Ville Pöyry tekee työtään hymyillen ja saa kuunnella jatkuvasti helsinkiläisten solvauksia – ”Sehän ihan suuttui” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ville Pöyry tekee työtään hymyillen ja saa kuunnella jatkuvasti helsinkiläisten solvauksia – ”Sehän ihan suuttui”

Julkaistu: 24.5.2019 9:09

Jäteautonkuljettajan painajaispaikka on Helsingin keskusta aamuruuhkan aikaan. IS seurasi jäteautonkuljettajan stressaavaa työaamua.

Jäteautonkuljettaja Ville Pöyry Lassila&Tikanojalta pysäyttää jäteauton Helsingin Yrjönkadulla kantakaupungissa. Kadunvarressa ei ole tilaa, joten jäteauto jää keskelle tietä.

Artikkelin videolta näet, millaista jäteautonkuljettajan työ on keskellä aamuruuhkaa Helsingin keskustassa.

Olemme seuraamassa jätteidenkeruuta aikaisessa aamuvuorossa. Kello on juuri lyönyt seitsemän aamulla.

Pöyry suuntaa viereisen taloyhtiön sisäpihalle samaan aikaan, kun taakse pysähtyy musta saksalaisvalmisteinen ja Viron kilvissä oleva henkilöauto.

Matkustajanpuoleinen ikkuna aukeaa, ja pää työntyy ulos.

– Miksette päästä meitä ohi, mies huutaa hermostuneesti englanniksi ja heiluttelee kättään.

Pöyry ei kiinnitä huutajaan huomiota, vaan keskittyy tekemään työnsä. Aikaa kuluu pari minuuttia, ja jäteauto liikahtaa eteenpäin. Takana odottanut kuski kaasuttaa voimakkaasti ohi. Hän on ensimmäinen aamun monista vihaisesti kaasujalkaa polkaisevista kuljettajista.

Ville Pöyry on työskennellyt jäteautonkuljettajana kymmenen vuotta. Otteista näkee, että jäteastioiden käsittely on selkärangassa. Hän liikuttaa jokaista astiaa napakoin liikkein ja iskee astiat paikoilleen jäteauton perässä samalla tavalla kerta toisensa jälkeen.

Ville Pöyry on kokenut jäteautonkuljettaja. Ennen hän työskenteli Kalliossa. Siellä oli keskustaa rauhallisempaa.

Ville Pöyry on kokenut jäteautonkuljettaja. Ennen hän työskenteli Kalliossa. Siellä oli keskustaa rauhallisempaa.

Jäteautonkuljettajat ovat niitä ihmisiä, jotka näkevät aamun ruuhkahuiput keskellä kantakaupungin kapeita katuja ja ottavat vastaan liikenteenkäyttäjien spontaanit tunteenpurkaukset.

Pöyry tekee aamuvuoroa, joka alkaa aamukuudelta ja päättyy iltapäivällä kello 14. Iltavuorolaiset työskentelevät kello 14–22.

– Keskusta-ajot ovat suurilta osin aamuvuorossa. Iltavuoroa siellä ei juuri ole. Se on hurja alue olla iltapäiväruuhkassa töissä, Pöyry summaa.

Jos iltapäivä on hurja, niin samoin on aamu. Kuljettajalle aamun ruuhkaisimmat tunnit kello 7–9 tarkoittavat vihaisten liikenteenkäyttäjien huomion keskipisteenä olemista.

– Se on henkisesti kuljettajalle kohtalaisen raskasta. Siinä tiedostaa sen, että luultavasti työvuoron aikana tulet tukkimaan koko alueen, sinulle soitetaan torvea ja sinulle soitetaan suuta. Ihmiset kyseenalaistavat sen, että mitä teet täällä tähän aikaan ja miten voit tukkia kadut, Pöyry kertoo.

Helsingin kaupunki haluaa pitää kiinni nykyisestä käytännöstä, jonka mukaan kantakaupungin alueella jätteidenkuljetuksen saa aloittaa aamuseitsemältä, ei aiemmin. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) mielestä keräämisen voisi aloittaa jo kahta tuntia aiemmin, kello viideltä aamulla.

Kaupunki perustelee kantaansa melusta aiheutuvilla terveyshaitoilla. HSY haluaisi puolestaan helpottaa aamun liikenneruuhkia keskustassa. Aamuruuhkan välttäminen olisi HSY:n mukaan kuljettajien etu ja vähentäisi päästöjä.

Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat valittaneet asiasta Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden mukaan jäteautot voivat toimia kantakaupungin alueella ennen kello seitsemää, kunnes sen ratkaisu on saatu.

Ville Pöyry voi tyhjentää yhden pysähdyksen aikana monta paikkaa.

Ville Pöyry voi tyhjentää yhden pysähdyksen aikana monta paikkaa.

Kaupunkiympäristölautakunta on tehnyt valituksen hallinto-oikeuden päätöstä edeltäneestä linjauksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tällä hetkellä jäteautot lähtevät liikkeelle aamuseitsemältä.

Kaupungin ja HSY:n erimielisyyksistä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Jäteautonkuljettaja Ville Pöyry haluaa esitellä autostaan yhden ominaisuuden. Pöyry huomauttaa, että ihmisillä ei ole hänen mielestään oikeanlaista kuvaa jäteautojen aiheuttamista äänistä.

Erään napin yläpuolella on yksinkertainen teksti: ”UNI”.

