Kommentti: Kenen ääni kuuluu Suomen moskeijoissa?

Julkaistu:

Muslimien hiljaisen enemmistön on näytettävä voimansa, kirjoittaa toimittaja Mikko Marttinen.
Muslimit viettävät parhaillaan islamilaisen kalenterin pyhintä kuukautta ramadania. Myös Suomen moskeijoissa on tässä kuussa vilkasta. Joka perjantai tuhannet muslimit ympäri Suomen kerääntyvät kuulemaan oman moskeijansa imaamin pitämää perjantaisaarnaa.

Imaameilla on suuri vaikutus siihen, miten heidän seuraajansa tulkitsevat islamia.

Paastotaanko Suomen kesässä auringonnoususta auringonlaskuun vai seurataanko Mekan rukousaikoja?

Päästetäänkö naiset ja miehet samaan tilaan rukoilemaan vai kulkevatko he omista ovistaan omiin huoneisiinsa?

Pidetäänkö seksuaalivähemmistöjen edustajia lähimmäisinä vai kadotukseen tuomittuina syntisinä?

Puolustetaanko omaa uskontoa vaikka väkivalloin?

Vastaukset esimerkiksi edellä mainittuihin kysymyksiin jakavat muslimeita, myös Suomessa.

Kamppailu sieluista

Usko on yksityinen asia, eikä toisiin ihmisiin vaikuta se, kuinka monta tuntia vuorokaudessa muslimi paastoaa tai katsooko lestadiolainen televisiota. Suomessa vallitsee uskonnonvapaus.

Ulkopuolisilla on kuitenkin lupa ja syy kiinnostua uskonnonharjoittamisesta silloin, kun sen arvot uhkaavat ympäröivää yhteiskuntaa. Jos yhteisö suojelee raiskaajaa tai ihailee väkivaltaa, ei kyse ole enää sen sisäisestä asiasta.

Ilta-Sanomat on viime kuukausina selvittänyt joidenkin suomalaisten muslimiyhteisöjen pimeitä taustoja. Helsingissä on vaikuttanut radikaali verkosto, jonka jäsenistä moni matkusti Syyrian konfliktialueille. Pohjois-Suomen islamilainen yhdyskunta (PSIY) nauttii saudiarabialaisesta rahoituksesta ja opettaa konservatiivista islamin tulkintaa.

Suuri osa muslimeista pitää näitä ilmiöitä vastenmielisinä. Esimerkiksi Oulun moskeijassa käy vain murto-osa kaupungin 3 000 muslimista. Suomessa käydäänkin jatkuvaa kamppailua siitä, millainen islamin tulkinta saa näkyvyyttä ja kuka muslimeita edustaa.

Tähän kamppailuun osallistuvat myös ulkopuoliset vaikuttajat. Saudi-Arabian kuningashuoneen suosima äärikonservatiivinen wahhabismi on vallannut tilaa öljyrahan turvin myös Euroopassa. Se pyrkii esiintymään ”aitona islamina”, vaikka sellaista ei ole olemassakaan. Jokaisesta uskonnosta on yhtä monta tulkintaa kuin sillä on seuraajia.

Olemmekin vakavien kysymysten edessä: Pitäisikö meidän tietää tarkemmin, mitä uskonnollisissa yhteisöissä opetetaan ja kuka niitä rahoittaa? Voidaanko oppeja rajoittaa? Voiko valtio nimetä uskonnolliset auktoriteetit?

Ratkaisu muslimien käsissä

Muualla Euroopassa samojen kysymysten kanssa on painittu jo pitkään. Ratkaisuja etsitään yhä.

Ranskassa on Euroopan suurin muslimiväestö, kahdeksan prosenttia maan asukkaista. Maa on kiinnittänyt huomiota imaamien koulutukseen ja jopa karkottanut radikaaleista opeista syytettyjä imaameja.

Helsingin yliopistossa on voinut viime syksystä alkaen opiskella islamilaista teologiaa, mutta valtiolla ei ole keinoa asettaa pätevyysvaatimuksia moskeijassa tai vaikkapa vuosaarelaisessa yksityisasunnossa uskontoa opettaville henkilöille.

Itävalta kielsi vuonna 2015 uskonnollisten ryhmien ulkomaalaisen rahoituksen. Jos vastaava laki tehtäisiin Suomessa, myös suomalaisten kirkkojen lähetystyö ja avustustoiminta ulkomailla asettuisi kyseenalaiseksi. Vaikka ulkomaista rahoitusta ei voisi kieltää, sen tulisi olla nykyistä läpinäkyvämpää.

Monissa muslimimaissa radikalismin torjumiseen on yksinkertainen resepti: hallituksen mielestä vääriä oppeja levittävät imaamit lentävät tyrmään ilman enempiä kysymyksiä. Demokratian ja ihmisoikeuksien nimiin vannovan Suomen on vaikeampi valvoa kansalaistensa mielipiteitä.

Siksi ratkaisu radikalismin torjumiseen on ennen kaikkea muslimien hiljaisen enemmistön käsissä. Futiskaverisi Muhis tuskin pitää Isisistä eikä lähikaupan kassan Aylalla ole mitään homoja vastaan. Heidän pitää saada äänensä kuuluviin omissa yhteisöissään.

Oulussa näin tapahtui jo, kun PSIY:n toimintaan kyllästyneet muslimit perustivat oman moskeijansa.