Jyväskylään jysähtänyt rankkasade järkytti autoilijan: ”Maailmanlopun tunnelmat” – videot kertovat miksi

rac

Julkaistu:

Sää
Iltapäivällä Jyväskylään iskenyt rajuilma sai kadut ja kauppakeskuksen tulvimaan. Illan mittaan sade- ja ukkoskuurot saattavat aiheuttaa tulvia tai pieniä tulipaloja.
Jyväskylään jysähti tänään kahdelta iltapäivällä rankka ukkoskuuro. Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan hälytyksiä tuli lyhyessä ajassa yli kymmenkunta.

– Jonkinlainen sade- ja ukkoskuurohan tuossa yllätti. Se aiheutti vesivahinkoa aika raa’asti tuonne ympäriinsä. Oli paljon tulvivaa vettä, sitä tuli katosta läpi ja tielle ja minne milloinkin. Salama sytytti myös pienen puupinon, mutta palo sammui itsekseen, päivystävä palomestari kuvailee.

Kello 14.24 pelastuslaitos sai suuren vahingontorjuntatehtävän kauppakeskus Seppään, jonne rankka ukkoskuuro oli aiheuttanut veden tulvimisen.

– Oli myös eräs toimistotila, jossa tulvi, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Jyväskylässä rankan ukkoskuuron keskelle sattunut lukija kuvailee tilanteen olleen outo ja järkyttävä.

– Oli ihan maailmanlopun tunnelmat. Tuntui, ettei pyyhkijät meinaa riittää, autonsa sisältä videon kuvannut lukija sanoo.

– Se oli tosi järkyttävä tilanne. Ukkonenkin kuulosti tosi erikoiselta verrattuna aikaisempaan. Kuuro kesti ihan vain pienen hetken, ja sen jälkeen alkoi aurinko taas paistaa, hän kertoo.

Otitko hienon sääkuvan tai videon? Lähetä se Ilta-Sanomille WhatsApp-viestinä numeroon 0406609019, Kännykästä MMS-viestinä numeroon 13456 (hinta 0,30 €/viesti) tai tällä lomakkeella.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto sanoo, että Keski-Suomeen Jyväskylään ja sen lähiympäristöön on vuorokauden sisällä iskenyt noin 200–400 maasalamaa. Koko maassa oli puoli viiteen mennessä iltapäivällä iskenyt 745 maasalamaa vuorokaudessa.

Jyväskylän sadekertymää Karusto ei tiedä, sillä sadekuuro oli hyvin paikallinen ja mittausasema sijaitsee kaukana kaupungin keskustasta.

Illan mittaan sadealue liikkuu idän suuntaan, ja rankkoja sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa etenkin sisämaassa. Erityisen paljon kuurot kurittavat Etelä-Savoa, Etelä-Karjalaa ja Kymenlaakson aluetta. Myös Varsinais-Suomesta kohti Hämettä liikkuva sadealue aiheuttaa rankkoja paikallisia kuuroja.

– Uudellamaallakin on jonkin verran ukkosia, mutta etenkin sisämaassa vettä voi tulla samalla tavalla kuin eilenkin, Karusto sanoo.

– Pahimmillaan tuntikertymät ovat noin 20–30 millimetrin luokkaa. Kuuroista vettä voi tulla siis aika rankasti.



Hän luonnehtii sateiden liikkuvan jatkuvasti, mutta yllättävän hitaasti, mikä tekee niistä yhä suuremman riskin. Varsinais-Suomesta Etelä-Karjalaan on annettu sadevaroitus ja etenkin idän suuntaan on annettu myös rajun ukonilman varoituksia.

Sade- ja ukkoskuurot jatkuvat alkuyöhön asti, kunnes pohjoisesta lipuva kylmä rintama muuttaa tilanteen.

Ilmatieteen laitoksen Hannu Valta sanoo, että sadekuurot ja ukkospuuskat voivat aiheuttaa pientä tai kohtalaista vaaraa lähinnä paikallisten tulvien tai salamaniskujen aiheuttamien tulipalojen muodossa.

– Ei tämä ihan pahimpia ukkosmyrskyjä ole, mutta jos ukkoskuurosolu tulee päälle, kannattaa hakeutua suojaan, Valta neuvoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt