Löysikö sivullinen sattumalta Bodomin murha-aseen?

rac

Julkaistu:

Bodominjärven kolmoismurha 5.6.1960 on yksi Suomen rikoshistorian kolmesta suuresta mysteeristä. Kaksi muuta ovat Tulilahden ja Kyllikki Saaren tapaukset.
Bodominjärven tapauksesta tekee poikkeuksellisen se, että tutkinta tehtiin kahdesti. Ensimmäisen kerran vuonna 1960 ja toistamiseen vuonna 2004.

– Aloitimme silloin aivan alusta. Ryhdyimme suorittamaan tutkintaa niin kuin rikos olisi juuri tapahtunut, muistelee keskusrikospoliisin murharyhmän päällikkö Tero Haapala vuoden 2004 tutkintaa.

Tapaukseen liittyneitä henkilöitä – todistajia, silminnäkijöitä – alettiin tuolloin tavoitella uudelleen kuulemisia varten. Ajan kuluminen oli tehnyt tehtävänsä. Osa oli kuollut, loputkin vanhentuneet 44 vuotta.

Myös rikospaikka rakennettiin uusiksi. Tutkijat pystyttivät Bodominjärven rantaan valkoisen harjateltan ja jäljensivät alkuperäisen rikospaikan niin tarkasti kuin mahdollista: missä uhrit olivat maanneet ja missä heidän tavaransa.


Uuden tutkinnan yhteydessä tehtiin niin sanottu ekshumaatio eli Bodomin uhrien luurangot kaivettiin haudoistaan oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia varten.

Kysymyksessä on niin harvinainen toimenpide, ettei ekshumaatioiden määrästä ole virallista tilastoa – Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Poliisihallituksen paras arvaus on, että rikostutkintaperusteisia ekshumaatioita tehdään "muutamia" per vuosikymmen.

Vainajien kaivaminen haudoista luonnollisesti järkytti osaa omaisista, mutta kun rikostutkinta on kyseessä, ekshumaation voi tehdä ilman omaisten lupaa.

Vaikka ajan kulumisesta murhatutkinnassa on yleensä haittaa, tässä mittakaavassa siitä oli myös hyötyä. Poliisi tuskin olisi 1960-luvulla voinut edes uneksia niistä teknisen tutkinnan keinoista, joita 2000-luvun poliisilla on.

Etenkin dna-tutkimusten kehittymisen suhteen oltiin toiveikkaita. Vaikka jo vuonna 1960 poliisi osasi taltioida rikospaikalta erilaisia materiaaleja, dna-tutkimus oli siihen aikaan korkeintaan science fictionin tulevaisuustunnelmointia.

Läpimurto dna:n suhteen tapahtui vasta 26 vuotta Bodomia myöhemmin, vuonna 1986, jolloin brittiläinen professori Alec Jeffreys käytti dna-analytiikkaa rikostutkinnassa ja paljasti sen avulla kahden teinitytön murhaajan.

– Vuonna 1960 Bodomilla on tehty se, mitä on osattu tehdä. Katsopa huviksesi yhtä kuvaa sieltä rikospaikalta: tutkimuksia johtava poliisi nostaa verisen teltan lievettä ja polttaa samalla sikaria. Ilman suojavarusteita tietenkin, kun silloin ei ollut vielä mahdollista tehdä niin hienoviritteistä tutkintaa, jossa olisi huomioitu kaikenmaailman hiukkaset ja kuidut, puhumattakaan dna:sta, mistä ei tiedetty yhtään mitään, Haapala sanoo.

Vuoden 1960 rikospaikka kuvattiin poliisimiehen omalla filmikameralla, jossa sattui olemaan kolmoismurhan jälkeisenä aamuna parikymmentä ruutua jäljellä. Nykyään digikuvia otettaisiin tuhansia. Rikospaikka myös videoitaisiin, jotta sitä pystyy tarkastelemaan senkin jälkeen, kun eristys paikalta puretaan.

Uuden tutkinnan lopuksi krp päätyi johtopäätökseen: ainoa mahdollinen tekijä oli Bodomin kauhujen yön ainoa eloonjäänyt, Nils Gustafsson.

Niinpä Gustafssonia lähdettiin syyttämään kolmesta murhasta. Siinä vaiheessa elettiin jo vuotta 2005, eli rikoksesta oli kulunut 45 vuotta.

Syytteen ytimessä olivat Gustafssonin vammat. Siinä missä muita uhreja oli lyöty kivellä ja puukolla, tutkinnan perustella Gustafssonia oli lyöty tai potkaistu kerran leukaan.


Syytteiden mukaan Gustafsson oli vuosikaudet liioitellut vammojaan ja puhunut muun muassa saaneensa puukosta päähän, vaikka todellisuudessa hänen vakavin vammansa oli murtunut leuka.

Syyttäjien mukaan tapahtumat Bodomjärvellä olivat edenneet seuraavasti:

Irmeli Björklund, Seppo Boisman, Anja Mäki ja Nils Gustafsson olivat menneet Bodominjärven rannalle telttailemaan lauantaina 4.6.1960. Illan mittaan Gustafsson oli juonut itsensä tuhtiin humalaan ja alkanut haastaa riitaa. Koska muut seurueesta eivät jaksaneet katsella Gustafssonin kännitoilailua, he jättivät hänet teltan ulkopuolelle.

Aamuyöllä kohtelustaan hermostunut Gustafsson viilsi puukolla teltan sivun auki ja katkoi teltan harjaa pidelleet narut.

Sitten hän syöksyi Boismanin kimppuun. Syyttäjien mukaan Boisman potkaisi Gustafssonia leukaan aiheuttaen murtumat, minkä jälkeen jälkeen Gustafsson löi Boismania puukolla kaulaan.

Anja Mäki yritti pakoon, mutta syyttäjien mukaan Gustafsson löi häntä kivellä päähän. Raivon vallassa hän surmasi myös Björklundin.

Lavastaakseen rikoksen ulkopuolisen tekemäksi ryöstömurhaksi Gustafsson hävitti seurueen arvotavaroita. Hän veti myös Björklundilta housut nilkkoihin luodakseen vaikutelman seksuaalirikoksesta.

Saatuaan työn valmiiksi hän syyttäjien mukaan kävi makaamaan kuolleiden ystäviensä päälle, mistä hänet aamun tullen löydettiin.

Syytettä tuettiin muun muassa vammoilla ja verijälkitutkimuksella, jonka mukaan kenenkään ulkopuolisen henkilön verta ei löytynyt teltasta. Päinvastoin. Gustafssonin kenkien veriroiskeista saattoi syyttäjien mukaan päätellä, että Gustafssonilla oli kengät jalassa hänen murhatessa ystäviään.

Puolustus kiisti teorian kokonaisuudessaan.

Puolustus muistutti, että tutkimuksissa oli löytynyt Gustafssonin verta siitä kohdasta, missä Gustafssonin pää oli ollut teltassa nukkuessa. Gustafssonin kertomus ulkopuolisesta hyökkääjästä piti paikkansa.


Lisäksi teltan oviaukko oli ollut kiinni, eikä Gustafsson mitenkään voinut olla samaan aikaan sekä teltan sisä- että ulkopuolella. Puolustus kyseenalaisti myös muut keskeiset löydökset, kuten vammojen liioittelun.

Gustafsson oli herännyt muistamattomana sairaalasta, ja Bodominjärvellä käytetystä väkivallasta liikkui jo silloin valtavasti perättömiä huhuja. Ne ovat voineet vaikuttaa vääristävästi myös Gustafssonin omiin muistikuviin, puhumattakaan siitä, että ensimmäisen ja viimeisen kuulustelun välillä oli yli 40 vuotta.

Myös motiivi puuttui. Mitään näyttöä Bodomin seurueen riitelystä ei ollut, eikä Gustafssonilla ollut mitään syytä surmata ystäviään.

Espoon käräjäoikeus totesi lukuisten seikkojen ”tukevan vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä” ja hylkäsi murhasyytteet.

Koska kukaan ei valittanut hovioikeuteen, käräjäoikeuden ratkaisu jäi voimaan.

Tänä vuonna Bodomin kolmoismurhasta tulee kuluneeksi 59 vuotta.

Uusia yleisövihjeitä tulee silloin tällöin, mutta vihjeiden sisältö pysyy vuodesta toiseen liki samanlaisena. Milloin joku muistaa nähneensä surmien jälkeen epäilyttävän miehen Bembölessä, milloin Gumbölessä. Murhaaja on Karjalan murretta puhuva mies Turuntiellä tai pensaikossa lymyilevä mies Simonkadulla.

On miestä, jolla on normaalia pidemmät korvat – mitä moinen tarkoittaakaan – ja sitten on likaisia, kiharatukkaisia, pitkäpartaisia, laihoja ja luihuja miehiä. Lopuksi ovat vielä kaikki kestoepäillyt.

Krp tarkastaa kaikki aiheesta tulevat vihjeet, varmuuden vuoksi.

Haapala ei kuitenkaan enää usko, että Bodomin murhat ratkeaisivat ihmisiä puhuttamalla tai teknisellä tutkinnalla. Aikaa on kulunut aivan liian paljon, eikä surma-aseenkaan löytäminen auttaisi tutkinnassa.

Itse asiassa surma-ase saattaa olla keskusrikospoliisin hallussa.

Haapala ei muista tarkkaan milloin, mutta noin toistakymmentä vuotta sitten uimari löysi Bodominjärven rannasta pahasti ruostuneen puukon, jonka puinen käsiosa oli lahonnut pois.

– Se löytyi heittoetäisyydeltä rikospaikasta, Haapala kertoo.

– Mutta on aika mahdotonta tutkia, liittyykö se murhiin vai ei. Jäljet, jos sellaisia on ollut, ovat kuluneet pois ajat sitten.


Haapala sanoo, että Bodomin murhien ratkaisemiseksi tarvitaan murhaajan tunnustus.

– Sellainen, jonka voi todentaa oikeaksi, tarkentaa Haapala, sillä onhan kolmoismurha tunnustettu vuosien varrella monesti.

– Ainahan on mahdollista, että joku tunnustaa vielä kuolinvuoteellaan. Bodomin murhien tekijä voi olla hyvinkin vielä hengissä.