Pyrkiikö EU liittovaltioksi? Siitä väittelivät Sari Essayah ja Nils Torvalds – ”Jouduin siinä tappelemaan yhden ranskalaisen sosialistin kanssa”

Julkaistu:

Nils Torvalds väitti, että Euroopan unionista ei kaavailla liittovaltiota. Sari Essayah totesi, että siihen pyritään jo.
Turkulainen Seppo lähetti Ilta-Sanomien vaalitenttiin varsinaisen klassikkokysymyksen ehdokkaille esitettäväksi. Seppo aprikoi, onko Euroopan unioni (EU) matkalla liittovaltioksi, vai onko EU kenties jo nyt liittovaltio.

– Kysyisin selkokielisen vastauksen kyseiseen asiaan. Tämä kysymys nimittäin askarruttaa monia matkaajia. Nythän monien valtioviisaiden mielestä emme ole liittovaltiossa, mutta moni tavis kokee monissa kohdin, mitä tulee lain tulkintaan, että jo nyt EU käyttää lainsäädännöllistä valtaa kuin liittovaltio olisi tässä jo nyt, Seppo kirjoitti.

Kysymykseen pääsivät vastaamaan Nils Torvalds (r) ja Sari Essayah (kd).

Lue myös: Kansa esitti suorat kysymykset – näin eurovaalien ehdokkaat vastasivat IS:n tentissä

Torvalds kiisti asian samoin tein. Hän vastasi, ettei EU ole tällä hetkellä tai edeltävän kauden aikana ottanut ainuttakaan askelta liittovaltion suuntaan.

– Tämä on enemmänkin ideologinen asia, joka nostetaan esiin, kun halutaan sanoa, että tässä on iso mörkö, sen mörön nimi on EU, ja se haluaa vielä tulla liittovaltioksi, Torvalds sanoi möreällä äänellä ja vahvisti viestiään puristamalla nyrkkiä yhteen kuin karun tassuksi.

Torvalds arveli, että liittovaltiomallin juna meni jo. Hän piti liittovaltiomallia toisen maailmansodan jälkeisenä perintönä, ei niinkään nykyaikaisena ratkaisuna.

Kuinka ollakaan, Essayah katsoi asiaa toiselta kantilta kuin taisteluparinsa. Hän otti puheeksi Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU), joka mahdollistaa entistä tiiviimmän yhteistyön talouspolitiikassa.

– On ehdotuksia, muun muassa (Ranskan presidentti) Macronilta, jotka ovat sen tyyppisiä, että halutaan yhteistä valtiovarainministeriä, valtiovarainministeriötä, ja ottaa kansallisiin budjetteihin tiukempi ote.

– Sitä kautta, että yhteisvastuita ja yhteisiä velkaelementtejä lisätään, syntyy yhä enemmän liittovaltio-tyyppistä kehitystä. Sen takia onkin niin tärkeää, että näissä vaaleissa ymmärretään, että olemme tietyn tyyppisellä vedenjakajalla, Essayah vastasi.
Essayah sanoi, että federalismin kannattajat hyödyntävät tavoitteessaan juuri EMU:a.

– Sitä kautta sitä yritetään puskea.

Essayahin puheenvuoron jälkeen Torvalds pysähtyi muistelemaan erästä taannoista tilaisuutta, jossa käsiteltiin EU:n budjettirajoja.

– Jouduin siinä tappelemaan yhden ranskalaisen sosialistin kanssa, joka halusi sitä.

Myötäilijänä tilanteessa oli saksalainen kristillisdemokraatti, Torvalds kertoi.

– Sanoin, että unohdetaan nämä taivaanrannan jutut, taivasrannalle voi maalata mitä tahansa. Ja jos haluatte nähdä emun, on lähdettävä korkeasaareen, Torvalds sanoi ja laski mikrofonin kädestään.