Mika Aaltolan kolumni: Geopoliittisten ekosysteemien konfliktissa

Julkaistu:

Kolumni
Geopolitiikka on tehnyt paluun. Kuulemme päivittäin uutisia kiristyvästä valtapoliittisesta tilanteesta. Mitä Suomen tulisi tehdä?
Monet kuvittelevat uutta vanhanmallista kylmää sotaa. Sitä ei ole tulossa. Sodan riskit ovat pienen kahdesta syystä. Sotilaallisia kyvykkyyksiä on nostettu ja ydinaseet toivottavasti muodostavat esteen järjettömyydelle.

Konflikti on kyllä jo tehnyt paluun. Se on pääosin Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä sekä valtioiden sisäistä ideologista kamppailua. Kytevä konflikti on kuitenkin laajempaa. Se on vaalien sotkemista, disinformaatiota sekä kilpailua ja vakoilua digitaalisilla alustoilla. Kamppailu on käynnissä myös merellisen ja maanpäällisen infrastruktuurin rakentamisessa. Se on kilpailua rahoituksen virroista. Sanktioita ja tulleja asetetaan. Geopoliittisesti korvamerkitty rahoitus ja laiton harmaa raha virtaavat eri osiin maailmaa.

Geopoliittinen ekosysteemi tarkoittaa suhteellisen yhtenäisen poliittisen alueen muodostamaa resurssien, teknologian ja inhimillisen toiminnan kokonaisuutta. Vielä muutama vuosi sitten ajateltiin, että maailma muodostaisi tulevaisuudessa yhteisen ”kylän”, jolla oli selkeät säännöt. Mutta nyt geopoliittiset ekosysteemit keskittyvät suurvaltojen ympärille. Näillä on keskitettyä kykyä suoraan tai epäsuoraan kontrolloida keskeisiä virtoja, liittyivät ne sitten raaka-aineisiin, ihmisiin, tuotteisiin, rahoitukseen tai dataan.

 

Teknologian pelätään vuotavan dataa ja valtaa Kiinaan.

Esimerkiksi Venäjä on oma geopoliittinen ekosysteeminsä esimerkiksi luonnonvarojensa kautta. Se on rikas, koska sillä on öljyä ja kaasua. Mutta vahvuus on kiinni merireiteistä, jotka kulkevat Itämerellä. Se taasen on merialue, jota Venäjä ei kykene kontrolloimaan. Sen valtaekosysteemi on hyvin riippuvainen muista.

Kiinalainen ekosysteemi on huomattavasti vahvempi. Se on nouseva geopoliittinen vastinpari Yhdysvalloille. Se rakentaa omia yhteyksiään vimmatusti. Se myös kehittää kykyään turvata näitä merellisiä, mantereisia, avaruudellisia ja digitaalisia lonkeroitaan.

Kun olet kaupassa ostamassa Huawein puhelinta, koska se on teknisesti kehittynyt mutta halvempi, törmäät tähän ekosysteemien kylmään sotaan. Osa Huawein teknologiasta on itse kehitettyä, osa vakoilemalla muilta kopioitua. Mutta merkityksellistä on, että Kiinalla on ekosysteemissään tarjottavaa myös tulevaisuudessa. Sillä on teknologisia ratkaisuja 5G-teknologian yhdistämään maailmaan. Vaikka kiinalaisen teknologian pelätään vuotavan dataa ja täten valtaa Kiinaan, halpa kehittynyt teknologia houkuttaa monia myös Euroopassa.

Yhdysvaltalainen, läntinen, ekosysteemi on vallitseva. Se perustuu dollaritalouden valtaan. Mutta myös vuosikymmenten etumatkaan teknologiassa, logistiikassa sekä maailmankaupan päävaltimoiden suojaamisessa.

Läntinen järjestelmä on syväopittu. Se on niin tavanomainen osa valtioiden mutta myös yritysten ja ihmisten arkea, että se toisintuu miltei refleksinomaisesti. Yhdysvaltojen tahtotila ottaa suoremmin kantaa ekosysteemien kamppailuun on Trumpin kaudella selventynyt. Eikä se tule muuttumaan, juurikaan, vaikka presidentin nimi Washingtonissa muuttuisi.

Suomen strateginen lähestymistapa hahmottui jo varhain. Se oli Suomen rakentamisen ja maailman hitsaamista. Kylmän sodan jälkeen Nokian ihme ja Suomen menestyminen finanssikriisiin asti loivat kuvaa globaalista Suomesta, joka menestyi, koska väestö oli koulutettua, tasa-arvoista ja innovatiivista. Vakautta on vaalittu ja äkkikäännöksiä vastustettu.

Suhteessa ekosysteemien kamppailuun kantoja jouduttaneen ottamaan. Mutta hitaus on usein viisautta. Se mahdollistaa asioiden fundeeraamisen, kunhan tilannetietoisuus on aina ajantasaista.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt