Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Täältä näet tietoja hänen viimeisistä vaiheistaan

rac

Julkaistu:

Sunnuntaina 19.5. vietetään kaatuneiden muistopäivää. Viime sodissa kaatui kymmeniätuhansia suomalaisia miehiä ja naisia.
Talvisota (1939–1940) oli lyhyt ja verinen. Jatkosodassa (1941–1944) kiivaimmat taisteluvaiheet olivat hyökkäysvaiheessa kesällä ja syksyllä 1941 sekä kesällä 1944, kun Neuvostoliiton suurhyökkäys oli käynnissä. Vaikka Lapin sota (1944–1945) oli paljolti perääntyvien saksalaisjoukkojen takaa-ajoa, tuli sielläkin tappioita.

Kansallisarkisto pitää yllä sodissa menehtyneiden tietokantaa, jossa on lähes 95 000 nimeä. Listaus ei ole täydellinen ja yksittäisissä tiedoissa voi olla puutteita, mutta se on yhtä kaikki kattavin tietokanta sota-aikana kuolleista.

Tietokannassa kerrotaan mm. tietoja kaatuneen joukko-osastosta, kaatumispaikasta ja hautauspaikasta.
Talvisodan pahin päivä oli 6. maaliskuuta 1940. Suruviestejä lähetettiin ympäri Suomea enemmän kuin koskaan sodan aikana. Viipurinlahden alueella, Säkkijärven pitäjässä, sankarivainajia tuli yhdessä päivässä pari sataa. Pahoin kärsineissä yksiköissä oli sotilaita varsinkin Helsingistä ja ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

Pahin tragedia nähtiin Laatokan pohjoisrannalla, jossa puna-armeija päätti pyyhkäistä kartalta Laatokan saarissa Kitilän suurmottia vartioineet suomalaiset.

Impilahden pitäjään kuuluneeseen Petäjäsaareen ja lähisaariin ammuttiin tuhansia kranaatteja, jotka tekivät rumaa jälkeä kallioisessa maastossa. Sitten tulivat tankit ja jalkaväki.

Pelkästään Petäjäsaaressa kaatui kahdeksan tunnin taistelussa 117 suomalaista. Saaresta ei pelastunut kuin muutama taistelija, ruumiit jäivät kentälle. Petäjäsaaren totaalinen tappio vaikutti siihen, että 6.3.1940 kaatuneista melkoinen osa oli samassa saaressa kaatuneita rantasalmelaisia. Heitä kuoli kyseisenä päivänä peräti 49. Lähes kaikki ovat kaatuneet Impilahden pitäjässä, jossa oli useita taistelupaikkoja Nilsiäläisiä kaatui samana päivänä 27.


Helsinkiläisten yhden päivän tappiot olivat peräti 81 kaatunutta, joista suurin osa tuli Viipurinlahdella. Helsinkiläisiä kaatui myös erityisesti Viipurin ympäristössä, Äyräpäässä ja Taipaleenjoella.

Koko jatkosodan pahin päivä koettiin puolestaan 10. kesäkuuta 1944. Helvetillinen tykistötuli ja ilmapommitus alkoivat riehua Jalkaväkirykmentti 1:n aukeaan maastoon kaivetuissa asemissa Valkeasaaressa 10. kesäkuuta kello viisi aamulla. Röykytys oli jopa pahempi kuin edellisen päivän valtava, kymmenientuhansien kranaattien keskitys. Parin tunnin jälkeen venäläisten panssarit ja jalkaväki vyöryivät väkisin suomalaisten asemiin ja niiden yli.

Siitä tuli hirveä päivä. Koko hirveän kesän verisin päivä. Virallisesti yhden päivän aikana kaatui 798 suomalaista. Suurin osa Valkeasaaressa ja Rajajoella, vain parinkymmenen kilometrin kaistaleella Etelä-Kannaksella.

Valkeasaaressa rintamavastuun oli toukokuussa ottanut JR 1. Sen vieressä Rajajoen lohkolla oli JR 58. Ensimmäisessä oli reserviläisiä etenkin Hämeestä ja Etelä-Karjalasta, jälkimmäisessä Pohjanmaalta. Osa joukoista oli kuitenkin muodostettu varusmiesyksiköistä, joten suruviestejä lähti eri puolille Suomea.

Jalasjärvi, Ylistaro ja Laihia. Hollola, Asikkala ja Lahti. Lappee, Savitaipale ja Mikkeli. Kansallisarkiston sodissa kaatuneiden tietokantaan on koottu kaikista kattavin tieto siitä, mihin synkät viestit lähtivät. Huomattavan monen 10. kesäkuuta 1944 kaatuneen kotipaikkakunta oli Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Etelä-Savossa tai Etelä-Karjalassa.


Suomalainen sota-ajan erityispiirre oli lähettää sankarivainajat kotipaikkakunnan kirkkomultiin. Suurhyökkäyksen verisin päivä on karu poikkeus. Vain kourallinen Valkeasaaressa kaatuneista päätyi sankarihautaan. Satoja jäi Kannaksen aukeille ja metsäsaarekkeisiin. Heidät siunattiin myöhemmin kadonneina ja kentälle jääneinä.

Osa hautautui romahtaneisiin juoksuhautoihin ja korsuihin. Osa joutui saarroksiin kaoottisessa läpimurrossa. Osa vain hävisi kaikkialla leijuvaan pölyyn.

Iltaan mennessä Pääasema oli murtunut, sekaisin olevien joukkojen rippeet olivat vetäytyneet ja koko tykistö oli menetetty. Suurta osaa kaatuneista ei ehditty evakuoida. Kaikki hajosi ympärillä. Kaverit oli pakko jättää.

Hirvittävän veriset päivät seurasivat toisiaan Kannaksella heinäkuun puoleen väliin asti. Taistelu oli lähes jatkuvaa, ja vetäytymistaisteluissa monet kaatuneet jäivät kentälle. Heinäkuun puolen välin jälkeen kovimmat taistelut siirtyivät pohjoisemmaksi.

Kaatuneiden määrä väheni. Kaikkiaan suomalaisia kaatui kesällä 1944 noin 18 000. Se on liki kolmannes koko jatkosodan tappioista. Venäläiset menettivät Kannaksella noin 125 000 miestä.

Toiseksi mustin päivistä oli 28.6., jolloin kaatui 759 miestä. Tuolloin päällä olivat mm. Tali-Ihantalan taistelut. Tiedot kaatumispäivästä, -paikasta ja kotipaikkakunnasta perustuvat tietokantaan Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneistä. Tiedot voivat muuttua vuosikymmenten jälkeenkin, kun omaiset ja tutkijat korjaavat tietoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt