Loikalan kartanon lasten­suojelu­yksikössä lukuisia vakavia ongelmia –  lapsia riisutettu alasti ja eristetty muista

Julkaistu:

Apulaisoikeusasiamies (AOA) kertoo, että tarkastuksessa havaittiin lukuisia vakavia ongelmia Loikalan kartanon erityislastensuojeluyksikköön sijoitettujen lasten kohtelussa.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin pitää laitoksen sääntöjä ja käytäntöjä lakiin perustumattomina, mielivaltaisina ja lapsia alistavina.

Laitoksessa haastatellut lapset kertoivat tarkastajille muun muassa, että yksikköön saapuessaan heidät pakotettiin riisuuntumaan alasti. Lisäksi lapsia oli pidetty eristyksessä niin, että he eivät saaneet puhua muille lapsille tai soittaa kotiin.

Tarkastus tehtiin viime lokakuussa ennalta ilmoittamatta.