Satametrinen jäteautokasa palaa räjähdellen Heinolassa – musta ja myrkyllinen savu leviää ympäristöön

Julkaistu:

Heinolassa yöllä palamaan syttynyt valtava jäteautokasa palaa yhä.
Kuusakosken kierrätyskeskuksessa Heinolassa palaa yhä yöllä syttynyt jäteautokasa. Tulipalo aiheuttaa ison savupatsaan lähiympäristöön.

– Noin 100 metriä pitkästä jäteautojen kasasta palaa yhä noin 50 metrin osuus. Kasa on noin 20 metriä korkea ja 25 metriä leveä. Mustaa savua tulee aivan hurjasti, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päällikköpäivystäjä Heikki Suomalainen kertoo tulipalopaikalta Heinolasta Ilta-Sanomille.

Suomalainen kertoo, että lähialueen asukkaille on lähetetty vaaratiedote, jonka mukaan ilmassa on terveydelle vaarallista savua. Tiedote annettiin kello 3.25.
Alueen asukkaita kehotetaan sulkemaan ikkunat ja pysymään sisätiloissa.

– Pahiten savu vaikuttaa Myllyojan alueella Heinolassa. Savu on mustaa ja myrkyllistä, hän sanoo.


Suomalaisen mukaan tulipalo on vaikea sammuttaa. Siihen vaikutta muutama erityinen seikka.

– Kuumuus on kova ja palon raivaus on vaikeaa. Sammutusveden sijasta tulipaloa sammutetaan pääosin sammutusvaahdolla. Työhön tarvitaan koneellista raivauskalustoa, jota on paikalla Kuusakoskella omasta takaa. Tulipaloa sammuttavat pelastuslaitoksen väen lisäksi myös alueen sopimuspalokunnat ja lähialueen palokunnat, Suomalainen kertoo.

Hänen mukaansa sammutustyö jatkuu vielä pitkään.

– Palava jäteautokasa poksahtelee ja räjähtelee välillä. Mustaa savua nousee yhä. Romuautoista on poistettu onneksi akut, polttoaineet ja öljyt, mikä suojaa maaperää valumilta. Lisäksi Kuusakoski on suojannut alueen maaperän oman toimintansa takia, Suomalainen sanoo.

Hänen mukaansa näin pahat tulipalot ovat harvinaisia.

– Vastaavasta yhtä vaikeasta tilanteesta on vain yksi kokemus työuraltani ja sekin jo usean vuoden takaa, Suomalainen kertoo.