Muukkosen mukaan kaatunut useampikin hanke juuri siihen, että EU:n valtiontukiproblematiikkaa ei ole käyty läpi tarpeeksi.

– Oma käsitykseni on, että varsinkin pienemmissä kunnissa on valitettavan heikolla tietämys varsinkin uuden kuntalain tuomista uusista tiukemmista vaatimuksista varsinkin näissä kiinteistökaupoissa ja vuokrissa.

– Eipä paljon viittauksia ole tähän pykälään 130 tai EU:n valtiontukiarviointiin näkynyt, Muukkonen toteaa.