– Ymmärtääkseni lähes jokaisen firman jokaisessa autossa on tällainen kytkin, josta saa yömoodin päälle. Se laskee kaikki äänet niin, että käytännössä ainoa ääni on tyhjäkäynti. Kierrokset eivät nouse lainkaan. Lisäksi summerit saa pois niin, että peruutettaessa ei kuulu ääntä. Ihmiset eivät edes tiedä, että tällaisia on.

Kun Pöyry pysäyttää jäteauton Uudenmaankadulle, koko tie on hetkessä tukossa. Kello on 7.13 aamulla, ja tööttäykset kaikuvat tien länsipäässä, lähellä Mallaskadun tunnelia.

Ville Pöyry kerää biojätettä. Tyhjennettäviä paikkoja on yhdessä vuorossa yleensä 130-170.

Ville Pöyry kerää biojätettä. Tyhjennettäviä paikkoja on yhdessä vuorossa yleensä 130-170.

Hiippari-säädin hiljentää jäteauton äänet.

Hiippari-säädin hiljentää jäteauton äänet.

Pöyry juoksee astioiden kanssa edestakaisin niin, että hän tyhjentää yhden paikan täyden biojäteastian jäteautoon, jatkaa sitten saman tyhjän astian kanssa seuraavaan paikkaan, jättää tyhjän astian sinne ja ottaa täyden mukaansa. Näin ollen turhat askeleet ilman jäteastiaa ovat mahdollisimman vähissä.

– Tässä tulee päivässä otettua 25 000–30 000 askelta. Kun tätä tekee pitkään, on pakko miettiä myös lepoa, Pöyry kertoo.

Uudenmaankadulla on samaan aikaa toinenkin jäteauto. Autoilijat yrittävät ohittaa epätoivoisesti aivan liian pienistä väleistä. Seurauksena on lisää tööttäyksiä.

Jäteautonkuljettajan työ vaatii kuntoa. Keskustassa Ville Pöyry tyhjentää astiat juoksujalkaa.

Jäteautonkuljettajan työ vaatii kuntoa. Keskustassa Ville Pöyry tyhjentää astiat juoksujalkaa.

Vähän ennen Annankadun risteystä liikenne pysähtyy jälleen, ja eräs autoilija näyttää poikkeuksellisen vihaiselta. Hän ilmaisee asian jäteautonkuljettaja Pöyrylle.

– Sehän ihan suuttui, Pöyry sanoo, hymyilee ja pinkoo kohti seuraavaa sisäpihaa.

Aamukahdeksalta kierrosta on takana tunti. Katumaasturi on joutunut pysähtymään, kun Pöyry on joutunut pysähtymään keskelle tietä. Keski-ikäinen nainen näyttää erittäin kiukkuiselta.

Saattaa olla työmatka, tai ehkä sovittu tapaaminen. Matkanteko viivästyy joka tapauksessa parilla minuutilla. Kun tie on auki, kuuluu jälleen voimakas kaasutus.

Aamuruuhkassa liikkuminen on paikoitellen senttipeliä.

Aamuruuhkassa liikkuminen on paikoitellen senttipeliä.

Moni muukin autoilija näyttää osoittavan mielipiteensä siinä vaiheessa, kun on aika lähteä liikkeelle. Kädet heiluvat, päät pyörivät ja tuhahdukset voi lukea huulilta.

HSY kokeili vuodesta 2015 lähtien kello viideltä alkavaa jätteidenkeräämistä peräti kahden vuoden ajan. Kuljettajien palaute oli myönteistä. Heidän mielestään muun muassa turvallisuus lisääntyi. Työ oli entistä mielekkäämpää.

Kaupungin näkökulmasta jätteidenkäsittelystä aiheutuva melu on häiritsevää, ja se on pidettävä kiellettynä.

Ville Pöyry pohtii aiheuttamaansa melua jäteauton ratin takana. Hän ihmettelee, miksi lumiaurat, jakeluautot ja lakaisinautot voivat kuitenkin kulkea kaduilla.

– Ehkä ihmiset luulevat, että tämä on älytöntä piippausta ja hirveää melua. Asia ei ole niin.

Jäteauto on tukkinut raitiovaunun tien. Torvet soivat.

Jäteauto on tukkinut raitiovaunun tien. Torvet soivat.

Uudenmaankadun pisteiden hoitaminen vie yli tunnin. Bulevardilla käy selväksi, että aamuliikenteessä sukkulointi on todella haastavaa. Autoilijoiden lisäksi on väisteltävä pyöräilijöitä. Jäteautonkuljettaja joutuu odottelemaan katuja ylittäessään yllättävän pitkään. Harva antaa tilaa.

Kello on 8.20 Pöyry ajaa osoitteessa Bulevardi 18 sijaitsevan Helsingin eurooppalaisen koulun edustalla. Tämä paikka vaatii erityistä tarkkuutta, sillä pienet koululaiset ovat saapumassa paikalle.

Viimeisen puolen tunnin aikana jäteauto aiheuttaa vielä parin korttelin jonon, pysäyttää raitiovaunun ja kaksi bussia.

Tyhjennyskohteita on yhteensä 172. Kun aamuruuhka on ohi, takana on 33 paikkaa.

Ville Pöyry viittilöi pahoittelevasti autoilijoille.

Ville Pöyry viittilöi pahoittelevasti autoilijoille.

Artikkelia muokattu 24.5.2019 kello 10.36: Korjattu tyhjennyskohteiden lukumäärä.

Pyöräilijät tuovat lisähaasteensa liikenteessä toimimiseen. Pää pyörii, kun Ville Pöyry ylittää katuja.

Pyöräilijät tuovat lisähaasteensa liikenteessä toimimiseen. Pää pyörii, kun Ville Pöyry ylittää katuja.

Tuoreimmat osastosta