HS: Entinen uutisankkuri Seppo Huhta sai syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta

Julkaistu:

Syytteen mukaan Huhta on syyllistynyt kansanryhmää vastaan kiihottamiseen Facebookissa.
Espoon kuntapäättäjä ja entinen uutisankkuri Seppo Huhta on saanut syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, kertoo Helsingin Sanomat.

Syytteen käsittely alkoi Espoon käräjäoikeudessa tiistaina. Huhta kiisti syytteen kokonaisuudessaan. Päätöksen on määrä tulla 11. kesäkuuta.

Syytteen mukaan Huhta on syyllistynyt kansanryhmää vastaan kiihottamiseen tammikuun 2017 ja heinäkuun 2017 välisenä aikana hänen omilla Facebook-sivuillaan julkaistussa kuudessa kirjoituksessa.

HS kertoo, että syyttäjän mukaan Huhta on panetellut ja solvannut somaleita ja muslimeja heidän rotunsa, syntyperänsä, kansallisen tai etnisen alkuperänsä ja uskonnon vuoksi. Hänen käyttämänsä ilmaukset on tehty ”loukkaamistarkoituksessa ja ihmisarvoa alentaen”.

Syytettä ajava kihlakunnansyyttäjä Heikki Kohijoki vaatii Huhdalle vähintään 60 päiväsakon sakkorangaistusta.

Huhta putosi Espoon kaupunginvaltuustosta edellisissä kuntavaaleissa. Hän oli ehdolla eduskuntaan perussuomalaisten riveistä vuonna 2011. Hän siirtyi perussuomalaisten hajoamisen jälkeen sinisiin. Espoon kaupungin sivuilla hänen nimensä perässä lukee ST.

Sinisen tulevaisuuden vt. puheenjohtaja Tiina Ahva kuitenkin sanoi HS:lle, että Huhta ei ole tai ole ollutkaan sinisten jäsen.

– Puolueen näkökulmasta Huhta on sitoutumaton, koska hän ei ole puolueen jäsen eikä ole koskaan ollutkaan. Tällöin hänen yhteydessään ei voi käyttää lyhennettä (sin), hän sanoo lehdelle.