Perijättären äiti sai 8 miljoonan euron lunnasvaatimuksen – siitä alkoi poliisin huippusalainen ”Operaatio Ullakko”, joka ratkaisi melkein täydellisen rikoksen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Perijättären äiti sai 8 miljoonan euron lunnasvaatimuksen – siitä alkoi poliisin huippusalainen ”Operaatio Ullakko”, joka ratkaisi melkein täydellisen rikoksen

Teollisuussuvun perijättären sieppauksesta on kulunut 10 vuotta.

9.6.2019 8:02

Ensi viikolla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun nuoren naisen 17 vuorokautta kestänyt hirveä piina päättyi Vahdon metsässä Varsinais-Suomessa, nykyisen Ruskon kunnan alueella.

– Kun auton ääni oli hävinnyt, otin teipin pois käsistäni ja silmiltäni ja totesin olevani hengissä ja vapaana. Olin riemuissani, kun olin hienossa kuusimetsässä raikkaassa ilmassa, uhri itse kuvaili myöhemmin poliisikuulustelussa.

Takana oli kaksi ja puoli viikkoa tukalassa, kuumassa ja äänieristetyssä kopissa, jonka sieppaaja oli rakentanut Turun Resiinaraitilta tätä tarkoitusta varten ostamaansa kerrostalokaksioon.

Panttivanki virui 17 vuorokauden ajan matalassa vankikopissa.

Uhrilla oli vankikopissa ajanvietteenään vain taulutelevisio.

Herlinin teollisuussuvun perijättären sieppaus on yhä edelleen ainutlaatuinen tapaus Suomen rikoshistoriassa. Oikeustieteen lisensiaatti Juha Turunen teki äärimmäisen kylmäverisen ja suunnitellun sieppauksen kiristääkseen miljoonalunnaat.

Myös panttivangin vapauttamiseksi ja sieppaajan löytämiseksi toteutettu poliisioperaatio hakee vertaistaan. Yli 200 poliisia osallistui viikkoja kestäneeseen jahtiin, jota kutsuttiin nimellä ”Operaatio Ullakko” ja joka pidettiin visusti poissa julkisuudesta, jotta panttivangin henki ja terveys ei vaarantuisi.

Turunen palasi rikospaikalle, kun oikeus jalkautui sieppausasuntoon syyskuussa 2009.

Turunen teki melkein täydellisen rikoksen – mutta vain melkein. Pienet virheet johdattivat poliisin lopulta hänen jäljilleen.

Turunen oli alkanut suunnitella jonkun varakkaan ihmisen sieppaamista jo vuoden 2008 alkupuolella. Hänellä oli taloudellisia vaikeuksia ja hänen avioliittonsa oli kariutumassa. Ratkaisuksi hän keksi miljoonalunnaiden kiristämisen kidnappauksella.

Turunen rakensi Resiinaraitin kaksioon vanerista ja lasivillasta vankikopin. Kohteekseen hän valikoi Herlinin sukuun kuuluvan nuoren naisen, jonka perheen omaisuuden arvo laskettiin vähintään sadoissa miljoonissa euroissa.

Tällaiseen kuljetuslaatikkoon Juha Turunen sulki juuri sieppaamansa uhrin.

Turunen ilmestyi naisen asunnon ovelle 27. toukokuuta 2009. Hän tekeytyi kuriiripalvelun työntekijäksi. Kun nainen kääntyi etsimään Turusen pyytämiä henkilöpapereita, mies kävi hänen kimppuunsa.

Hän sitoi naisen nippusiteillä ja huumasi tajuttomaksi eetterillä. Sitten hän pakkasi uhrinsa kuljetuslaatikkon ja vei tämän nokkakärryillä ulos autoon.

Perillä Turussa mies laittoi uhrin matalaan vankikoppiin. Uhri kertoi poliisille, että tässä vaiheessa hän oli kauhuissaan.

Tyrmä oli ahdas, kuuma ja huonoilmainen.

Juha Turunen käytti kopin sulkemiseen kulmarautoja, ruuveja ja akkuporakonetta.

– Kun menin sisään tuohon koppiin, minulle tuli heti sellainen olo, että minulta loppuu siellä happi, nainen kertoi poliisille.

Hän ei mitenkään voinut tietää, kauanko vankeus kestäisi tai miten se päättyisi. Kopissa oli kuuma ja vaikea hengittää.

Uhrin perheelle osoitetut lunnasvaatimuksensa Turunen kirjoitti englanniksi. Hän lähetti uhrin äidille sähköpostiviestin osoitteesta JS6535@gmail.com. Viestissä hän vaati kahdeksaa miljoonaa euroa ja mainitsi, ettei viranomaisiin saa ottaa yhteyttä. Tehosteeksi liitteenä oli kuva panttivangista kuljetuslaatikossa sidottuna.

Perhe kuitenkin kääntyi poliisin puoleen. Helsingin Pasilan poliisitalon johtokeskuksen yhteyteen perustettiin Suomen siihen asti kaikkien aikojen suurimman poliisioperaation johtokeskus.

Operaatio pidettiin salassa paitsi julkisuudelta, myös muulta poliisikunnalta. Salailuun oli vissi syy. Poliisi pelkäsi, että jos sieppaaja saa tietää, että perhe oli vastoin kieltoa ottanut yhteyttä viranomaisiin, niin panttivangille voisi käydä kalpaten.

Tutkinnassa kaivettiin kaikki kivet. Poliisi jopa lainasi puolustusvoimien tiedustelulennokkia, jonka lämpökameralla etsittiin panttivangin säilytyspaikkaa. Operaatio oli lähellä paljastua, kun harrastelentäjät ja ilmailutoimittajat ihmettelivät Helsingin ja Turun välille äkillisesti määrättyjä ilmatilan rajoituksia.

Mika Mölsän kirjassa Operaatio Ullakko (Crime Time, 2010) kerrotaan, että poliisi epäili alkuun, että sieppauksen takana olisi ulkomaalaisten ammattirikollisten ryhmä. Totuus oli aivan muuta.

Lunnasrahojen luovutus tapahtui Turussa 12. kesäkuuta 2009. Turunen otti vastaan kahdeksan miljoonaa euroa käteistä, jota hän lähti kuljettamaan pois polkupyörällä.

Louhen parkkihallista ja sen rampilta löytyi 100 200 euroa.

Lunnasrahoja noutaessaan Juha Turunen tallentui valvontakameran kuviin.

Louhen parkkihallissa Turunen kuitenkin pudotti osan rahoista, yli 100 000 euroa. Yöllä Turunen vapautti vankinsa.

Kauaa hän ei saaliistaan päässyt nauttimaan. Poliisi oli päässyt Turusen henkilöllisyyden jäljille ja seurantalaite opasti heidät sieppaajan luo. Kun panttivanki oli vapautettu, estettä kiinniotolle ei enää ollut.

Turunen yllätettiin nukkumasta aamuyöllä kello 3.30.

– Saatanan mulkku, poliisimies Mölsän kirjan mukaan äyskäisi, kun Turusta laitettiin käsirautoihin.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Juha Turusen yhdeksän vuoden vankeuteen panttivangin ottamisesta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Lisäksi hänet tuomittiin aiemmista törkeästä kavalluksesta ja väärennyksestä.

Turunen pääsi valvottuun koevapauteen syksyllä 2013 ja on sittemmin suorittanut jo koko tuomionsa. Hän on muuttanut nimensä.

Oikeudessa sieppaaja Juha Turunen peitti päänsä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?